042

Takana on ihana viikonloppu E:n kanssa. Vietimme sen puolityhjässä asunnossa, yrittäen läpikäydä ja pakkailla hänen tavaroitaan. Ihanainen anoppini oli vienyt pojaltaan mm. tämän vaatekaapin ja on aikeissa omia lipastonkin. En tahdo tietää, mitä kaikkea hän on heittänyt 'vahingossa' roskiin. Kuitenkin meillä oli kahdestaan ihanaa ja uudet hiukseni saivat hyvän vastaanoton. Niiden värikin tasaantui ja parani onneksi parin pesun ja yön jälkeen.

Sukkanauhani eivät ehtineet olla kauaa päällä, vaikka vaivalla viritin ne ylleni. Aamulla käydessäni hetken hereillä aina välillä oli ihana hivuttautua lähemmäs toista ja painaa nenänsä tämän kaulaa vasten. Suloista oli herätä myös siihen, kun E peitteli minut ja veti kainaloonsa. Hän oli ilmeisesti ominut kaiken peiton jossakin vaiheessa ja palelin. No, en jaa enempää aamuhetkiä. Pakko vetää yksityisyyden raja johonkin... Hih! (Viikonlopun saldo: kymmenen)

Kävimme ulkona syömässä ja vähän katselemassa rannalla väenpaljoutta ja humalaista nuorisoa. En ymmärrä, mikä idea on istua märällä ruohikolla vesisateessa ja palella pullo kädessä vielä puolenyön jälkeen. Muuten vain oleskelimme pakkauksen ohella. Pihistin omaan käyttööni hänen vanhan vihreän hupparinsa. Hyvä on, sain luvan pitää tämän.Viikonloppu kului aivan liian nopeasti. Onneksi saan hänet omakseni taas ensi perjantaina.

Matkaan valaan tulevan appeni kyydillä. En ole koskaan tavannut häntä. Mielenkiintoista vietää muutama tunti autossa täysin vieraan miehen kanssa. Toisaalta hän vaikuttaa olevan aivan toista maata kuin ihanaiseni äiti. Minua vain mietityttää, kuinka pahasti arvomme törmäävät. Hän on töissä armeijan leivissä ja minä... no, olen minä. Toivottavasti en ole aivan kamala hänen mielestään, vaikka tuskin olen mikään unelmaminiä.

E katsoo minua ihanasti. Tiedättekö sen hölmön hymyn ja tietyn katseen, joka huokuu välittämistä? Olen sulaa vahaa.

Kulta, kanssasi on hyvä olla.