176

Töiden jälkeen tuskin jaksan kiinnittää irtoripsiä, virittää sukkanauhavyötä ja punata huulia. Elän epävarmaa hetkeä odottaen tietoa siitä, kuinka pahasti lennosto lirautti kintuilleen ja missä määrin ilmatorjunta siitä kärsii. Lennosto oli vielä lomilla tunti sitten, vaikka heidän piti palata kasarmille ja E:n päästä muiden muassa vapaalle. Kirjoitin ostoslistan ja kirjeen. Odotus on piinaavaa.

Kulta, kunpa pääsisit luokseni tänään.

171

Hän tuleekin vasta tänään, vaikka hänen piti tulla eilen. Meille jää muutama tunti ennen kuin minun pitää nukkumaan ja huomenna töihin. Huomenna hän lähtee takaisin Rovaniemelle. Eilinen oli kamala. Minä olin kamala. Hän pohti, olisiko elämäni helpompaa, jos hän "päästäisi minut menemään". Hyi mikä ajatus.

Kulta, anteeksi.

124

Meidän pitää kuulemma "porista" viikonloppuna. Hän vaikuttaa etäiseltä. Pelottaa. Toisaalta ei kai hänen suhtautumisensa minuun ole voinut muuttua kovin radikaalisti parissa päivässä? Ihmissuhteet ovat vaikeita ja osaan olla kamala.

Kulta, jos olisin sievempi, ja luonteeltani säyseämpi, ja ajattelisin muista lempeämmin...

104

HUOM! OBS! : Jos vertaat itseäsi helposti muihin, niiskaiset palkokasveja nenukkiisi herkästi tahi muuten vain olet itsestäsi epävarmaa tyyppiä, älä lue seuraavaa ajatusoksennusta. Ei myöskään suositella, jos itsekeskeisyys ja omassa kurjuudessa rypeminen herättävät piilevät aggressiosi. Sinua on varoitettu.

Vanhempien luona oleskelu saa joka kerta aikaan samanlaisen reaktion. Minua alkaa ahdistaa, ja alan kaivata omaa tilaani sekä omia tavaroitani. Vapautta hengittää. Vanhempien luona on myös vääränlaisia ruokia, ja ne yhdistettynä vääränlaiseen mielentilaan ovat tuhoisa vaihtoehto. Minun ei tarvitse myöskään liiemmin ulkoilla tätä nykyä, jos olen vierailulla. Olenkin maininnut jonkin verran vanhoista henkilökohtaisista asioista, joihin tämänkertainen ulinani liittyy.

Minä kävin vaa'alla. Astuin vanhan rakkauteni ja viholliseni viileälle lasipinnalle, kuten niin monena epätoivoisena aamuna aikaisemmin. Tällä kertaa oli tosin ilta, ja punnitusolosuhteet nauroivat pilkallisesti entiselle täsmällisyydelleni ja tarkoille säännöille. Piirsivät permanenttitussilla tapettiin, jos eivät kirkkoveneitä niin ainakin tökeröitä tikku-ukkoja. Niin, annoin siis tämän piinallisen laitteen määrittää massani.

Arvaatte varmaankin tuloksen verrattuna edelliseen? Naiset harvoin skitsahtavat pienemmästä määrästä tällä saralla. Pienempi levy suklaata olisi huono juttu, alempi luku kiusaajan näytöllä sen sijaan saa useimmilla hymyn huulille. No, luku oli suurempi. Parisuhde lihottaa ja silleen? Yksinasuminen turvottaa? Planeetat ovat väärässä kulmassa? Maailmanlopun sijaan minuun iski lihassolujen mystinen kasvaminen? Syöminen ja kulutus eivät mitenkään korreloi painoon, eheivät. Tokikaan.

Olen noin kahdeksan kiloa painavampi kuin kaksi ja puoli vuotta sitten näännyttäessäni itseäni. Olen noin kuusi kiloa suurempi kuin aloittaessani lihotusurakan vajaa vuosi sitten. Vaaka sanoo, että minä olen normaali jonkun mittapuun mukaan. Terveellisessä lukemassa. Normaali. Terveellinen. Haluatteko tietää, mihin tämä kääntyy pienessä, ei aina niin terveessä mielessäni?

Keskinkertainen. Normaali. Kirosana. Tätä menoa jatkan vain turpoamistani, eikä siitä tule loppua. Vuoden päästä olen taas ainakin viisi kiloa painavampi. Samoin sitä seuraavan vuoden. Ja sitä. Ja sitä. En saa tätä loppumaan, menetän täysin hallinnan. Olen pian verrattavissa maailman lihavimpaan naiseen, E ei pidä minua enää viehättävänä ja hankkiutuu eroon läskistä miesten suosimalla tavalla: heittää naisen pellolle. Minusta tulee yksinäinen, epäonnistunut, sairas ja ylipainoinen ja kaikki menee pilalle. Olen valas, hylje, sotanorsu, suuri suuri suuri. Vien liikaa tilaa, olen liikaa. Kohta minulle aletaan vihjailla, että voisin syödä vähän terveellisemmin ja ehdotellaan vaivihkaa kivoja uusia liikuntaharrastuksia. En mahdu vaatteisiini. En kehtaa poistua asunnostani. Olen jo nyt  silkkaa reittä, pyrstöä, vatsaa ja rintaa ja rasvaa, rasvaarasvaarasvaa. R-kirjainta. Rated R. Ei lasten silmille. Liikaa. Pakko. Olla. Pienempi. Pakko. Olla. Pienempi. Kuin. Normaali.

Pelkäsin jo hyvän aikaa, että pääni ei kestäisi tämän päivän koittamista. Rajapyykin ohittamista. Välittömästi seurasi puristava olo, kuin en mahtuisi vaatteisiini. Olo, että kannan mukanani ylimääräistä taakkaa. Olo, että en kelpaa enää E:lle, koska olen muuttunut niin hurjasti seurustelun alkuajoista. Pelkään kamalasti mitä tästä seuraa.

Kuinka suuresta lukemasta on kyse? Parin kilon lisäyksestä. Parista kilosta, joka ylitti juuri ja juuri sen Maagisen Rajan, jonka joku ilmeisen viisas henkilö on määrittänyt mielivaltaisesti normaaliksi. Piirtänyt veteen viivan. Näiden määritysten ja rajojen vuoksi minä olen piirtänyt itseeni viivoja. Ne ovat nykyään haaleita jälkiä sievässä rivissä.

Yritän uskotella itselleni, että numero tuossa koneessa ei määritä ihmisarvoani. En määrittele enää muita ihmisiä heidän elopainonsa perusteella. Miksi se pätisi itseeni? Yritän saada päässäni ympäriinsä kimpoilevat ajatukset hiljenemään. Yritän puhua itselleni  järkeä, ja todeta etten ole muuttunut hetkessä suunnattomaksi valaaksi. Ettei pari kiloa välttämättä edes näy. Samalla tahdon vain lenkille.

Minun todella täytyy päästä huomenna kotiin. Kauas vaa'asta. Kauas tästä ilmapiiristä. Lenkkareideni luokse.

Anteeksi tämänkertainen, älkää ottako henkilökohtaisesti. Tämä ajatusmalli pätee vain minuun. Olen tarpeeksi merkittävä henkilö, jotta minua varten ovat olemassa ihan omat säännöt ja teoriat. :) Ai siis miten niin maailma ei muka pyörisi minun napani ympärillä? Omituinen ajatus...

Kulta, sano suoraan jos tarvisin pientä elämäntaparemonttia.

Helpottipa saada tuo ulos tekstinä.

098

Hautausmaalla oli viime yönä nättiä. Pimeää, ainoana valaistuksena kuu, tähdet ja paljon lyhtyjä. Lähdin ulos rauhoittumaan odotellessani E:tä takaisin luokseni ja ulistuani taas vaihteeksi pari tuntia omaa kurjuuttani ja ulkopuolisuuttani. Hän oli lähdössä taas kaupungille, tällä kertaa vain parille, mutta en pitänyt ajatuksesta. Vastahan hän viime viikonloppuna sammui hetkeksi keittiön pöydän ääreen puoliksi syöty hampurilainen kädessään. No, vaikka järjestin konfliktin, se selvisi saman illan aikana. Hän kävi lopulta vain syömässä kavereiden kanssa ja vietti reissullaan muutaman tunnin.

Söimme lauantaina aamiaiseksi pinon lättyjä. Tein taikinan jo perjantai-iltana, mutta emme jaksaneet tukevan illallisen jälkeen enää herkutella lisää. Kävimme hänen äidillään iltapäivällä, ja oli ihan mukava nähdä anoppiakin. E teki siellä ruokaa. Hänen äitinsä oli teettänyt kuvia. Pitäisi pyytää häneltä muistitikulle kyseisiä otoksia minusta ja E:stä, valapäivästä jne.

Nukuin kummankin yön vakaassa halausotteessa, joko hengitys kaulallani tai niskallani tai otsani painettuna hänen ohimoonsa. On nyt jo ikävä. Hän sanoi nauraen, että on tottunut satunnaiseen kiukutteluuni. Pyysin anteeksi käytöstäni. Pitäisi ajatella ensin ja avata suunsa vasta sitten. Hän kuitenkin pyrkii vain jakamaan aikansa oikeudenmukaisesti minun ja kavereidensa kesken, ja kuitenkin ajattelee aina minua.

Kulta, kiitos kun kestät, vaikka olen vähän tällainen.

055

E on kavereidensa kanssa jossakin, enkä tiedä missä. En tiedä juoko hän vai ei. En tiedä, keiden kanssa hän on. Kysymykseni hänen seurastaan kierrettiin, joten en ole saanut selvyyttä. Kaksi puolta minussa taistelee. Toinen uskoo pahimpaan. Pitää tätä lopun alkuna, toisintona siitä, mitä edellinen suhteeni oli. Toinen puoli on järjen ääni, joka rauhoittelee.

 Pahat ajatukset ja pelot saavat minut ajoittain valtaansa. Suuri syy siihen lienee menneisyys. Epäluuloja ja negatiivisia ajatuksia häntä kohtaan pyrkivät lietsomaan myös vanhemmat. En ymmärrä, miksi he yrittävät aina sekaantua ihmissuhteisiini ja spekuloivat ja keksivät kaikkea mahdollista kamalaa. Yrittävät parhaansa mukaan laittaa epäilyksiä päähäni. Sama kuvio on toistunut aikaisemminkin. Tällä kertaa en tee sitä virhettä, että jakaisin heidän sanansa niiden kohteen kanssa. Onneksi pääsen aamulla pois tästä talosta.

Kaiketi hänelle tekee hyvää olla poikien kesken ulkona ja hengähtää. Ainakin oletan, että hän on miesseurassa. Ainakaan minun ei kuulemma tarvitse olla mustasukkainen. Olen kuitenkin. Entä jos? Kuitenkaan menneisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sama tapahtuu uudelleen. Kyseessä on eri ihminen. Eri suhde. Eri tilanteet.

Luotan häneen. Siltikään en pidä tästä tilanteesta ja mieluusti olisin ollut hänen kanssaan. Olen kuitenkin yhä liian flunssainen lähtemään baariin, kaikki paitsi yhdet arkivaatteeni on pakattu, enkä alkaisi kuluttaa aikaani nyhjäten hänen äitinsä asunnossa odottaen, että hän tulee kaupungilta nukkumaan kanssani.

Toivottavasti sentään saamme huomisiltana sovun siitä, missä nukumme. Hän ei edelleenkään pidä uudesta asuinjärjestelystäni, enkä minä pidä hänen äitinsä nurkissa lojumisesta. Olin jo päivällä todella mietteliäs ja vähän kenties suruisakin siitä, miten asiat menevät. Tällä hetkellä vaikuttaa niin hauraalta ja epävarmalta.

Minä tahdon hänet, häntä ja olla hänen kanssaan, mutta entä jos kumpikaan ei anna periksi? Entä jos hän ei suostu olemaan luonani niin kauan kuin asun tulevassa paikassa? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos hän kyllästyy minuun? Entä jos olenkin liian takertuva, tyhmä ja ruma? Entä jos hän tahtoo minusta eroon? Entä jos hän viettää aikaa vain kavereidensa kanssa tulevilla lomilla? Entä jos jään hänellekin viimeiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä? Yritän vaimentaa kysymykset, mutta silti pelkään huonon hetken iskiessä.

Joka tapauksessa kävin tänään katsomassa asunnon jonotettuani avaimia kolme tuntia. Toimisto oli täynnä ihmisiä. Kun saavuin paikalle, sain vuoronumeron 84. Menossa oli nro 12. Mielenkiintoista, sanonpa vain. Asunto oli mielestäni oikein kiva. Yhteiset tilat olivat siistit, ja huoneeni oli suuri. Rakastuin ikkunalautaan. Ainoastaan kämppiksen verhomaku ei ollut mieleeni. Marimekko on kirosana, erityisesti Unikko. Beigenä. Yäk. Keittiön verho taitaa mennä vaihtoon...

Ai niin, E oli saanut peräti kirjeensä ennen lomillelähtöä. Hän ei ollut vielä lukenut sitä...

Kulta, ethän unohda minua?