053

Eilen E ei ollut saanut vielä iltaan mennessäkään maanantaina ensimmäisessä luokassa lähettämääni kirjettä. Olen jo valmistautunut soittamaan vihaisen valituspuhelin niin postiin, varuskuntaan, eduskuntaan, kuluttajalautakuntaan kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeenkin! En tiedä, onko muruseni saanut punaista kuorta vieläkään tykkimiehen käsiinsä, vai onko jokin tekijä aiheuttanut sen hukkaantumisen matkalla.

Sain tänään hyviä uutisia, jotka pelastivat flunssaisen päivän. En toki taaskaan päässyt kouluun asti, mutta sain pakattua vaatteita lukuunottamatta kaiken muun. Omistan tätä nykyä huolestuttavan aikuismaisia esineitä. Laatikoissa on niin vuodevaatteita, pyyhkeitä kuin astioita, ruoanlaittovälineitä ja kodin pienkoneita. Minulla on ikioma kahvinkeitin! Aamut ovat täten pelastetut!

Ai niin, uutiset. E kotiutuu varmasti 5. huhtikuuta. Hän tulee olemaan sotilaspoliisimiehistöä, eikä joutunut AUKiin. Onneksi! Olen todella tyytyväinen tähän. Mikä tahansa on parempi kuin vuoden pakkotyö. Hän on taas MINUNMINUNMINUNMINUNMINUN alkaen seuraavan vuoden neljännen kuukauden kuudes päivä. Ihanaa. ♥

Näin unta, että keikuin katonharjalla. Minulle kerrottiin syy siihen, miksi tulen aina jätetyksi tai muuten hylätyksi. Olen liian ruma, tyhmä ja takertuva. Lievää alitajuista pelkoa havaittavissa?

Kultaseni joutui vartioimaan eilisillasta aamuyhdeksään, ja on nyt kaiketi nukkumassa. Huomenna saan hänet luokseni, kuten myös seuraavana viikonloppuna. Toivottavasti hän ehtii olla kanssani mahdollisimman paljon siitä huolimatta, että aikoi nähdä joitakin vanhoja tuttavia pitkästä aikaa. Salaperäistä... Joka tapauksessa hänet on nakitettu muuttoavuksi. Hah!

Kulta, laatikoita tässä mulla on, tiididii. Laitan riviin kaikki laatikot, bumbubumbum. Suuret, pienet ja pääsi kokoiset! 8)

037

Eilen sydämentykytyksiä aiheutti pelottava tekstiviesti, jonka sain illalla E:ltä. "Haluatko kuulla huonoja uutisia?" "Ootko ihan varma, että haluat kuulla?" En malta pitää mahdollisia lukijoita jännityksessä, kuten ensin suunnittelin, joten paljastettakoon nyt, mitä karmivaa sain tietää...

E TULEE LOMILLE AINAKIN NELJÄNÄ (4:nä!) SEURAAVANA VIIKONLOPPUNA!!!!

Tajuatteko! Neljänä! Peräkkäisenä! Viikonloppuna! E on minunminunminunminunminun! Olen ollut yhtä hymyä tuosta uutisesta lähtien.

Päivä oli muutenkin hyvä. Nautiskelin vuodenajan hiljaisesta vaihtumisesta, ja tajusin pääseväni ihan pian taas opiskelemaan. Kouluun. Ihanaa! Samaten olen innoissani muutosta. En ole tosin vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa pakkaamista, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa...  Maailma on taas mukava paikka ja elämä on täynnä hienoja asioita. Riehuin ja hypähtelin innoissani eilisillan, puhumattakaan niistä ilon kyynelistä.

Turha vihoitella kenellekään. Vaihteeksi olen luopunut katkeruudestani ainakin joksikin aikaa. Luotan normaalitilan palautuvan ja sulaneiden aivojeni jähmettyvän taas, kunhan maa peittyy lumeen ja ulos erehtyessä ripset jäätyvät yhteen. Näin eksän eilen sattumoisin hakiessani pikkuveljen koulusta, ja hän jopa vastasi tervehdykseen. Ihme.

Lähetin muruselleni eilen taas kirjeen, ja samaten tänään. Tämänpäiväinen oli odottanut laukussani jo muutamia päiviä, ennen kuin uskalsin laittaa sen postiin. Kävin myös kampaajalla. Tosin en uskaltanut tehdä mitään radikaalia. Olen tylsä. Hankkiuduin vain eroon enimmistä kaksihaaraisista ja kuivista latvoista. Etuhiuksiini en anna kenenkään muun koskea. En luota kampaajiin, joten pätkäisin ne itse perjantai-iltana.

Viime yönä minua ei teurastanut Sylar, vaan sen sijaan minut yritettiin myrkyttää. Unessa selvisi, että samaa oli yritetty jo vuotta aikaisemmin, mutta entiseni ei ollut kyennyt pelastamaan minua. Olin melkein kuollut. Sen sijaan selvisin vähällä toisella kerralla, koska E pelasti minut. Somaa.

Seitsemänkymmentäkolme tuntia, ja saan kietoa käteni E:n ympärille. Söin tänään jäätelön istuen ihan yksin keskellä tätä kylää. Ihmiset tuijottivat. Aurinko häikäisi.

Kulta, olen onnellinen sinun takiasi.

018

Harvoin keksiviikot (Kyllä, keksiviikot. Vaihtoehtoinen nimitys alkaa s:llä) ovat yhtä tapahtumarikkaita, kuin eilinen oli. Pikkulauantain kunniaksi päädyin lipittämään mojito-lonkkua istuen lukion pihalla, ja illan toista juomaa istuen pikkukylän paikallisessa. Ilta sisälsi paljon puhetta, vielä enemmän naurua ja mukavasti ihmisiä. Kuitenkin tuijotin puhelintani ja toivoin, etten olisi yksin kaikkien niiden tuttujen keskellä. Mukaan innostui reilusti yli kymmenen henkilöä, eikä minusta tuntunut edes pahalta nähdä entistäni sormus vasemmassa nimettömässään. Toivottavasti hän on saanut elämänsä vihdoin järjestykseen.

Ennen iltaa, jonka päätteeksi humalaisin kieri maassa ja kiipesi makaamaan auton etuikkunalle oli toimelias päivä. Nousin muutaman tunnin unien jälkeen viemään veljeä hammaslääkäriin, ja kävimme kotimatkalla mummolassa kahvilla. Katsoimme Kaksin karkuteillä, johon suorastaan rakastuin! Suosittelen lämpimästi, todella hyvä leffa. Tein ihan hyvää ruokaa, ja sain Aukusti-nimiselle palmuvehkalleni kaverin. Se on rahapuu, jota kutsun täten Eleonooraksi. Lisäksi söimme kakkua nimipäivän kunniaksi.

Tunteja on jäljellä maksimissaan 31. HUOMENNAHUOMENNAHUOMENNA! Tajuatteko, huomenna! Saan kultani lähelleni. Vihdoin. *Sydänryöppy*

Kulta, näytät varmasti hyvältä jopa kurkkusalaateissa.

012

Lisäystä 23:11

IHANAA! Saan E:n luokseni kahdeksi seuraavaksi viikonlopuksi! Itken silkasta ilosta!

Kävin eilen kaatosateessa kävelyllä koiran kanssa, ja meidät molemmat olisi saanut vääntää kuivaksi sen jälkeen. Oli silti ihan mukava lenkki, varsinkin kun sain viestiä kesken kaiken. Muutenkin puhelin piippasi eilen ahkerasti! Totta kai harmittaa, että joudun odottamaan vielä maksimissaan 174 tuntia (kyllä, lasken tunteja), mutta enää viikko! Ensi perjantaina!

Toinen harmin aihe on se, etten onnistunut lähettämään hänelle kuvaa, vaikka yritin useasti ja eri tavoilla. Puhelimeni lähettää sen normaalisti, samoin ottaa vastaan normaalisti. Muoto on tavallinen. Hänelle asti se ei kuitenkaan päädy. Pahus.

Tämän jäljellä olevan odotusajan ennen hänen lomaansa ajattelin kuluttaa joko tekemällä ei-mitään, kuten tähänkin asti, tai sitten voisin kaivaa vaatehuoneen pohjalta viime syksynä keskenjääneen palapelin, ja koota sen viimeinkin loppuun. Tosin rasian löytyminen taitaa vaatia ensin perinpohjaista siivousta. Toinen pahus. Joka minun on pitänyt toteuttaa jo useamman viikon. Kolmas pahus.

Vaatehuoneesta mieleeni: mitä puen ensi perjantaina? Vaatekriisi! Mulla ei ole mitään päällepantavaa! Eiku... No joo, E. Mutta... Ei siitä sen enempää.

E:llä oli vain yksi söpö toive liittyen näkemiseemme pitkän tauon jälkeen. Että laitan vähän hajuvettä häntä varten. En yleensä käytä, koska suihkaus melkeinpä mitä tahansa tuoksua vaatii vierailua lääkekaapilla. Saan armottoman päänsäryn. Pitänee varata laukkuun mukaan asianmukaisia nappeja, koska eihän tuollaisesta pyynnöstä voi kieltäytyä?

Ai niin, kaveri oli käynyt eilen Haaparannan puolella Ikeassa. Mäkin haluan! E:n kanssa! Sitten... joskus kun muutetaan yhteen. Tapahtuuhan näin, tapahtuuhan?

Kulta, olisipa ensi perjantai.