248

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -

Saima Harmaja

Kulta. Rakas.

227

Pääsykoekirjoista on luettu ensimmäinen, toisesta 3/4 ja kolmatta silmäilty. Minun tuli kuulemma tutustua tähän biisiin sanojen tarkoituksellisuuden takia. Jos irtisanon tämän loukon, sisäinen hakemukseni mitätöityy. LTJ joko 2 tai sitten 9.

Riidellään vaan

mutta ensin ota syliin, tahdon olla lähelläsi
että varmasti kuulen,
mitä sanot
ja mitä sanot ihollasi
ja mitä et ollenkaan sano.

Piirrän sinua molemmin käsin,
saan uudet sormenjäljet
ja viivat kämmeniin:
uurtuu sinun kuvasi, kohtalo.

Helinä Siikala: Pysähdytään, anna käsi.

Kulta, miten metonymia ja metafora erottuvat?

213

Kirjoitin pitkästä aikaa pitkän kirjeen E:lle nopean sutaisun sijaan. En uskaltanut avata ovea, kun kello soi ja kaveri linkkasi söpön biisin, jonka kertosäe jäi soimaan päähän.

Atlético Kumpula - Me kuulutaan yhteen

PS: Runokone on kiva lelu

tutuntuoksuisen miehen syleilyssä paljonpuhuva hiljaisuus
  alastoman unentuoksuinen loputon talvi
hyväksyntä nurinkurisesti antaa minun silittää leuan alta
  Vellova keinuva mukaansa tempaava kaupungin kajo
väärään vuoteeseen erehtynyt puikkelehtii puiden välissä,
se päivä, kun tapasimme sängyssä...

kun korissa on patonkia ja halpaa kuoharia
lattiakaivoon
  huokaava tuuli lehvästöissä murheellisena näkymättömänä ihmisjoukossa - sileä ja kylmä kuin loputon kaiku hengityksesi kaulallani
nousuhumalaisen tanssituttava postinkantaja ! 

Kulta, koska mennään piknikille?

170

Kas, kun
sinfoniaorkesterimme
ei kapellimestaria kaipaa
minä suttaan sanoja
työpaikan muistivihkoon
astioiden pesun välissä
ja ah - miten runollinen olenkaan.


Tuherran pieniä mietteitä
rakkaudesta, ihmissuhteista
toisiinsa kietoutuneista vartaloista
siitä, kumpi nukkuu
lakanan läikkien päällä
siitä ensimmäisestä miehestä (joka pelaa Pokémonia)
niiden kaikkien poikien jälkeen.


Kas, kun
yhdeksäntoistavuotiaana
tiedän enemmän kuin kukaan
enkä milloinkaan erehdy.


(Vaikka en saa sanottua
kolmea sanaa
nenät vastakkain
ennen kuin hän on unessa.)


Sillä onhan vaikea vapauttaa
sanoja sisältään
ääneksi


Kas, kun
sovittamatta
voi koko olla väärä.

Kulta, TJ 100!

087

Tuokioita

I

Pilaisivatko sanat
särisevällä konsonantilla
hauraat hetket
täynnä säikkyä onnea

II

Hymysi
on häive aamusta
kun kätesi
varmasti
lepää ohjauspyörällä

III

Kun murjotan
ja sinä murjotat
koska minä murjotan
koska sinä murjotat
koska minä murjotan
ja jos viestin:
      mene pois

Teeskentelen.

Kulta, luennolla täytit pääni.

064

Raajat levällään
mustelmilla
kelluen joutilaisuudessa

Tahdissa
   sinun ja minun
      hakkaava sänky

raukea puistonäkymä

Tiskit altaassa.

Kulta, vie minut pois.

017

Tunnit vähenevät. Hän lähettää pitkin päivää minulle ihania viestejä, jotka saavat suupieleni kohoamaan hymyyn, enkä malta odottaa sitä hetkeä, kun saan sulkea hänet käsivarsieni sisään. Kirjeeni oli saapunut perille, ja hän luki sen hiljaisuuden jälkeen. Kenties minun täytyy nyt opetella piirtämään kirahvi.

Olen uupunut siivousurakasta, joka kesti useamman tunnin, mutta on vasta alussa. Siltikään en saanut vielä unta. Katsoin Dear Johnin. Se oli ihan kiva elokuva. Ei niin ennalta-arvattava, kuin olisi voinut olettaa. Kuitenkin olisin toivonut vähän siirappisempaa tarinaa, olen sen verran romantiikannälkäinen kahden ja puolen viikon yksinäisyyden jälkeen. Nämä viikot ovat tuntuneet pidemmiltä, kuin ne oikeastaan ovatkaan. Kenties kyse on jostakin inttileski-syndroomasta. Kuin olisin odottanut häntä jo kuukausia.

"...Ota minun käteni, ota valkea käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipuu . . . 
Olisi kummallista tuntea
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,
sinun raskas pääsi rintaani vasten."

Edith Södergran - Päivä viilenee . . . ,1. Teoksesta Runoja (1916)

Minun pitäisi viedä pikkuveli aamulla hammaslääkäriin, ja sitten jatkaa siivousta. Heittää pois ja polttaa hurja määrä lukioaikaisia papereita. Tehdä tilaa taloustavaroille sisustusarkkuun, jonka sisältöä en tällä hetkellä edes tiedä. Tehdä tosissaan suunnitelma omilleen muuttamiseen liittyvistä asioista. Olen jonossa opiskelija-asuntoon. Pitäisi soittaa ja tiedustella, mutta puhelinkeskustelut ovat... vaikeita. Pelottavia. Olen huono soittamaan ja hoitamaan asioita.

Pohdiskelin ihmisten yleistä suhtautumista siviilipalveluksen suorittajiin. Useimmat tekevät yleishyödyllistä työtä, ja pidempään kuin osa perinteisen asepalveluksen valinneista, mutta silti ihmiset katsovat kieroon. Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelissakin mainittiin heti ensimmäiseksi, että sivarille maistuu olut. Lievää leimaamista? Ymmärrän siviilipalveluksen valinneiden mahdollisen motivaationpuutteen, koska no, järjestelmä on mitä on. Sama motivaationpuute lienee mahdollinen armeijaankin päätyneillä. Edelleenkin puolustusjärjestelmä on epätasa-arvoinen miehiä kohtaan.

Olen hämmästynyt päivällä minuun iskeneestä tehokkuuspuuskasta. Viime yönä valvoin, kuten tavallista, mutta tällä kertaa pidin hereillä alokastani, jonka piti päivystää kolmeen asti. Pelkään, että käsitykseni ja mielipiteeni, yleinen suhtautumiseni koko inttitouhuun saattaa aiheuttaa jotain kitkaa välillemme. En tiedä, kuinka armeijamyönteinen hän oikeastaan on. Ainakin hän kertoi haluavansa olla siellä mahdollisimman vähän aikaa, koska on parempaakin tekemistä: minä. Pidin tästä vastauksesta. Kovasti.

Minua toisinaan häiritsee eräs humalainen yö, ja sen tapahtumat. Säikähdin silloin. Samoin mieltäni vaivaavat välillä jotkut hänen sanansa. Saan kuulemma tietää joitakin asioita vasta vuoden kuluttua. Hän ei ole oikeastaan kertonut itsestään niin paljon, kuin olisi voinut. Hän on yhä jollakin tavalla vieras, vaikka samalla onkin kuin vanhin ystäväni. Tahdon ottaa selvää tästä miehestä, oppia tuntemaan hänen jokaisen ilmeensä ja ymmärtämään häntä, ottaen huomioon menneisyyden, joka on osaksi arvoitus.

Olen useasti aikaisemmin luullut rakastavani, ja kerran rakastanut. Nyt mietin, olenko rakastumassa. Kenties se on vain ajan kysymys. Joka tapauksessa tahdon nähdä ajan armeijan jälkeen. Tahdon tulevaisuudelta hänet, ja vastauksia kysymyksiini. Ne selviävät kyllä, kunhan päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja kuka tietää - kuukaudet vuosiksi. Kenties vuosikymmeniksi. Jaksan kyllä odottaa puoli vuotta, yhdeksän kuukautta, vuoden. Olen ihmisiin huonosti kyllästyvää sorttia.

"Sweet Darling
this is my confession to
the crimes of wanting you badly
And Darlin' if you're wondering
here's your answer
yes I like you
I don't love you
I can't love you
yet..."

Mietin, saammeko ensimmäisen yhteisen joulumme jo tänä vuonna, vai joutuuko hän olemaan 250 km:n päässä. Yhtä lailla mietin, miten orpo olo on, jos hän on rämpimässä metsässä ja leikkimässä leiriä useamman päivän, emmekä voi olla yhteyksissä. Tähän mennessä, tutustumisesta lähtien emme ole olleet päivääkään ilman jonkinlaista kommunikaatiota. Todella toivon, että saan hänet jo tammikuussa takaisin itselleni.

"...I do believe I'm getting better
knowing you
hopefully all of you"

Between The Trees - Darlin' 

Kulta, etkö voisi olla vähän huonompi, että pääsisit äkkiä pois sieltä...

011

Makoilimme E:n kanssa sängylläni. Toisin kuin hänen kapoisessa vuoteessaan, siinä mahtuu jopa liikkumaan sysäämättä toista lattialle. E yritti kiivetä ulos useammasta ikkunasta, ja päätyi lopulta katolle. Äitini tarkisti jokaisen lasin luona, tirkisteleekö joku ulkopuolella. Hän oli huolissaan siitä, että E hyppää alas. Lohduttelin häntä, ettei siinä kävisi pahasti, koska talomme on niin matala.

Itsetuhoisuuden jälkeen päädyimme raikkaaseen metsään, hiekkatielle. Mäen alla näkyi talo. Joku katseli kauempana tiellä puiden keskellä sijaitsevaa rakennusta. Juoksimme kaikki sisälle. Laitumella oli paljon hevosia ja poneja, joita menimme silittelemään. Kiipesin aidan yli ja juoksin kohti miestä, jonka kasvot olivat kuin vanhasta valokuvasta. Yritin käydä hänen kimppuunsa. Riuhdoin, yritin potkia ja lyödä. E ei päästänyt minua tämän lähelle. Hänen oikeat kasvonsa paljastuivat, ja havaitsin hänen olevan väärä henkilö.

Päädyimme ylellisen hotellin baariin, jossa tarjoilijan virkaa hoiti Audrey Hepburn punaisessa mekossa. Hän oli juhlinut syntymäpäiväänsä ja juonut itsensä humalaan samaisessa ravintolassa ennen työvuoroaan. Livahdimme E:n kanssa hissillä yläkertaan huoneeseen, jossa yhdellä seinällä oli sinisävyinen kukallinen tapetti.

Oveen koputettiin. Sen takaa paljastui virallisen näköisiä miehiä tummat, asialliset puvut päällään. Heillä oli tärkeitä papereita, jotka vaativat allekirjoittamista. Huoneeseen asteli kaunis blondi, jonka kanssa kilpailin E:n huomiosta. Loppujen lopuksi vein voiton.

Makoilimme sängyssä ja katselimme ikkunasta alhaalla avautuvaa kaupunkia. Nukahdimme. Havahduin siihen, kun huoneessa oli kaksi vierasta, epäsiistiä miestä katselemassa meitä. Ajoin heidät ulos, koska E tai hänen kaverinsa eivät saaneet mitään aikaan asian hyväksi.

Lähdimme uimaan kylpylän puolelle, ja miehet onnistuivat jotenkin kummasti kastautumaan lähinnä mutakylpyä muistuttavaan altaaseen. Tämän jälkeen he sotkivat tavallisen altaan loikkaamalla sinne puhdistautuakseen kaikesta siitä liasta. Juoksimme miesten pukuhuoneen puolelle. Ulkona oli tulossa lumimyrsky. Kiirehdimme pyöröovista yläkertaan hakemaan tavaroitamme.

Matkalla joku seurasi meitä. Minä ja E yritimme eksyttää tämän pelottavan hahmon, ja juoksimme useita eri portaita yhä vain ylöspäin ja ylöspäin. Emme onnistuneet. Hän odotti meitä huoneen lähellä, uhaten E:tä. Pelastin meidät iskemällä asetta pitelevän miehen rinnan läpi jotain terävää. Tämän jälkeen sysäsin hänet alas pilvenpiirtäjän katolta. Pelkäsin itsekin putoavani.

Selvittyämme uhasta olimme lähdössä pitämään hauskaa ja pelaamaan jotain. Ostimme kumpikin pinkit kengät. Aula oli täynnä tuttaviani, joten kysyin kovaan ääneen: "Oletko valmis häviämään, kulta?", ihan vain osoittaakseni kaikille niille ihmisille, kenen kanssa olen siellä.

Istuimme ringissä ulkona, paikassa, joka on lähellä kotiani. Joimme pohjia, valmistautuen lähtemään jonnekin. Kummankin ystäviä oli mukana. Meno yltyi hotellin tapahtumiakin painokelvottomammaksi, kunnes kuulin äänen: "Lyijylintu, herää! Anna ruokaa!"

Kello oli yksi. Olin taas poistanut torkun ja nukahtanut uudelleen. Hups?

Ensimmäisen kerran heräsin puoli seitsemältä, kun alokkaaltani tuli viestiä, että heidän oli pitänyt herätä paloharjoituksen vuoksi jo viideltä. Ei käy kateeksi. Yllätykseni meni lisäksi pilalle, koska hänelle lähettämäni kuvan tila on: "Välitystietoja odotetaan."

 

Suunnittelin lisäksi jo eilen illalla toista kirjettä, ja tekaisin muutaman rivin jotakin roskaa. Huomaa, etten ole kirjoittanut kunnolla taaskaan kuukausiin. Voisin ehkä lisätä kyseisen säälittävän tekeleen kirjeeseen, vaikka olenkin ruosteessa.


Maankamaran kahlitessa meitä
toisistamme erottavin kilometrein
on kaipuuni 

korkealle 

Toiveeni kimpoavat ilmaan
siivekkäiden tanssiessa kateudelleni
linnunteillään

vailla ikävää

 
Taas vaihteeksi kamala väsy koko ajan. Murun alkaa selvästi olla ikävä, sillä tällä viikolla, erityisesti kirjeen jälkeen olen saanut huomattavasti enemmän ja söpöilevämpiä viestejä kuin ensimmäisiin päiviin. Ei valittamista!


Kulta, sinä ja minä. Ehkä pesukone. ;)