Nyt voi jo kai sanoa, että selvisin. Ennen kaikkea me selvisimme. Huomenna olen odottanut 270 päivää. Viimeinkin kaikki ne laahustavat tunnit ja matelevat kuukaudet on kärsitty. Viimeinen ilta tuli yllättäen, ja on omituista ajatella, ettei toinen lähde enää takaisin. Etten enää yritä olla leikkimättä kovin suurta vesiputousta, kun sunnuntai-iltapäivä koittaa. Tai mikä tahansa viikonpäivä, joka kuljettaa toisen parinsadan kilometrin päähän.
Yhdeksän kuukautta epävarmuutta, erossaoloa ja yksinäisyyttä on takana, enkä ole tuntenut toista edes vuotta. Himpun verran yli yksitoista kuukautta, myönnettäköön, mutta en täyttä kalenterivuotta. Olen muuttanut äidin helmoista omilleni, käynyt pari kuukautta ihan vääränlaista koulua itseni kannalta ja raatanut töissä henkeni pitimiksi. Asiasta parsinneulaan: tänään sain asuntotarjouksen. Taidan hyväksyä sen. Neliöitä on yli 30 ja mikä parasta: ei ketään vierasta jakamassa keittiötä ja kylpyhuonetta.
Inttileskeys ei ole kitkenyt minusta hillitöntä omistushalua ja takertuvaa läheisriippuvuutta. Olen yhtä lailla yliherkkä itkeskelijä ja ihmeellisistä asioista kiukuttelija kuin aikaisemminkin. Ehkä se on opettanut sietämään vähän paremmin sitä, etteivät asiat mene aina niin kuin haluan, mutta olen yhä prinsessoiva ja mariseva tapaus.
Kaikki vähäinen yhteinen aika ei ole ollut silkkaa tummanpunaisilla terälehdillä peitellyllä sängyllä loikoilemista. Huonot puoleni ja ammottavat puutteeni ovat tulleet julki. Olen oppinut paljon E:stä. Toivon hänen oppineen minusta. Joitakin kertoja olen ajatellut, mitä tapahtuisi jos löisi vain hanskat tiskiin. Olen kuitenkin luopunut ajatuksesta välittömästi. En minä osaa kuvitella elämää ilman häntä.
Oikeastaan vasta nyt pääsemme oikeasti näkemään, millaisia me olemme yhdessä. Ei ole enää toisen elämää rajoittavaa tekijää, joka vaikuttaa enemmän tai vähemmän suorasti omaankin elämääni. En ole oikein kehdannut liikkua missään tai tehdä mitään. Ei sillä, että olisi ollut joku, jonka kanssa tappaa aikaa arkena. Kuitenkaan en ole tahtonut tehdä toista miettiväiseksi ja kenties jopa mustasukkaiseksi. Etäisyys luo haasteita luottamukselle.
Odotan vielä saavani takaisin sen saman miehen, joka jätti minulle kaksi orpoa harakanpoikasta hoivattavaksi viimeisenä yönä ennen astumistaan palvelukseen. Olen ollut tekemisissä väsyneemmän ja stressaantuneemman version kanssa. Kenties meidän valtion toimesta puristimen väliin asetetun suhteemme kohtalo on ollut jo arkipäiväistyä, kenties jotain ihan muuta. Yhdestä asiasta olen varma: rakastan häntä.
Huominen on kuin vertauskuvallinen uudestisyntymä meille kahdelle. Kliseiseksi meni. Huominen on alku sille, mitä olen aavistellut pitkän aikaa. Huominen tuo mukanaan tulevaisuuden.
Kulta, minä tiesin koko ajan jaksavani odottaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmissuhdeanalyysit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmissuhdeanalyysit. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
218
Odotukseni viime viikonloppua kohtaan taisivat olla liian suuret, koskapa tuntemukset jälkeenpäin olivat hyvistäkin hetkistä huolimatta lähinnä hippusen pettyneet. Olisin tahtonut tehdä yhdessä jotakin, sillä muruseni oli nähnyt kavereitaan parina aikaisempana viikonloppuna. Koska niin ei juurikaan käynyt, itkin eilisiltanakin. Tosin kaikki muukin kaatui päälle. Kaatuu yhä. En rohjennut tunnustaa E:lle, että jälkimaku ei ole kovinkaan auvoisa. No, nytpä tiedät, jos tätä joskus luet.
Perjantai oli yhtä itkupotkuraivaria ja yksinäisyyttä, sillä hän oli äkillisesti lähdössä poikien kanssa baariin. Olin vain hieman suruisa, kunnes E suuttui ja anoppi sekaantui. Se vain pahensi asioita. Saimme kuitenkin loppujen lopuksi jonkinlaisen sovun aikaan. En kuitenkaan ole varma, onko se riittävä, ja kuinka pitkäksi aikaa. Hän kuitenkin toi minullekin yöllä ruokaa, kunhan viimein kömpi luokseni.
Lauantaikin vaivaa. Eräs henkilö paljasti todellisen luonteensa suoralla kettuilulla E:lle. (Annoin tänään osan takaisin. Huumorintajuttomia on hauska kiusata.) Nousimme vasta päivällä, ja lahnasimme taas kuuntelemassa E:n äitiä. Minua vaivaa ravata siellä jatkuvasti. Ennen kaikkea en jaksa kuunnella, enkä tahdo, että kukaan pistää nenänsä minun tai meidän asioihin. Miehen mukaan minun tehtäväni on mainita asianomaiselle, jos sekaantuminen häiritsee. En ole samaa mieltä. Ei hän ole minun äitini.
Lauantai-illan hän pelasi, ja minä nukahdin hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Heräilin välillä toteamaan, että hän oli yhä uppoutuneena luomaansa maailmaan ja vuoteen 1602. Sain uniseuraa taas aamuviideltä. Itsehän olin kerrassaan viihdyttävä ja viehättävä viikonlopunviete. Ensin kiukuttelen, ja sitten nukun. Tuntuu, ettei mikään uni taaskaan riitä.
Olen niin kyllästynyt tähän yksinäisyyteen. Minulla ei ole elämässäni mitään muuta sisältöä kuin E. Hän ei kuitenkaan ole vielä osa arkeani, ja sekoan tässä virikkeettömyydessä. Olen äärimmäisen epävarma kyvyistäni ja pääsystäni kouluun, ja tarvisin nyt erityistä tukea ja kannustusta. En ole kuitenkaan saanut oikein minkäänlaista kommenttia, mitä mieltä tykkimieheni on suunnitelmistani.
Hän ei ottanut kantaa lähtisikö mukaan, jos vaihtaisin kaupunkia. Tässä loukossa ei ole mitään. Ei paikkoja, joissa käydä. Ei asioita, joita tehdä. Ei ihmisiä, joille puhua. Jos pääsisin edes haluamaani oppilaitokseen, voisi todennäköisyys juttuseuraan ja sosiaaliseen elämään olla hieman suurempi, mutta kuten jo mainitsin: en luota itseeni.
Koskapa odotan vain päivien kuluvan, käyn raatamassa kamalilla työajoilla ja kehnolla palkalla, heräilen tyhjässä sängyssä ja itkeskelen ikävääni sekä pohjatonta yksinäisyyttä, en kestä yksinoloa yhtään enempää kuin on pakko. Siksi on niin vaikeaa, vaikka E kävisi vain muutaman tunnin näkemässä kavereitaan. Tietysti hän tarvitsee sitä, eikä voi olla kanssani jokaista hetkeä, mutta minulla ei ole mitään muuta. Kaipaan huomiota. Kaipaan hyväksyntää. Olen onneton muodostamaan uusia sosiaalisia kontakteja, ja missäpä minä edes ihmisiä enää tapaisin?
En tahtoisi olla näin vaikea ja mahdoton. En tahtoisi ulista taas tyytymättömyyttäni elämäni tiettyihin osa-alueisiin. E sanoi perjantaina ihania asioita, ja luotan hänen tarkoittaneen niitä. Tahtoisin olla niiden arvoinen. Yritän kovasti, mutta tuntuu, ettei se riitä. Tuntuu, etten minä riitä. En sitten tiedä kenen mittapuulla. Omallani, vai jonkun muun.
Laitoin tänään opiskelija-asuntosäätiölle sisäisen hakemuksen yksiöstä. Huomenna on pakko alkaa soitella työpaikkoja hakemusten spämmimisen ohella. En kestä tätä asuntoa, enkä jaksa nykyistä työtä. En henkisesti, enkä fyysisesti. Miksei vain voi olla jo huhtikuu. Miksei E voi tulla jo takaisin pysyvästi. Miksi pitää olla koko ajan kamala olo ilman häntä.
Kulta, tarkoitathan kaikkea sitä kaunista?
tiistai 7. helmikuuta 2012
212
Tämä blogi on vajonnut hitaasti sisällöttömyyden suohon. Viikot ja kuukaudet toistavat itseään samoin kuin päivittäiset merkintäni, vaan mitäpä pienen ihmisen pieneltä arjelta voi odottaakaan? Yhden henkilön ja hänen kirjoituksiensa roolin suuruus tässä maailmassa ei kuitenkaan ole syy, saatikka sitten oikeutus viitsimättömyydelle. Tekosyitä kyllä riittää. Terkkuja muuten muruselle, tällä koneellasi on ärsyttävä kirjoittaa, kun kursori pomppii itsestään minne sattuu. Niin.
Kultaseni on ollut kuutena viikonloppuna peräkkäin lomilla, ja mukaan on mahtunut myös yksi kokonainen viikko. Sitä ennen hän oli pitkällä joululomalla, jolla tosin näimme vain hyvin vähän. En tahdo muistella moista. Pointtina on, että olen kuluneiden parin kuukauden aikana tottunut toisen läsnäoloon siinä määrin, että muutama päivä yksin tuntuu vähintäänkin Himalajan vuoriston kokoiselta esteeltä. Vaikka viehätynkin korkeista paikoista, en liiemmin tykkää patikoida rinnettä ylös ja ylös. Ja ylös. Sitä paitsi vuorilla on lunta. Ainakin niiden yläosassa. Tietääkseni.
Odotankin kauhulla tulevaa: kun hän lähtee ensi sunnuntaina, on aamujen lukumäärä 53. Kun hän tulee taas luokseni, on lukumäärä 34. Ne, joiden päässälaskutaidot ovat hieman vähemmän laiskottelevat kuin minun, saanevat selville erotuksen ilman laskinta. Puolustusvoimat ovat ainakin kiteyttäneet onttouttaan kumisevaan päähäni sen opin, ettei mistään edes hippusen positiivisesta seikasta (kuten esim. ei enää pitkiä kiinnioloja, niin varmaan) kyseiseen järjestelmään liittyen kannata iloita. Lopputulos on kuitenkin muutos + VM.
Pienoinen stressi on saanut minut valtaansa. Mietin edelleen meitä ja suhteemme tilaa sitten kun kaikki tämä erossaoloroska valtion kukkivan idiotismipolitiikan vuoksi on ohitse. Tavallaan ei ole mitään murehdittavaa, mutta kuitenkin pohdin asioita, kääntelen niitä ympäri ja lisäilen mielessäni erilaisia ehtolauseita ja perspektiivejä. E kysyi minulta, olenko tottunut elämään parisuhteessa, ja tunnenko tuhlaavani elämäni siihen. Hän käytti tuota muotoa kuulemma vain vastauksen vuoksi. "Ei se ole mitään tuhlausta", sanoin.
Sunnuntaina olimme niin syventyneitä toisiimme (ja Muumeihin), etten muistanut ollenkaan seurata vaalituloksia. Tämä tulos kertoo mielestäni ainakin osittain itseään toteuttavasta ennusteesta ja tietynlaisesta välinpitämättömyydestä ja lauman mukana kulkemisesta, vaikka politiikka onkin viime aikoina puhuttanut ihmisiä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koska joitakin ei kiinnosta tutustua ehdokkaan ajatuksiin, he äänestävät sitä, jonka nimi on tuttu vuosien varrelta ja mediasta. He äänestävät sitä, jota ajattelevat enemmistön äänestävän. "Se kuitenkin voittaa, niin ihan sama." Toki on myös se joukko, jolle toisen puoluekanta tai presidentin puolison housuista löytyvä tavara merkitsee enemmän kuin tehtävään liittyvät seikat, ja se äänestäjäjoukko, joka jostakin toisesta syystä kokee tietyn ehdokkaan parhaana.
Ehdokkaat saivat niin kiihkeitä vastustajia, kuin puolustajiakin. Mahtavaa oli se positiivinen ilmapiiri, millä osa ihmisistä oli kampanjoimassa oman ehdokkaansa puolesta. Nimenomaan puolesta, korostaen tämän hyviä puolia ja sopivuutta tehtävään sen sijaan, että alkaisi mollata vastaehdokkaita. Olin positiivisesti yllättynyt siitä äänimäärästä, minkä parempi ehdokas sai. Hieman alle 40 % on loistava saavutus. Ehkä Suomi alkaa valmistautua uuteen aikakauteen. Ehkä Suomi on jonain päivänä valmiimpi humaanisempiin ja modernimpiin arvoihin. Kuka tietää, mitä kuuden vuoden päästä tapahtuu?
Kulta, arki tuntuu kevyemmältä silloin, kun jaat sen kanssani.
Kultaseni on ollut kuutena viikonloppuna peräkkäin lomilla, ja mukaan on mahtunut myös yksi kokonainen viikko. Sitä ennen hän oli pitkällä joululomalla, jolla tosin näimme vain hyvin vähän. En tahdo muistella moista. Pointtina on, että olen kuluneiden parin kuukauden aikana tottunut toisen läsnäoloon siinä määrin, että muutama päivä yksin tuntuu vähintäänkin Himalajan vuoriston kokoiselta esteeltä. Vaikka viehätynkin korkeista paikoista, en liiemmin tykkää patikoida rinnettä ylös ja ylös. Ja ylös. Sitä paitsi vuorilla on lunta. Ainakin niiden yläosassa. Tietääkseni.
Odotankin kauhulla tulevaa: kun hän lähtee ensi sunnuntaina, on aamujen lukumäärä 53. Kun hän tulee taas luokseni, on lukumäärä 34. Ne, joiden päässälaskutaidot ovat hieman vähemmän laiskottelevat kuin minun, saanevat selville erotuksen ilman laskinta. Puolustusvoimat ovat ainakin kiteyttäneet onttouttaan kumisevaan päähäni sen opin, ettei mistään edes hippusen positiivisesta seikasta (kuten esim. ei enää pitkiä kiinnioloja, niin varmaan) kyseiseen järjestelmään liittyen kannata iloita. Lopputulos on kuitenkin muutos + VM.
Pienoinen stressi on saanut minut valtaansa. Mietin edelleen meitä ja suhteemme tilaa sitten kun kaikki tämä erossaoloroska valtion kukkivan idiotismipolitiikan vuoksi on ohitse. Tavallaan ei ole mitään murehdittavaa, mutta kuitenkin pohdin asioita, kääntelen niitä ympäri ja lisäilen mielessäni erilaisia ehtolauseita ja perspektiivejä. E kysyi minulta, olenko tottunut elämään parisuhteessa, ja tunnenko tuhlaavani elämäni siihen. Hän käytti tuota muotoa kuulemma vain vastauksen vuoksi. "Ei se ole mitään tuhlausta", sanoin.
Sunnuntaina olimme niin syventyneitä toisiimme (ja Muumeihin), etten muistanut ollenkaan seurata vaalituloksia. Tämä tulos kertoo mielestäni ainakin osittain itseään toteuttavasta ennusteesta ja tietynlaisesta välinpitämättömyydestä ja lauman mukana kulkemisesta, vaikka politiikka onkin viime aikoina puhuttanut ihmisiä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koska joitakin ei kiinnosta tutustua ehdokkaan ajatuksiin, he äänestävät sitä, jonka nimi on tuttu vuosien varrelta ja mediasta. He äänestävät sitä, jota ajattelevat enemmistön äänestävän. "Se kuitenkin voittaa, niin ihan sama." Toki on myös se joukko, jolle toisen puoluekanta tai presidentin puolison housuista löytyvä tavara merkitsee enemmän kuin tehtävään liittyvät seikat, ja se äänestäjäjoukko, joka jostakin toisesta syystä kokee tietyn ehdokkaan parhaana.
Ehdokkaat saivat niin kiihkeitä vastustajia, kuin puolustajiakin. Mahtavaa oli se positiivinen ilmapiiri, millä osa ihmisistä oli kampanjoimassa oman ehdokkaansa puolesta. Nimenomaan puolesta, korostaen tämän hyviä puolia ja sopivuutta tehtävään sen sijaan, että alkaisi mollata vastaehdokkaita. Olin positiivisesti yllättynyt siitä äänimäärästä, minkä parempi ehdokas sai. Hieman alle 40 % on loistava saavutus. Ehkä Suomi alkaa valmistautua uuteen aikakauteen. Ehkä Suomi on jonain päivänä valmiimpi humaanisempiin ja modernimpiin arvoihin. Kuka tietää, mitä kuuden vuoden päästä tapahtuu?
Kulta, arki tuntuu kevyemmältä silloin, kun jaat sen kanssani.
torstai 26. tammikuuta 2012
200
Jos joka ikinen päivä on tähän mennessä tuntunut vuodelta, voisi sadun toisinaan hivenen katkerasta ja ainaisesti ikävöivästä inttileskestä aloittaa seuraavasti: "Olipa kerran - ei niin kovin kauan sitten - tuplaruusunen, joka pohti: millainen on aikuisten välinen parisuhde?" Teinisuhteista olen saanut tarpeekseni, ja tämä jokin, mikä on meneillään ja osa tulevaisuutta on ihan uutta ja outoa. Jos ei asuta yhdessä, miten toimitaan? Kuinka usein nähdään? Kummanko luona ollaan? Elääkö kumpikin tavallaan omaa elämäänsä, vai eletäänkö kahta elämää yhdessä?
On sattunut käymään niin, että rakastan mieheksi kutsuttavaa hölmöläistäni ja tiedän varmasti, että hän kuuluu kiinteänä osana tulevaisuudensuunnitelmiini. Pohdin vain, miten suurta roolia tulen näyttelemään hänen elostaan tällä planeetalla kertovassa filmissä. Olenko statisti, jonkinkokoisessa sivuosassa vai toinen päätähti? Voiko edes ihmiselo sisältää muita päätähtiä vai estääkö terve egoismi moisen? Minä tahtoisin vastauksia siihen, miten suhteemme tulee kehittymään heti. Aika näyttää, mutta joissakin asioissa olen kärsimätön. Toivon hänen oikeasti kestävän minua - pitkään, pitkään ja pitkään.
Hömpänpömppää höysteeksi: pari hassua kuvaa päivästäni. Pitäisi varmaan ostaa paristoja kameraan. Kännykkälaatu ei oikein pelitä.
Kävin kaupungilla pyörähtämässä, enkä ostanut mitään turhaa. Noudin pakettini. Sieltä paljastui verhoja ja tyynynpäällinen. Tilasin jo peuraverhoista toisenlaisen version, ja aion kaupata liian kapoisiksi osoittautuneet paneelit äidille. Lisäksi luova kaaos lainalipaston päällä on kovin greippilisäkkeinen. Inhoan Marimekkoa, erityisesti Unikkoa. Mulle saa ostaa uuden meikkipussin. Mielellään samankokoisen.
Kävin äänestämässä. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin äänioikeutettu raapustaa lipukkeeseen pätevän, edustavan, rauhallisen ja esimerkillisen miehen numeron: 2.
Kulta, ootko ihanin vai ihanin?
On sattunut käymään niin, että rakastan mieheksi kutsuttavaa hölmöläistäni ja tiedän varmasti, että hän kuuluu kiinteänä osana tulevaisuudensuunnitelmiini. Pohdin vain, miten suurta roolia tulen näyttelemään hänen elostaan tällä planeetalla kertovassa filmissä. Olenko statisti, jonkinkokoisessa sivuosassa vai toinen päätähti? Voiko edes ihmiselo sisältää muita päätähtiä vai estääkö terve egoismi moisen? Minä tahtoisin vastauksia siihen, miten suhteemme tulee kehittymään heti. Aika näyttää, mutta joissakin asioissa olen kärsimätön. Toivon hänen oikeasti kestävän minua - pitkään, pitkään ja pitkään.
Hömpänpömppää höysteeksi: pari hassua kuvaa päivästäni. Pitäisi varmaan ostaa paristoja kameraan. Kännykkälaatu ei oikein pelitä.
 | |
| Tältä näyttää eteinen kun olen kotiutunut. |
 |
| Pörröiset keinolemmikit saivat peurakaverin. |
 | ||
| E:n lipaston päällä on roinaa ja omistan pupunkorvat. Pointtia ei ole. |
Kävin kaupungilla pyörähtämässä, enkä ostanut mitään turhaa. Noudin pakettini. Sieltä paljastui verhoja ja tyynynpäällinen. Tilasin jo peuraverhoista toisenlaisen version, ja aion kaupata liian kapoisiksi osoittautuneet paneelit äidille. Lisäksi luova kaaos lainalipaston päällä on kovin greippilisäkkeinen. Inhoan Marimekkoa, erityisesti Unikkoa. Mulle saa ostaa uuden meikkipussin. Mielellään samankokoisen.
Kävin äänestämässä. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin äänioikeutettu raapustaa lipukkeeseen pätevän, edustavan, rauhallisen ja esimerkillisen miehen numeron: 2.
Kulta, ootko ihanin vai ihanin?
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
108
Isä oli muistanut minua tilillä näkyvällä plussalla. Saan kuulemma syntymäpäivänä lisää. En tiedä, miten suhtautuisin. Tietysti kiitin ja summa tulee tarpeeseen, opiskelija vailla minkäänlaista työtä kun olen, mutta äiti oli muistuttanut/pyytänyt/syyllistänyt/sijoita sopiva verbi tähän häntä muistamaan minua. En itse ole pyytänyt, joten omituista hyväksyä armonpalat, joita joku muu on huomauttanut minulle lahjoittamaan. Saisin kuulemma välillä soittaa. Entä, jos en tiedä mistä puhua ja kyseinen mies ei tunne minua?
Leikkasin ja värjäsin tänään äidin hiukset ja kävimme pyörähtämässä parilla kirpparilla. Löysin kaksi hienoa, vanhanaikaista laukkua ja mustan hapsutopin. Kumpikin laukku on sininen, mutta ne ovat sentään eri sävyisiä. Aikaa olen kuluttanut myös kävelemällä koiran kanssa hämärässä hiljaisuudessa sekä istumalla pikkuveljen kanssa pöydän vastakkaisilla puolilla, kumpikin omalla koneellaan. Hän kuulemma niin rakastaa minua. Tyttöraukat, kunhan tämä nuori hurmuri kasvaa.
Huomenna ajattelin suunnata kotiin siivoamaan ja valmistautumaan viikonloppuun. Pyörittelen kauppalistaa mielessäni, enkä osaa päättää menuta. Mummin kanssa pitäisi lankakauppaan. Hän tahtoi kutoa minulle pitkät sukat, ja minun pitää itse valita lanka. Kumpikin meistä pääsisi helpommalla, kun hän käyttäisi omaa harkintakykyään. Minä en osaa päättää, ja hän tietää kuitenkin suunnilleen millaisesta voisin pitää. Meillä on joissakin asioissa huolestuttavan samanlainen maku. Olen pelastanut hänen poistoon menevistä tavaroistaan esimerkiksi laukkuja ja huiveja, sekä yhden takin. Hän yleensä osaa valita lahjaksi silmääni miellyttäviä juttuja.
E tahtoisi kuulemma vielä joskus asua maalla tai Lapissa. Minulle tuli epämääräinen olo, koska en uskaltanut kysyä ottaisiko hän minut mukaan vai jättäisikö kaupunkiin. Entä jos en lähtisi? Ennen kaikkea, sisällyinkö tähän hänen tulevaisuudensuunnitelmaansa?
Voisin laittautua perjantaiksi huolella. Pohdin vain, että onko teemana halloween vai toteutanko klassisen french twistin, kuten parina päivänä tällä viikolla. Toivottavasti kämppis ja tämän poikaystävä katoavat toisen vanhemmille...
Kulta, noita vai lentoemäntä?
Leikkasin ja värjäsin tänään äidin hiukset ja kävimme pyörähtämässä parilla kirpparilla. Löysin kaksi hienoa, vanhanaikaista laukkua ja mustan hapsutopin. Kumpikin laukku on sininen, mutta ne ovat sentään eri sävyisiä. Aikaa olen kuluttanut myös kävelemällä koiran kanssa hämärässä hiljaisuudessa sekä istumalla pikkuveljen kanssa pöydän vastakkaisilla puolilla, kumpikin omalla koneellaan. Hän kuulemma niin rakastaa minua. Tyttöraukat, kunhan tämä nuori hurmuri kasvaa.
Huomenna ajattelin suunnata kotiin siivoamaan ja valmistautumaan viikonloppuun. Pyörittelen kauppalistaa mielessäni, enkä osaa päättää menuta. Mummin kanssa pitäisi lankakauppaan. Hän tahtoi kutoa minulle pitkät sukat, ja minun pitää itse valita lanka. Kumpikin meistä pääsisi helpommalla, kun hän käyttäisi omaa harkintakykyään. Minä en osaa päättää, ja hän tietää kuitenkin suunnilleen millaisesta voisin pitää. Meillä on joissakin asioissa huolestuttavan samanlainen maku. Olen pelastanut hänen poistoon menevistä tavaroistaan esimerkiksi laukkuja ja huiveja, sekä yhden takin. Hän yleensä osaa valita lahjaksi silmääni miellyttäviä juttuja.
E tahtoisi kuulemma vielä joskus asua maalla tai Lapissa. Minulle tuli epämääräinen olo, koska en uskaltanut kysyä ottaisiko hän minut mukaan vai jättäisikö kaupunkiin. Entä jos en lähtisi? Ennen kaikkea, sisällyinkö tähän hänen tulevaisuudensuunnitelmaansa?
Voisin laittautua perjantaiksi huolella. Pohdin vain, että onko teemana halloween vai toteutanko klassisen french twistin, kuten parina päivänä tällä viikolla. Toivottavasti kämppis ja tämän poikaystävä katoavat toisen vanhemmille...
Kulta, noita vai lentoemäntä?
tiistai 18. lokakuuta 2011
100
Jokin aika sitten luin Helsingin Sanomista Anu Silfverbergin kolumnin Se on niin söpö!. Kyseinen kirjoitus herätti minussa jo kymmenisen päivää sitten huomioita ja mietteitä, mutta erityisesti havaitsin yhtymäkohtia kolumnissa esitettyihin ajatuksiin viime viikonlopun käytöstäni analysoidessani ja katuessani. Silfverberg vertaa sukupuolirooleihin turvautumista lapseksi heittäytymiseen.
Välittömästi ensimmäisen lukukokemukseni jälkeen aloin peilata ajoittaista käytöstäni, toisin sanoen siis jos ei täysin selittämättömiä, ainakin vaikeasti ymmärrettäviä kohtauksia, en sukupuolen esittämiseen vaan sen taustalla olevaan syyhyn. Turvan, välittämisen ja hyväksynnän kaipuuseen. Kun olen stereotyyppinen mahdoton nainen, tai muuten vain uliuli-vinkuvonku-myhangst-ärrinpurrin-syyllist -vaihteella, haenko vain tunnetta siitä, että kelpaan ja minua rakastetaan, vaikka käyttäytyisin kuinka kamalasti?
Antautuessaan tietyllä tavalla lapsen asemaan, näyttäessään enemmän tai vähemmän hallitsemattomat tunteensa asettaa samalla itsensä ja ihmissuhteen vaaraan. Entä, jos toinen ei käyttäydykään halutulla tavalla? Entä, jos toinen ei vastaakaan antamalla hyväksyntää, lohduttamalla ja olemalla vahvempi, aikuisempi. Entä jos toinen saakin tarpeekseen, pelästyy tai lähtee pois? Yhtä lailla kyseisen käytöksen ja sen tarkoituksen voisi nähdä jonkinlaisena kokeena. Testinä siitä, kuinka paljon toinen välittää tai jaksaa.
Tiedostin itsessäni tarpeen saada varauksetonta rakkautta, ja osittain piilotetun halun tietää, kuinka paljon hän kestää. Jonkinlaisen itsekkään tarpeen selvittää tärkeysjärjestys. Tietenkään sillä hetkellä, kun kaikki on huonosti, pää täynnä negatiivisuutta (se ihan varmasti kyllästyy muhun eikä vietä mun kanssa enää aikaa, mun seura ei enää kelpaa ja olen aivan liian huono ja kaikki menee samoin kuin joskus aikaisemmin jne.) ja suolaiset vanat juoksevat poskilla, ei tajua puhaltaa peliä poikki ja miettiä motiiveitaan.
Yritän todella oppia puuttumaan ajatuksiini ja toimintamalleihini ajoissa, ennen kuin kehittelen pienessä mielessäni vesilasiin hurjat tyrskeet ja hyökyaallot. Kukaan ei kestä jatkuvia kohtauksia, perättömiä syytöksiä ja pohjatonta negatiivisuutta. Minun tulisi oppia luottamaan enemmän riittävyyteeni ja ajatella asioita enemmän ennen kuin tuomitsen kaiken itselleni tappiolliseksi.
E sanoi, että osoitan mieltäni, jos en saa tahtoani läpi, ja kiukutellessani ärsytän häntä tahallani. Aluksi olin niiskaista herne-maissi-paprikat ylähengitysteihin, mutta pysähdyinkin miettimään hänen sanojaan. Kenties on aika mennä itseensä. Hän näkee lävitseni.
Asiasta kivikokoelmaan: pohdiskelen moneltako heräisin, jos menisin nyt nukkumaan. Viime yönä Nukkumatti petti minut ja kömpi vasta pikkutunneilla luokseni. Pitäisi myös hoitaa eräs koulujuttu huomiseksi. Postitin eilen taas kirjeen. Siihen piirsin lievänä hyväntahtoisena kettuiluna kilpikonnan, koska ne eivät saa sakkoja matkalla Rovaniemelle.
Kulta, sata päivää takana!
"Niin: sukupuoliroolit ovat itse asiassa lapsen rooleja suhteessa vanhempaansa. Ne olettavat aikuisen, joka katsoo perään ja hoivaa. Aikuisen, joka kestää irrationaalisenkin käytöksen ja katsoo silti rakastaen.
Sukupuoli on tekosyy heittäytyä lapseksi; ainoa käypä perustelu käytökselle, joka nyt ei vain muuten olisi mahdollista isolle ihmiselle."Se on niin söpö! - Kolumni HS.fissä
Välittömästi ensimmäisen lukukokemukseni jälkeen aloin peilata ajoittaista käytöstäni, toisin sanoen siis jos ei täysin selittämättömiä, ainakin vaikeasti ymmärrettäviä kohtauksia, en sukupuolen esittämiseen vaan sen taustalla olevaan syyhyn. Turvan, välittämisen ja hyväksynnän kaipuuseen. Kun olen stereotyyppinen mahdoton nainen, tai muuten vain uliuli-vinkuvonku-myhangst-ärrinpurrin-syyllist -vaihteella, haenko vain tunnetta siitä, että kelpaan ja minua rakastetaan, vaikka käyttäytyisin kuinka kamalasti?
Antautuessaan tietyllä tavalla lapsen asemaan, näyttäessään enemmän tai vähemmän hallitsemattomat tunteensa asettaa samalla itsensä ja ihmissuhteen vaaraan. Entä, jos toinen ei käyttäydykään halutulla tavalla? Entä, jos toinen ei vastaakaan antamalla hyväksyntää, lohduttamalla ja olemalla vahvempi, aikuisempi. Entä jos toinen saakin tarpeekseen, pelästyy tai lähtee pois? Yhtä lailla kyseisen käytöksen ja sen tarkoituksen voisi nähdä jonkinlaisena kokeena. Testinä siitä, kuinka paljon toinen välittää tai jaksaa.
Tiedostin itsessäni tarpeen saada varauksetonta rakkautta, ja osittain piilotetun halun tietää, kuinka paljon hän kestää. Jonkinlaisen itsekkään tarpeen selvittää tärkeysjärjestys. Tietenkään sillä hetkellä, kun kaikki on huonosti, pää täynnä negatiivisuutta (se ihan varmasti kyllästyy muhun eikä vietä mun kanssa enää aikaa, mun seura ei enää kelpaa ja olen aivan liian huono ja kaikki menee samoin kuin joskus aikaisemmin jne.) ja suolaiset vanat juoksevat poskilla, ei tajua puhaltaa peliä poikki ja miettiä motiiveitaan.
Yritän todella oppia puuttumaan ajatuksiini ja toimintamalleihini ajoissa, ennen kuin kehittelen pienessä mielessäni vesilasiin hurjat tyrskeet ja hyökyaallot. Kukaan ei kestä jatkuvia kohtauksia, perättömiä syytöksiä ja pohjatonta negatiivisuutta. Minun tulisi oppia luottamaan enemmän riittävyyteeni ja ajatella asioita enemmän ennen kuin tuomitsen kaiken itselleni tappiolliseksi.
E sanoi, että osoitan mieltäni, jos en saa tahtoani läpi, ja kiukutellessani ärsytän häntä tahallani. Aluksi olin niiskaista herne-maissi-paprikat ylähengitysteihin, mutta pysähdyinkin miettimään hänen sanojaan. Kenties on aika mennä itseensä. Hän näkee lävitseni.
Asiasta kivikokoelmaan: pohdiskelen moneltako heräisin, jos menisin nyt nukkumaan. Viime yönä Nukkumatti petti minut ja kömpi vasta pikkutunneilla luokseni. Pitäisi myös hoitaa eräs koulujuttu huomiseksi. Postitin eilen taas kirjeen. Siihen piirsin lievänä hyväntahtoisena kettuiluna kilpikonnan, koska ne eivät saa sakkoja matkalla Rovaniemelle.
Kulta, sata päivää takana!
tiistai 11. lokakuuta 2011
093
mustelmat ja arven jokaisen
sä oot nähnyt mut
valvotut yöt ja painajaiset
sä oot nähnyt mut
rakastanut vaikka ansainnut ois en
sinä olet parasta mitä on sattunut
Egotrippi - Mian laulu
Kulta, kaipaan hengitystäsi niskassani.
maanantai 26. syyskuuta 2011
078
Aloittaessani tämän kirjoittamisen kultaseni on ollut Rovaniemellä VR:n aikataulujen mukaan 11 pitkää minuuttia. Vaikka hän lähti luotani puoli kolmen maissa päivällä, kävin vielä moikkaamassa E:tä asemalla. Hän oli saapunut paikalle tunnin etuajassa. Oli aivan ihana nähdä vielä pikaisesti ennen kuin vaunut kuljettivat hänet taas pohjoiseen.
Lempinimivarastoni on taas karttunut. Olenhan jo hänen oma pikku pervonsa, mössykkä, myssykkä, hemp(s)ukka, norsunpoikanen, hemuli, laiskiainen (en ole saanut selvyyttä lukeudunko kaksi- vai kolmivarvaslaiskiaiseksi) yms., mutta tämän ihanan viikonlopun jälkeen olen myös uliseva katkarapu ja unipallero. Hyvä on, viimeinen nimitys lienee ihan aiheellinen. Muita en kommentoi.
Lauantaiaamuna nukuin, kun hän pelasi ja katsoi elokuvan. Nousin yhden jälkeen. Sunnuntaiaamuna nukuin, kun hän saunoi äitinsä kanssa. Tänä aamuna horrostin ("Ei mua *haukotus* nukuta enää..." *Torkahtaa*) kultaseni katsoessa taas leffaa. Krhm... Yhtenä selityksenä voisi pitää sitä, että makasin jokaisena yönä näistä kolmesta valveilla hänen jälkeensä ja mietin asioita, joita en muistanut ottaa puheeksi hänen ollessaan hereillä.
Sain taas perjantaina pienoiset hormonikohtaukset, mutta en laisinkaan yhtä pahoja kuin viime viikonloppuna. E ei anna asian olla, vaan vaatii minua kertomaan, jos jokin on vialla. Vaikka painostus onkin toisinaan epämiellyttävää, on hyvä ettei hän anna minun vaieta ja varastoida kaikkea itseeni. Olen koettanut olla kuormittamatta häntä omilla pienillä murheillani ja ajatuksillani.
Häneen ei tepsi, jos osoitan mieltäni ja murjotan. Häntä en voi manipuloida ja saada toimimaan niin kuin tahdon, ellen pyydä suoraan. Häneen ei vaikuta, jos mäkätän ilman syytä tai ulisen hysteerisenä. Tietysti hän lohduttaa, kun tarvitsen lohtua ja on läsnä jos vain voi silloin, kun kipeästi kaipaan läsnäoloa. Hän näkee suoraan lävitseni ja olen niin onnellinen siitä.
Tanssimme paljon, ja antaumuksella. E:n liikkeet ovat hauskoja, olematta mitenkään kömpelöitä tai naurettavia. Lisäksi istuimme hänen kaveriensa kanssa. Sinänsä mielenkiintoista, että olemme aina hänen ystäviensä kanssa. Ai niin, minun harvat sosiaaliset kontaktini ovat muualla opiskelemassa... Hän sai ihmeellisen hengenahdistus/rintakipukohtauksen, ja lähdimme pian sen jälkeen.
Sanonpa vain, että anoppi on ärsyttävä humalassa. Ja sain väärän pitsan. Ja loppuillasta kaikki oli huonosti. Vaan ei siitä sen enempää, tilanne selvisi ja kaikki meni ihan hyvin. Plus on vaikea saada tilin tunnuslukua oikein ensimmäisellä yrityksellä, kun on humalassa.
Sunnuntaina vain löhösimme laiskana koko päivän, skippasimme käynnin vanhempieni luona, tein ruokaa ja katsoimme Heroesin kolmoskautta. Kämppikseni tuli illalla kotiin, joten koetimme olla häiritsemättä häntä ja kyhjötimme huoneessani. Silittelin E:n uneen. Lisäksi minulle sanottiin ei ensimmäistä kertaa hänen toimestaan. Myh. Miehet pihtaa...
Tänään toin hänelle aamiaista koneelle ja tunnelma oli lähes yhtä haikeaa kuin kaksien astioiden tiskaaminen hänen lähtönsä jälkeen. Kuulemma mitä pidempi loma, sitä enemmän ketuttaa palata takaisin. Hän on kiinni ainakin seuraavat kaksi viikkoa, pahimmassa tapauksessa kolmekin on mahdollista. Pahus sentään.
Alan kirjoittaa taasen kirjettä. Tällä kertaa taiteilen laiskiaisen!
Kulta, voiko lomien jälkeisen masennuksen diagnosoida?
maanantai 19. syyskuuta 2011
071
Ehdin juuri perjantaiksi parantua edellisestä taudista, ja nyt yskin taas. Kurkkuun koskee ja nautin lounaaksi flunssajuomaa. Raahautuessani kouluun kahdeksaksi harkitsin jopa sukkien käytön aloittamista hiljakseen kesän jälkeen. Koulussa en oppinut mitään, ja sukelsinkin sänkyyn päästyäni kotiin puoli yhdentoista maissa. Heräsin vartin yli kolme. Hups. Ihan mukavat pienet päivätorkut.
En ole saanut tänään aikaan mitään.Olen vakuuttunut vyöryväni pian E:tä vastaan, sillä minä vain nukun, syön ja pallotan. En jaksanut lenkille, enkä ole tehnyt koulun eteen mitään. Olen vain hakenut lohdutusta pitkin päivää nuuskimalla välillä rakkaaltani tuoksuvaa tyynyä.
Viikonloppuna sai nauttia taas ihanista aamuhetkistä. Se raukea tunnelma, uninen katse ja hölmö hymy on yksi elämän parhaimmista paloista. Toisen kylkeen hivuttautuminen ja ympärille kietoutuvat käsivarret pelastavat silkkana muistonakin monta päivää. Kaipaan yhä kauas hänen kanssaan.
Haaparantaan poikkeamisen vuoksi E ja hänen kyydissään kasarmille matkanneet inttitoverit olivat myöhästyneet sunnuntaina minuutin lomilta paluussa. Onneksi siitä ei tullut sanomista. Kenties armeijassa ei ollakaan niin kovin minuuttinatseja? Ainakaan tällä kertaa. Tykkimieheni pelkäsi jo seuraavien lomien menettämistä tai vastaavaa.
Aloin eilisiltana neuloa. Lapasesta on valmiina suunnilleen puolet. Mietin vain, mihin hukkaan aina sukkapuikkoni. Paksummat ovat omilla teillään yhtä lukuunottamatta. Pahus. Kyllä, olen vanhus. Ainakin vapaa-ajan harrasteideni suhteen. Tai sitten vain henkisesti entisajan kotirouva.
Olen miettinyt paljon minua ja E:tä, varsinkin lauantaisen kohtaukseni vuoksi. Edelleen pari hänen sanomaansa asiaa vaivaavat minua, mutta en saa läheskään kaikkia kieleni päällä pyöriviä asioita ulos ollessani hänen kanssaan. Kirjoitan hänelle paljon, mutta en saa sillä tavalla vastauksia.
Kuitenkin olen kerrankin löytänyt jonkun, joka on yhtä omistautunut suhteelle kuin minä. Jonkun, joka välittää ja näyttää sen niin, ettei minun tarvitse epäillä. Hän on ihanan vakaa ja tuo turvallisuutta elämääni kaiken muun hyvän ohella.
Lähetin tänään taas kirjeen. Tuttuun tapaan sumutettuna hajuvedellä. Liitin mukaan kuvan vuodelta 1997, jossa leivon. Taidan yhä näyttää samalta taikinaan tarttuessani. Ensi viikonloppuna syötän hänelle mustikkapiirakkaa.
Kulta, kiitos kun saat minut nauramaan, vaikka olisin lohduton.
En ole saanut tänään aikaan mitään.Olen vakuuttunut vyöryväni pian E:tä vastaan, sillä minä vain nukun, syön ja pallotan. En jaksanut lenkille, enkä ole tehnyt koulun eteen mitään. Olen vain hakenut lohdutusta pitkin päivää nuuskimalla välillä rakkaaltani tuoksuvaa tyynyä.
Viikonloppuna sai nauttia taas ihanista aamuhetkistä. Se raukea tunnelma, uninen katse ja hölmö hymy on yksi elämän parhaimmista paloista. Toisen kylkeen hivuttautuminen ja ympärille kietoutuvat käsivarret pelastavat silkkana muistonakin monta päivää. Kaipaan yhä kauas hänen kanssaan.
Haaparantaan poikkeamisen vuoksi E ja hänen kyydissään kasarmille matkanneet inttitoverit olivat myöhästyneet sunnuntaina minuutin lomilta paluussa. Onneksi siitä ei tullut sanomista. Kenties armeijassa ei ollakaan niin kovin minuuttinatseja? Ainakaan tällä kertaa. Tykkimieheni pelkäsi jo seuraavien lomien menettämistä tai vastaavaa.
Aloin eilisiltana neuloa. Lapasesta on valmiina suunnilleen puolet. Mietin vain, mihin hukkaan aina sukkapuikkoni. Paksummat ovat omilla teillään yhtä lukuunottamatta. Pahus. Kyllä, olen vanhus. Ainakin vapaa-ajan harrasteideni suhteen. Tai sitten vain henkisesti entisajan kotirouva.
Olen miettinyt paljon minua ja E:tä, varsinkin lauantaisen kohtaukseni vuoksi. Edelleen pari hänen sanomaansa asiaa vaivaavat minua, mutta en saa läheskään kaikkia kieleni päällä pyöriviä asioita ulos ollessani hänen kanssaan. Kirjoitan hänelle paljon, mutta en saa sillä tavalla vastauksia.
Kuitenkin olen kerrankin löytänyt jonkun, joka on yhtä omistautunut suhteelle kuin minä. Jonkun, joka välittää ja näyttää sen niin, ettei minun tarvitse epäillä. Hän on ihanan vakaa ja tuo turvallisuutta elämääni kaiken muun hyvän ohella.
Lähetin tänään taas kirjeen. Tuttuun tapaan sumutettuna hajuvedellä. Liitin mukaan kuvan vuodelta 1997, jossa leivon. Taidan yhä näyttää samalta taikinaan tarttuessani. Ensi viikonloppuna syötän hänelle mustikkapiirakkaa.
Kulta, kiitos kun saat minut nauramaan, vaikka olisin lohduton.
maanantai 5. syyskuuta 2011
057
Yksin asuminen on kerta kaikkiaan ihanaa. Hyvä on, tänään piti maksaa vuokra ja ostaa kaikennäköistä tarpeellista, sekä raahata kauppakassi kävellen kotiin, mutta silti. Nautin suunnattomasti tästä vapaudesta ja omasta tilasta. Vaikka en käytännössä asukaan ihan yksin, koska kyse on kuitenkin solukaksiosta, on tämä silti upeaa. Saan tehdä ruokaa siihen aikaan kuin huvittaa, eikä tarvitse siivota kenenkään muun sotkuja. Valmistin juuri äsken oikein maukasta tomaattista riisi-kanavuokaa, ja saan jäähdyttyään pakastaa sen uusissa rasioissani. Ostin myös kaulimen ja uuden, pinkin sekä tikittävän munakellon. Kello on kovin tikittävä, pinkki ja uusi. Tykkään!
Toinen päivä - jolloin jaksoin paikalle raahautua - koulussa oli pituudeltaan optimi: 1,5 tuntia. Siltikin tylsistyin. Meille kerrottiin englanniksi samoja asioita, mitkä on opittu jo lukiossa psykologian kurssilla suomeksi. Huomenna olisi vuorossa opiskelijajärjestön organisoima kierros kaupungissa, ilmeisesti jonkinlaista nähtävyyksien bongausta. Eh. Taidan jättää väliin.
Asioiden hoitamisen kamaluus jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Tänään sain kahta puhelua vältellessäni tehokkuuskohtauksen, jonka ansiosta huoneeni on nyt järjestyksessä vaatelaatikoita lukuunottamatta. Pitäisi tyhjentää parista isosta pahvilaatikosta kaappiin niitä vaatteita, joita eniten käytän. Muuten lipastot ovat saaneet täytettä ja muuttolaatikot tyhjentyneet sekä asettuneet tilapäiseen kotiinsa kaapiston päälle. Asetin seinälle E:n tekemän taulun, joka on oikeasti todella hieno. Konenurkkaukseni on viihtyisä ja huonekasvini (Aukusti, Eleonoora sekä E:n kaktus Ernesti) paistattelevat päivää sekä ihastelevat tähtiä ikkunalaudalla.
Kuten eilisessä pikapostauksessa mainitsin, kämppikseni on todella mukava. Hän vaikuttaa kivalta ja järkevältä, sekä sopivassa suhteessa siistiltä ja rennolta. Meidän elämänrytmimmekin ovat tarpeeksi erilaiset, joten emme häiritse liiemmin toistemme eloa. Minä olen yöeläjä, hän noudattaa päiväpainoitteisempaa rytmiä. Tulemme varmasti hyvin toimeen. Ainakin toivottavasti!
Vaikka muruseni onkin tämän viikon leirillä ja viikonloppuna väijyssä, lähetin hänelle silti taasen kirjeen. Ostin Muumi-postimerkkejä, koska ne olivat niin somia. Koska E saa jo muutenkin kuulla kettuilua vastaanottamistaan kirjeistä, sama kai se on kuinka imeliä tai lapsellisia ne ovat. :) Oih, sain juuri viestinkin! Hän on ottanut puhelimen mukaan metsään.
Muutin tavarani tänne lauantaiaamuna perheen ja kultani avustuksella, mutta olen viettänyt uudessa asunnossani vasta yhden yön. Laitoin vain ruoat kaappeihin ja keittiön suunnilleen siistiksi ennen kuin lähdimme viettämään yhteistä laatuaikaamme E:n äidin asunnolle, joka oli tyhjillään omistajansa ollessa mökillä. Testasimme saunan, perusteellisesti. Ei siitä sen enempää, mutta oli todellakin ihanaa. Katsoimme leffaa ja menimme ajoissa nukkumaan, koska kumpikaan ei pysynyt hereillä elokuvan loppuun asti.
Eilen kävellessäni bussiasemalta kotiin saattamasta häntä purin huultani, etten sorru kyynelehtimään. Lähtö oli muutenkin yhtä hälinää ja kiirettä, ja varusmiesten bussijärjestelyt yhtä sotkua. Sain vain pikaisen ja hajamielisen suukon ja halin ennen kuin hän säntäsi äkkiä ajoneuvoon. Onneksi sain sentään viestiä myöhemmin, mutta silloin vanhempani olivat jo ängenneet kutsumatta kylään. Ahdistavaa. Olin matkalla kotiin, kun puhelin soi. "Me ollaan täällä parkkipaikalla, missä sä oot?" Tänään he sentään pysyttelivät poissa. Tahdon tilaa hengittää.
Olenkin varmasti jo kertonut siitä, miten E:n kanssa on luonnollista. Vaivatonta. Pystyn luottamaan häneen, pystyn puhumaan hänelle, tai jos ei ole sanottavaa, voimme vain olla hiljaa ja lähekkäin. Voin olla täysin oma itseni. Minun ei tarvitse yrittää olla mitään parempaa, kuin oikeasti olen. Ei tarvitse huolehtia, minkälaisen kuvan annan itsestäni. Pystyn olemaan murehtimatta siitä, kelpaanko hänelle. Tahtooko hän minut vielä seuraavankin päivänä. Perjantainen panikointini ja angstini oli typerää ja turhaa. Hän oli nähnyt kaukana asuvia kavereitaan, jotka olivat tulleet käymään täälläpäin, ja ollut kuskina. Hänelläkään ei kuulemma ole liiemmin hauskaa ilman minua.
Minun tulee vain muistaa, että E on E, eikä entiseni. Hän on luonteeltaan oma ihana itsensä, eikä toimi kuten joku toinen on joskus toiminut. Ennen kaikkea minun tulee uskoa sitä järkevämpää itseäni heikkoina hetkinä.
Kulta, teet minusta ehjemmän.
lauantai 3. syyskuuta 2011
055
E on kavereidensa kanssa jossakin, enkä tiedä missä. En tiedä juoko hän vai ei. En tiedä, keiden kanssa hän on. Kysymykseni hänen seurastaan kierrettiin, joten en ole saanut selvyyttä. Kaksi puolta minussa taistelee. Toinen uskoo pahimpaan. Pitää tätä lopun alkuna, toisintona siitä, mitä edellinen suhteeni oli. Toinen puoli on järjen ääni, joka rauhoittelee.
Pahat ajatukset ja pelot saavat minut ajoittain valtaansa. Suuri syy siihen lienee menneisyys. Epäluuloja ja negatiivisia ajatuksia häntä kohtaan pyrkivät lietsomaan myös vanhemmat. En ymmärrä, miksi he yrittävät aina sekaantua ihmissuhteisiini ja spekuloivat ja keksivät kaikkea mahdollista kamalaa. Yrittävät parhaansa mukaan laittaa epäilyksiä päähäni. Sama kuvio on toistunut aikaisemminkin. Tällä kertaa en tee sitä virhettä, että jakaisin heidän sanansa niiden kohteen kanssa. Onneksi pääsen aamulla pois tästä talosta.
Kaiketi hänelle tekee hyvää olla poikien kesken ulkona ja hengähtää. Ainakin oletan, että hän on miesseurassa. Ainakaan minun ei kuulemma tarvitse olla mustasukkainen. Olen kuitenkin. Entä jos? Kuitenkaan menneisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sama tapahtuu uudelleen. Kyseessä on eri ihminen. Eri suhde. Eri tilanteet.
Luotan häneen. Siltikään en pidä tästä tilanteesta ja mieluusti olisin ollut hänen kanssaan. Olen kuitenkin yhä liian flunssainen lähtemään baariin, kaikki paitsi yhdet arkivaatteeni on pakattu, enkä alkaisi kuluttaa aikaani nyhjäten hänen äitinsä asunnossa odottaen, että hän tulee kaupungilta nukkumaan kanssani.
Toivottavasti sentään saamme huomisiltana sovun siitä, missä nukumme. Hän ei edelleenkään pidä uudesta asuinjärjestelystäni, enkä minä pidä hänen äitinsä nurkissa lojumisesta. Olin jo päivällä todella mietteliäs ja vähän kenties suruisakin siitä, miten asiat menevät. Tällä hetkellä vaikuttaa niin hauraalta ja epävarmalta.
Minä tahdon hänet, häntä ja olla hänen kanssaan, mutta entä jos kumpikaan ei anna periksi? Entä jos hän ei suostu olemaan luonani niin kauan kuin asun tulevassa paikassa? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos hän kyllästyy minuun? Entä jos olenkin liian takertuva, tyhmä ja ruma? Entä jos hän tahtoo minusta eroon? Entä jos hän viettää aikaa vain kavereidensa kanssa tulevilla lomilla? Entä jos jään hänellekin viimeiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä? Yritän vaimentaa kysymykset, mutta silti pelkään huonon hetken iskiessä.
Joka tapauksessa kävin tänään katsomassa asunnon jonotettuani avaimia kolme tuntia. Toimisto oli täynnä ihmisiä. Kun saavuin paikalle, sain vuoronumeron 84. Menossa oli nro 12. Mielenkiintoista, sanonpa vain. Asunto oli mielestäni oikein kiva. Yhteiset tilat olivat siistit, ja huoneeni oli suuri. Rakastuin ikkunalautaan. Ainoastaan kämppiksen verhomaku ei ollut mieleeni. Marimekko on kirosana, erityisesti Unikko. Beigenä. Yäk. Keittiön verho taitaa mennä vaihtoon...
Ai niin, E oli saanut peräti kirjeensä ennen lomillelähtöä. Hän ei ollut vielä lukenut sitä...
Kulta, ethän unohda minua?
Pahat ajatukset ja pelot saavat minut ajoittain valtaansa. Suuri syy siihen lienee menneisyys. Epäluuloja ja negatiivisia ajatuksia häntä kohtaan pyrkivät lietsomaan myös vanhemmat. En ymmärrä, miksi he yrittävät aina sekaantua ihmissuhteisiini ja spekuloivat ja keksivät kaikkea mahdollista kamalaa. Yrittävät parhaansa mukaan laittaa epäilyksiä päähäni. Sama kuvio on toistunut aikaisemminkin. Tällä kertaa en tee sitä virhettä, että jakaisin heidän sanansa niiden kohteen kanssa. Onneksi pääsen aamulla pois tästä talosta.
Kaiketi hänelle tekee hyvää olla poikien kesken ulkona ja hengähtää. Ainakin oletan, että hän on miesseurassa. Ainakaan minun ei kuulemma tarvitse olla mustasukkainen. Olen kuitenkin. Entä jos? Kuitenkaan menneisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sama tapahtuu uudelleen. Kyseessä on eri ihminen. Eri suhde. Eri tilanteet.
Luotan häneen. Siltikään en pidä tästä tilanteesta ja mieluusti olisin ollut hänen kanssaan. Olen kuitenkin yhä liian flunssainen lähtemään baariin, kaikki paitsi yhdet arkivaatteeni on pakattu, enkä alkaisi kuluttaa aikaani nyhjäten hänen äitinsä asunnossa odottaen, että hän tulee kaupungilta nukkumaan kanssani.
Toivottavasti sentään saamme huomisiltana sovun siitä, missä nukumme. Hän ei edelleenkään pidä uudesta asuinjärjestelystäni, enkä minä pidä hänen äitinsä nurkissa lojumisesta. Olin jo päivällä todella mietteliäs ja vähän kenties suruisakin siitä, miten asiat menevät. Tällä hetkellä vaikuttaa niin hauraalta ja epävarmalta.
Minä tahdon hänet, häntä ja olla hänen kanssaan, mutta entä jos kumpikaan ei anna periksi? Entä jos hän ei suostu olemaan luonani niin kauan kuin asun tulevassa paikassa? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos hän kyllästyy minuun? Entä jos olenkin liian takertuva, tyhmä ja ruma? Entä jos hän tahtoo minusta eroon? Entä jos hän viettää aikaa vain kavereidensa kanssa tulevilla lomilla? Entä jos jään hänellekin viimeiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä? Yritän vaimentaa kysymykset, mutta silti pelkään huonon hetken iskiessä.
Joka tapauksessa kävin tänään katsomassa asunnon jonotettuani avaimia kolme tuntia. Toimisto oli täynnä ihmisiä. Kun saavuin paikalle, sain vuoronumeron 84. Menossa oli nro 12. Mielenkiintoista, sanonpa vain. Asunto oli mielestäni oikein kiva. Yhteiset tilat olivat siistit, ja huoneeni oli suuri. Rakastuin ikkunalautaan. Ainoastaan kämppiksen verhomaku ei ollut mieleeni. Marimekko on kirosana, erityisesti Unikko. Beigenä. Yäk. Keittiön verho taitaa mennä vaihtoon...
Ai niin, E oli saanut peräti kirjeensä ennen lomillelähtöä. Hän ei ollut vielä lukenut sitä...
Kulta, ethän unohda minua?
tiistai 30. elokuuta 2011
051
Olen niin kyllästynyt koko tähän seutuun. Olen kuluttanut aikaani Oulun lähellä nyt viisi vuotta, ja olen täysin kypsä. Luultavasti kestän vielä ainakin vuoden, koska muutan kaupunkiin täältä pikkukylästä. En kuitenkaan tahdo jatkaa eilen kunnolla alkaneessa koulussa. Tahdon muutosta, haluan haastetta. Ihmiset ovat täällä kaikki samanlaisia. Pientä piristystä arkeen tuovat opiskelutoverini, jotka ovat kotoisin kuka mistäkin ympäri maailmaa.
Jos en jää nykyiseen opiskelupaikkaani vuotta pidemmäksi aikaa, vaan haen ensi keväänä jonnekin ihan toisaalle, taidan surutta jättää välistä pakollisia itsestäänselvyyksiä ja valita sen sijaan mahdollisimman paljon kieliä. AMK ei todellakaan vaikuta minun paikaltani ensimmäisen päivän jälkeen.
Normaalisti olen syksyisin kaikkea muuta paitsi kyllästynyt, mutta tällä kertaa kaipuuni on kauas. Kenties siihen vaikuttaa päivien mitäänsanomattomuus ilman E:tä. Toivottavasti hän on samoilla linjoilla kanssani päästessään armeijasta. Ainakin hän on puhunut voivansa muuttaa esim. etelämmäs.
Tahdon hänet mukaan, ja muuten uuden elämän. Hän on muutenkin saanut minussa aikaan kaipuun johonkin muuhun kuin tuttuun ja turvalliseen. Aivan uudenlaisen tunteen. Ainakin hän on vahvistanut sitä, sikäli alkusysäys oli jo tammi-helmikuussa toteuttamani kouluun hakeutuminen jollakin muulla kielellä kuin suomeksi.
Kulta, kaipuuni on kauas. Kanssasi.
Jos en jää nykyiseen opiskelupaikkaani vuotta pidemmäksi aikaa, vaan haen ensi keväänä jonnekin ihan toisaalle, taidan surutta jättää välistä pakollisia itsestäänselvyyksiä ja valita sen sijaan mahdollisimman paljon kieliä. AMK ei todellakaan vaikuta minun paikaltani ensimmäisen päivän jälkeen.
Normaalisti olen syksyisin kaikkea muuta paitsi kyllästynyt, mutta tällä kertaa kaipuuni on kauas. Kenties siihen vaikuttaa päivien mitäänsanomattomuus ilman E:tä. Toivottavasti hän on samoilla linjoilla kanssani päästessään armeijasta. Ainakin hän on puhunut voivansa muuttaa esim. etelämmäs.
Tahdon hänet mukaan, ja muuten uuden elämän. Hän on muutenkin saanut minussa aikaan kaipuun johonkin muuhun kuin tuttuun ja turvalliseen. Aivan uudenlaisen tunteen. Ainakin hän on vahvistanut sitä, sikäli alkusysäys oli jo tammi-helmikuussa toteuttamani kouluun hakeutuminen jollakin muulla kielellä kuin suomeksi.
Kulta, kaipuuni on kauas. Kanssasi.
maanantai 22. elokuuta 2011
043
Jälleen kerran reipas toimintasuunnitelmani kierähti nurin loppusuoralla ja aikatauluni lirautti kintuille. Tarkoituksena oli nousta ajoissa, käydä Kelalla kopioimassa ja toimittamassa pari liitettä ja postittaa kirje. No, jälkimmäisen sain hoidettua. Listan kaksi ensimmäistä kohtaa: FAIL. Sattuuhan sitä paremmissakin pirskeissä, sanoisi E.
Piirsin tällä kertaa pöllön, koska ne ovat pieniä ja somia, sekä niihin liitetään viisaus. Ensiksi mainittuja ominaisuuksia niillä on ainakin poikasina, jos ei muuten. Lisäksi kultaseni lapsuuden toisessa suosikkikirjassa oli pääosassa pöllönpoikanen. Lapsuudesta mieleen, löysimme tavaroita läpikäydessämme hänen vanhat pelinsä, ja meidän oli tarkoitus ottaa erä laivanupotusta syömisen ohella, mutta emme ottaneetkaan ruokaa mukaan. Saatikka peliä. Pahus.
Isäni soitti lauantaina ja kyseli muutostani. Hän paikkaa taas huonoa omaatuntoaan rahalla, ja pyysi tilinumeroani. Luulen tosin, että äitipuoleni oli laittanut hänet soittamaan. Tällä kertaa hän oli peräti selvänä tarttuessaan puhelimeen, eikä haukkunut minua. Hän suhtautui omituisesti E:hen lakkiaisissani, joissa näytti erittäin krapulaiselta. En tarvisi häneltä mitään, ja sanoinkin, että jos hän välttämättä haluaa jotakin laittaa, kiitos siitä.
LTJ 4. Olen hyvillä mielin. Muutama päivä ei tunnu missään kaksien kolmen viikon kinkkujen jälkeen. Öisin kuuntelen imelää musiikkia.
Underneath your clothes
There's an endless story
There's the man I chose
There's my territory
And all the things I deserve
For being such a good girl, honey
Shakira - Underneath Your Clothes
Kulta, näin sinusta taas unta.
Piirsin tällä kertaa pöllön, koska ne ovat pieniä ja somia, sekä niihin liitetään viisaus. Ensiksi mainittuja ominaisuuksia niillä on ainakin poikasina, jos ei muuten. Lisäksi kultaseni lapsuuden toisessa suosikkikirjassa oli pääosassa pöllönpoikanen. Lapsuudesta mieleen, löysimme tavaroita läpikäydessämme hänen vanhat pelinsä, ja meidän oli tarkoitus ottaa erä laivanupotusta syömisen ohella, mutta emme ottaneetkaan ruokaa mukaan. Saatikka peliä. Pahus.
Isäni soitti lauantaina ja kyseli muutostani. Hän paikkaa taas huonoa omaatuntoaan rahalla, ja pyysi tilinumeroani. Luulen tosin, että äitipuoleni oli laittanut hänet soittamaan. Tällä kertaa hän oli peräti selvänä tarttuessaan puhelimeen, eikä haukkunut minua. Hän suhtautui omituisesti E:hen lakkiaisissani, joissa näytti erittäin krapulaiselta. En tarvisi häneltä mitään, ja sanoinkin, että jos hän välttämättä haluaa jotakin laittaa, kiitos siitä.
LTJ 4. Olen hyvillä mielin. Muutama päivä ei tunnu missään kaksien kolmen viikon kinkkujen jälkeen. Öisin kuuntelen imelää musiikkia.
Underneath your clothes
There's an endless story
There's the man I chose
There's my territory
And all the things I deserve
For being such a good girl, honey
Shakira - Underneath Your Clothes
Kulta, näin sinusta taas unta.
maanantai 15. elokuuta 2011
036
Tämä pikkukylä, jota olen inhonnut viisi vuotta lähes yhtä paljon kuin suurimpaa osaa sitä asuttavista ihmisistä alkaa vaikuttaa ihan kivalta nyt, kun olen pääsemässä viimeinkin pois. Kun muutimme tänne pikkukaupungista Etelä-Pohjanmaalla, itkin automatkan. Yhä viiden vuoden jälkeen tunnen, etten kuulu tänne. Etten ole osa joukkoa, vaan täysin ulkopuolinen. Toisaalta en tunne kuuluvani mihinkään muuallekaan. Kenties minun täytyy etsiä se oma paikkani. Toisaalta olen saattanut löytää sen jo: E:n viereltä.
Tunteja on jäljellä alle sata, ja mussutan tyytyväisenä kanelikeksejä kahvin kera. Palkitsen itseni koiran kanssa suoritetusta kävelystä. Syksy lähestyy. Sen tuntu on ilmassa ja tuulessa, joka heittää hiukset sekaisin. Pääni pehmenee joka ikinen elokuu huolestuttavasti samaa vauhtia, kuin lehtivihreä pakenee puiden runkoihin. Syksy on ehdoton suosikkivuodenaikani.
Minulla on eräs hauras haave tulevaisuuteni suhteen. Tahtoisin vain istua vanhassa, kauniisti kuluneessa nojatuolissa villasukat jalassa. Kahvimuki käden ulottuvilla. Katsella ulkona kasvavia pihlajia ja vaahteria talossa, jossa on leveät ikkunalaudat ja maalattu lautalattia ainakin yhdessä huoneessa. Kirjoittaa kuulaana syyspäivänä. Odottaa tärkeimpääni kotiin.
Siivosin viime yönä sisustusarkkuni, ja selvitin, että kymmenvuotias polkkatukkainen Lyijylintu inhosi poikia. Onhan ne kamalia. Terveisiä vain E:lle! Löysin myös lapsuuden lempikirjani, jossa Konsta-nalle pyytää lokkia tiputtamaan vesitorniin mansikan, ja pian koko kaupungin hanoista tulee vain mansikkamehua.
Ensi viikonloppu kulunee pakatessa E:n tavaroita ja raahatessa niitä meille. Hänen äitinsä oli ottanut omat tavaransa ja muuttanut jo ostamaansa asuntoon, jonne E ei ole tervetullut. Reilua heittää poika ulos tämän ollessa armeijassa. Otan omaan asuntooni E:n päivittäistavarat, kunhan muutan. Ainakin siksi aikaa, että hän saa järjestettyä itselleen huoneiston. Saapa nähdä, miten käy. Onko yhteenmuutto sittenkin lähempänä kuin kumpikaan meistä arvasi...
Kulta, pakkausteipistähän voisi keksiä vaikka ja mitä...
Tunteja on jäljellä alle sata, ja mussutan tyytyväisenä kanelikeksejä kahvin kera. Palkitsen itseni koiran kanssa suoritetusta kävelystä. Syksy lähestyy. Sen tuntu on ilmassa ja tuulessa, joka heittää hiukset sekaisin. Pääni pehmenee joka ikinen elokuu huolestuttavasti samaa vauhtia, kuin lehtivihreä pakenee puiden runkoihin. Syksy on ehdoton suosikkivuodenaikani.
Minulla on eräs hauras haave tulevaisuuteni suhteen. Tahtoisin vain istua vanhassa, kauniisti kuluneessa nojatuolissa villasukat jalassa. Kahvimuki käden ulottuvilla. Katsella ulkona kasvavia pihlajia ja vaahteria talossa, jossa on leveät ikkunalaudat ja maalattu lautalattia ainakin yhdessä huoneessa. Kirjoittaa kuulaana syyspäivänä. Odottaa tärkeimpääni kotiin.
Siivosin viime yönä sisustusarkkuni, ja selvitin, että kymmenvuotias polkkatukkainen Lyijylintu inhosi poikia. Onhan ne kamalia. Terveisiä vain E:lle! Löysin myös lapsuuden lempikirjani, jossa Konsta-nalle pyytää lokkia tiputtamaan vesitorniin mansikan, ja pian koko kaupungin hanoista tulee vain mansikkamehua.
Ensi viikonloppu kulunee pakatessa E:n tavaroita ja raahatessa niitä meille. Hänen äitinsä oli ottanut omat tavaransa ja muuttanut jo ostamaansa asuntoon, jonne E ei ole tervetullut. Reilua heittää poika ulos tämän ollessa armeijassa. Otan omaan asuntooni E:n päivittäistavarat, kunhan muutan. Ainakin siksi aikaa, että hän saa järjestettyä itselleen huoneiston. Saapa nähdä, miten käy. Onko yhteenmuutto sittenkin lähempänä kuin kumpikaan meistä arvasi...
Kulta, pakkausteipistähän voisi keksiä vaikka ja mitä...
sunnuntai 14. elokuuta 2011
035
Aamuyöllä, vähän ennen neljää löysin ylimmästä laatikosta päiväkirjan vuodelta 2004. Selatessani muutamia täytettyjä sivuja en voinut kuin virnuilla liki 12-vuotiaalle itselleni. Voi, miten elämä tuntui silloin draamalta ja pienet jutut suunnattoman suurilta. Voi, miten huolettomia olivat ajatukseni.
Teini-ikää lähestyvä minä alkoi osata jo pohtia asioita asteen syvällisemmin, mutta tärkeämpiä asioita olivat syntymäpäivälahjat ja monimutkaiset kaverikuviot. Vaikka paljon on muuttunut, paljon on silti samaa. Vaikka näen selvän eron sen lapsen ja nykyisen aikuisuuden kynnyksellä haparoivan minän välillä, koen silti yhä olevani ulkopuolinen. Yhä tavoittelen täydellisyyttä. Yhä vuodatan sieluni paperille, tai vaihtoehtoisesti näppäimistölle.
Enää en yritä olla erilainen. Jos olen, hyväksyn sen. Jos en, hyväksyn senkin. Teen ja elän vain mieleni mukaan.
Seitsemän vuotta niiden kirjoitusten jälkeen isä- ja isäpuolisuhteeni ovat yhä ongelmallisia. Minulla on ollut poikia, tyttöjä ja poikia. Olen tanssinut yökerhossa jalkani kipeäksi, juonut niin, että olen oksentanut ja suudellut samana iltana niin montaa ihmistä, ettei niitä voi yhden käden sormilla laskea. Olen särkenyt sydämeni, ja tainnut särkeä jonkun muunkin sydämen. Olen ollut julma ja leikkinyt ihmisellä. Olen ollut typerä ja antanut ihmisen leikkiä minulla.
Olen yrittänyt kakoa ulos syötyjen kilokalorien lisäksi itseäni, itseinhoani, riittämättömyydentunnettani ja kaikkia niitä virheellisiä valintoja sekä aivan vääriä ihmisiä. Olen kuluttanut lenkkipolulla ja kuntosalilla itseäni taas vähän pienemmäksi, vielä vähän lähemmäs lopullista katoamista. Olen valvonut yöni kyynelten juovittamilla poskilla ja toivonut, ettei tule seuraavaa. Olen päässyt suurimmaksi osaksi yli tästä kaikesta. Havahduttavaa oli, että merkit tähän olivat ilmassa jo vuonna 2004.
Olen ollut onnellinen ja yhtä lailla lyijynkeveä. Olen muuttanut viihtyisästä pikkukaupungista vielä pienempään kylään, josta pian olen lähdössä. On entisiä ja uusia ystäviä. Toivon kasvaneeni tarpeeksi, kypsyneeni sopivasti ja oppineeni riittävästi pärjätäkseni pian omillani.
Ennen kaikkea olen löytänyt ensimmäisen Miehen kaikkien niiden poikien jälkeen. Miehen, jonka kanssa tulevaisuus on realistinen haave vailla valheiden haavepölyyn ja unelmausvaan piiloutumista. Tällä kertaa ne ovat todellisia, jos toiveet sitä voivat olla.
Tänään aion kirjoittaa taas kirjeen, jota olen suunnitellut ja luonnostellut jo viikon. Aloin täyttää löytämääni päiväkirjaa kaikkien niiden tyhjien sivujen ja soman hevoskuosin kunniaksi. Näin unta, ettei E päässytkään lomille, vaan odotin häntä turhaan. Varusmies toisensa jälkeen astui ulos ovesta, vaan ei hän.
Löysin sattumalta pari päivää sitten entisen luokkalaiseni blogin, kun kulutin aikaani Blogilistalla. Luokkalaiseni ajoilta ennen muuttoa, eli seitsemänneltä luokalta. Muistan kuinka vedin hänen hiuksiaan käytävällä, en tiedä enää miksi. Kissatappelunpoikanen... Mielenkiintoista.
Siivotessani eilen lipastoa löysin myös vanhoja ainekirjoitusvihkoja ja lapsuuden syntymäpäiväkortteja. Valokuvia hyvin pienestä Lyijylinnusta kansallispuvussa silloisessa harrastuksessaan, kuvia minusta esiintymässä polkkatukkaisena kolmasluokkalaisena koulun kevätjuhlassa, joka järjestettiin kaupungin keskustan kirkossa.
En kirjoittanut muutamaa L:ää, kuten 12-vuotiaana suunnittelin. Kirjoitin niitä vain kaksi, ja kumpikin E oli korkeintaan kahden pisteen päässä siitä maagisesta Laudatur-rajasta. Olen jostakin kumman syystä kuitenkin oppinut viime aikoina pitämään kovasti kirjaimesta E. Tiedä sitten, mistä se johtuu...
Kulta, olethan minun? ♥
Teini-ikää lähestyvä minä alkoi osata jo pohtia asioita asteen syvällisemmin, mutta tärkeämpiä asioita olivat syntymäpäivälahjat ja monimutkaiset kaverikuviot. Vaikka paljon on muuttunut, paljon on silti samaa. Vaikka näen selvän eron sen lapsen ja nykyisen aikuisuuden kynnyksellä haparoivan minän välillä, koen silti yhä olevani ulkopuolinen. Yhä tavoittelen täydellisyyttä. Yhä vuodatan sieluni paperille, tai vaihtoehtoisesti näppäimistölle.
Enää en yritä olla erilainen. Jos olen, hyväksyn sen. Jos en, hyväksyn senkin. Teen ja elän vain mieleni mukaan.
Seitsemän vuotta niiden kirjoitusten jälkeen isä- ja isäpuolisuhteeni ovat yhä ongelmallisia. Minulla on ollut poikia, tyttöjä ja poikia. Olen tanssinut yökerhossa jalkani kipeäksi, juonut niin, että olen oksentanut ja suudellut samana iltana niin montaa ihmistä, ettei niitä voi yhden käden sormilla laskea. Olen särkenyt sydämeni, ja tainnut särkeä jonkun muunkin sydämen. Olen ollut julma ja leikkinyt ihmisellä. Olen ollut typerä ja antanut ihmisen leikkiä minulla.
Olen yrittänyt kakoa ulos syötyjen kilokalorien lisäksi itseäni, itseinhoani, riittämättömyydentunnettani ja kaikkia niitä virheellisiä valintoja sekä aivan vääriä ihmisiä. Olen kuluttanut lenkkipolulla ja kuntosalilla itseäni taas vähän pienemmäksi, vielä vähän lähemmäs lopullista katoamista. Olen valvonut yöni kyynelten juovittamilla poskilla ja toivonut, ettei tule seuraavaa. Olen päässyt suurimmaksi osaksi yli tästä kaikesta. Havahduttavaa oli, että merkit tähän olivat ilmassa jo vuonna 2004.
Olen ollut onnellinen ja yhtä lailla lyijynkeveä. Olen muuttanut viihtyisästä pikkukaupungista vielä pienempään kylään, josta pian olen lähdössä. On entisiä ja uusia ystäviä. Toivon kasvaneeni tarpeeksi, kypsyneeni sopivasti ja oppineeni riittävästi pärjätäkseni pian omillani.
Ennen kaikkea olen löytänyt ensimmäisen Miehen kaikkien niiden poikien jälkeen. Miehen, jonka kanssa tulevaisuus on realistinen haave vailla valheiden haavepölyyn ja unelmausvaan piiloutumista. Tällä kertaa ne ovat todellisia, jos toiveet sitä voivat olla.
Tänään aion kirjoittaa taas kirjeen, jota olen suunnitellut ja luonnostellut jo viikon. Aloin täyttää löytämääni päiväkirjaa kaikkien niiden tyhjien sivujen ja soman hevoskuosin kunniaksi. Näin unta, ettei E päässytkään lomille, vaan odotin häntä turhaan. Varusmies toisensa jälkeen astui ulos ovesta, vaan ei hän.
Löysin sattumalta pari päivää sitten entisen luokkalaiseni blogin, kun kulutin aikaani Blogilistalla. Luokkalaiseni ajoilta ennen muuttoa, eli seitsemänneltä luokalta. Muistan kuinka vedin hänen hiuksiaan käytävällä, en tiedä enää miksi. Kissatappelunpoikanen... Mielenkiintoista.
Siivotessani eilen lipastoa löysin myös vanhoja ainekirjoitusvihkoja ja lapsuuden syntymäpäiväkortteja. Valokuvia hyvin pienestä Lyijylinnusta kansallispuvussa silloisessa harrastuksessaan, kuvia minusta esiintymässä polkkatukkaisena kolmasluokkalaisena koulun kevätjuhlassa, joka järjestettiin kaupungin keskustan kirkossa.
En kirjoittanut muutamaa L:ää, kuten 12-vuotiaana suunnittelin. Kirjoitin niitä vain kaksi, ja kumpikin E oli korkeintaan kahden pisteen päässä siitä maagisesta Laudatur-rajasta. Olen jostakin kumman syystä kuitenkin oppinut viime aikoina pitämään kovasti kirjaimesta E. Tiedä sitten, mistä se johtuu...
Kulta, olethan minun? ♥
torstai 11. elokuuta 2011
032
Sanonpa vain, että kirjeet olivat parempi kuin hyvä idea. Minä saan helpotettua ikävääni kertomalla niihin kattavasti tai vähemmän kattavasti, jaaritellen turhaa tai raapustaen tiukkaa asiaa elämästäni ja ajatuksistani, ja hän saa joka viikko kosketusta siviilimaailmaan. Eilinen huono päivä piristyi, kun hän viimein sai vihreän kuoren käsiinsä ja luki sen. Pisteet Lyijylinnulle! Enkö olekin ihana, kun näen näin paljon vaivaa vuoksesi, E, enkö olekin?
Leikki sikseen, mutta nyt uskallan postittaa viime lauantaiyönä kirjoittamani tekeleen, joka meni hieman överiksi kliseisyyden suhteen lopussa. Se sisältää tunnustuksen, enkä ole ollut varma onko vielä sen aika. Kuitenkin hänen eilisen hyvänyönviestinsä jälkeen saatan rohkaistua tarpeeksi ostaakseni tuohon postimerkin ja antaakseni sen Postin/Itellan/minkälie huomaan. Eilen suljin kuoren ja kirjoitin siihen osoitteen.
En jaksa ylianalysoida ja pohtia eilisen kärttyisyyskohtausta. Hänellä oli kai vain huono päivä. Olemme kuitenkin jo voiton puolella. Tämänkertaisesta kolmen viikon erossaolosta on kärsitty jo yli puolet. Mietin vain, miten voisimme livistää muuttoapuna toimimisesta. E:n äiti muuttaa seuraavana lomaviikonloppuna. Ja heittää E:n käytännössä ulos, kun toinen on intissä. Mukavaa.
Minun oli tänään tarkoituksena jatkaa huoneeni läpikäymistä ja tavaramäärän karsimista, jotta pakkaaminen olisi helpompaa. Laitoin pikkuveljen aamulla kouluun, ja ajattelin torkahtaa hetkeksi. Heräsin, kun hän tuli kotiin. Hups. Siemailen parhaillani lähestulkoon välttämätöntä kofeiiniannostani ja kaipaan aamukahvihetkiä E:n kanssa. Vastakkaisilla puolilla pöytää. Mörkö- ja Nuuskamuikkunen -mukien kanssa. Hänen hupparissaan ja villasukissa.
Kulta, saisinpa herätä vierestäsi.
Leikki sikseen, mutta nyt uskallan postittaa viime lauantaiyönä kirjoittamani tekeleen, joka meni hieman överiksi kliseisyyden suhteen lopussa. Se sisältää tunnustuksen, enkä ole ollut varma onko vielä sen aika. Kuitenkin hänen eilisen hyvänyönviestinsä jälkeen saatan rohkaistua tarpeeksi ostaakseni tuohon postimerkin ja antaakseni sen Postin/Itellan/minkälie huomaan. Eilen suljin kuoren ja kirjoitin siihen osoitteen.
En jaksa ylianalysoida ja pohtia eilisen kärttyisyyskohtausta. Hänellä oli kai vain huono päivä. Olemme kuitenkin jo voiton puolella. Tämänkertaisesta kolmen viikon erossaolosta on kärsitty jo yli puolet. Mietin vain, miten voisimme livistää muuttoapuna toimimisesta. E:n äiti muuttaa seuraavana lomaviikonloppuna. Ja heittää E:n käytännössä ulos, kun toinen on intissä. Mukavaa.
Minun oli tänään tarkoituksena jatkaa huoneeni läpikäymistä ja tavaramäärän karsimista, jotta pakkaaminen olisi helpompaa. Laitoin pikkuveljen aamulla kouluun, ja ajattelin torkahtaa hetkeksi. Heräsin, kun hän tuli kotiin. Hups. Siemailen parhaillani lähestulkoon välttämätöntä kofeiiniannostani ja kaipaan aamukahvihetkiä E:n kanssa. Vastakkaisilla puolilla pöytää. Mörkö- ja Nuuskamuikkunen -mukien kanssa. Hänen hupparissaan ja villasukissa.
Kulta, saisinpa herätä vierestäsi.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
031
Muriseva mussukka on hyvinkin känkkäränkkä tänään. Ajatus asunnostani vaikuttaa nyppivän ja pahasti. En tiedä mikä tässä on hänelle epämieluisinta, mutta koetin kertoa parhaani mukaan tämän olevan väliaikainen ratkaisu. Soitin tänään opiskelija-asuntosäätiölle ja otin vastaan minulle tarjotun huoneen solukaksiosta. Suuren huoneen. Joka on E:n mielestä niin pieni, ettei sinne kehtaisi muuttaa jonkun randomin kanssa.
En tiedä kiristääkö välimatka hermoja, ja aiheuttaa pienestä erimielisyydestä paljon kitkaa, vai olisiko käynnissä kunnon sota, jos hän olisi täällä. Joka tapauksessa minun täytyy alkaa tehdä muuttojärjestelyjä ja käydä allekirjoittamassa vuokrasopimus.
Miehiä ei voi aina ymmärtää? Hyvä on, ihmisiä ei voi käsittää jokainen kerta. Ei olla seksistisiä.
Vielä 9 päivää. Eilen illalla kummallakin oli kamala ikävä. Hän kuulemma pelkää menettävänsä minut, kun pahin kaipauskohtaus iskee. E raukka ei arvaakaan, miten vaikeaa minusta on päästä eroon...
"Mä haluun olla se, jonka jälkeen sulle ei oo tavoiteltavaa."
SMG - Ei mulle riitä
Kulta, olisit loman tarpeessa.
En tiedä kiristääkö välimatka hermoja, ja aiheuttaa pienestä erimielisyydestä paljon kitkaa, vai olisiko käynnissä kunnon sota, jos hän olisi täällä. Joka tapauksessa minun täytyy alkaa tehdä muuttojärjestelyjä ja käydä allekirjoittamassa vuokrasopimus.
Miehiä ei voi aina ymmärtää? Hyvä on, ihmisiä ei voi käsittää jokainen kerta. Ei olla seksistisiä.
Vielä 9 päivää. Eilen illalla kummallakin oli kamala ikävä. Hän kuulemma pelkää menettävänsä minut, kun pahin kaipauskohtaus iskee. E raukka ei arvaakaan, miten vaikeaa minusta on päästä eroon...
"Mä haluun olla se, jonka jälkeen sulle ei oo tavoiteltavaa."
SMG - Ei mulle riitä
Kulta, olisit loman tarpeessa.
lauantai 6. elokuuta 2011
027
Raukea aamu. Takana yö, jona katsoin vain elokuvan ja kirjoitin aamuviiteen. Love And Other Drugs ei järisyttänyt maailmaani, mutta pari ajatusta se herätti. Päähenkilö Maggie puhui, miten samanlaisia hetkiä voi tulla useampia, tai nykyinen voi olla ainoa laatuaan. Mikä todella merkitsee, on se, että hän on kokenut tuon yhden nimenomaisen hetken. Aloin ajatella sitä hetkeä, kun matkasimme kohti kotiani viime sunnuntaina. Moottoritiellä hän tarttui käteeni ja katsoimme toisiamme silmiin hetken. Hymyillen. Ennen kuin E keskittyi taas ajamiseen.
Mietin taistelua itseni kanssa, joka käytiin toukokuussa, kun tapasimme. Pidin häntä yli-innokkaana. Epäröin. Kenties pelkäsin, ettei hän vastaa odotuksiani. Kun ensimmäisen kerran sain hänet näköpiiriini, jotain tapahtui. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista tunnetta. Jotenkin tiesin, että tässä on jotain merkittävää. Tässä henkilössä. Kuitenkaan en aikonut lähteä hänen kanssaan tanssimaan. Lähdin. En aikonut antaa hänelle numeroani. Annoin. En ainakaan ollut aikomuksissa suudella! Suutelin. Vastasin viestiin, vaikka mietin. En ollut lähteä ulos. En ollut lähteä toista kertaa ulos, vaikka ensimmäinen sovittu tapaaminen oli ihana. Mitä vastaan kamppailin? Pelkoani siitä, että hän onkin minulle kenties juuri sopiva. Parempi kuin juuri sopiva. Paljon parempi.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
torstai 4. elokuuta 2011
025
Lisäystä 18:34
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
tiistai 2. elokuuta 2011
023
E käväisi eilen iltapäivällä vielä pikavisiitillä luonani. Joimme kahvia, ja lahnasimme hetken huoneessani. Kirjoitin hänelle taasen kirjeen, tosin tällä kertaa se päätyy hänelle päivän myöhässä. Pitäisi ryhdistäytyä, kiskoa yömekon sijaan vaatteet hyllykkeidensä peitoksi ja polkaista tämän iki-ihanan pikkukylän postiin. Piirsin hänelle kirahvin, ja kirjoitin kuusi sivua tekstiä. Tällä kertaa se meni lähinnä perinaiselliseksi suhde- & tunneanalyysiksi. Pitää koettaa hillitä itsensä ensi sunnuntaina.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)