078

Aloittaessani tämän kirjoittamisen kultaseni on ollut Rovaniemellä VR:n aikataulujen mukaan 11 pitkää minuuttia. Vaikka hän lähti luotani puoli kolmen maissa päivällä, kävin vielä moikkaamassa E:tä asemalla. Hän oli saapunut paikalle tunnin etuajassa. Oli aivan ihana nähdä vielä pikaisesti ennen kuin vaunut kuljettivat hänet taas pohjoiseen.

Lempinimivarastoni on taas karttunut. Olenhan jo hänen oma pikku pervonsa, mössykkä, myssykkä, hemp(s)ukka, norsunpoikanen, hemuli, laiskiainen (en ole saanut selvyyttä lukeudunko kaksi- vai kolmivarvaslaiskiaiseksi) yms., mutta tämän ihanan viikonlopun jälkeen olen myös uliseva katkarapu ja unipallero. Hyvä on, viimeinen nimitys lienee ihan aiheellinen. Muita en kommentoi.

Lauantaiaamuna nukuin, kun hän pelasi ja katsoi elokuvan. Nousin yhden jälkeen. Sunnuntaiaamuna nukuin, kun hän saunoi äitinsä kanssa. Tänä aamuna horrostin ("Ei mua *haukotus* nukuta enää..." *Torkahtaa*) kultaseni katsoessa taas leffaa. Krhm... Yhtenä selityksenä voisi pitää sitä, että makasin jokaisena yönä näistä kolmesta valveilla hänen jälkeensä ja mietin asioita, joita en muistanut ottaa puheeksi hänen ollessaan hereillä.

Sain taas perjantaina pienoiset hormonikohtaukset, mutta en laisinkaan yhtä pahoja kuin viime viikonloppuna. E ei anna asian olla, vaan vaatii minua kertomaan, jos jokin on vialla. Vaikka painostus onkin toisinaan epämiellyttävää, on hyvä ettei hän anna minun vaieta ja varastoida kaikkea itseeni. Olen koettanut olla kuormittamatta häntä omilla pienillä murheillani ja ajatuksillani.

Häneen ei tepsi, jos osoitan mieltäni ja murjotan. Häntä en voi manipuloida ja saada toimimaan niin kuin tahdon, ellen pyydä suoraan. Häneen ei vaikuta, jos mäkätän ilman syytä tai ulisen hysteerisenä. Tietysti hän lohduttaa, kun tarvitsen lohtua ja on läsnä jos vain voi silloin, kun kipeästi kaipaan läsnäoloa. Hän näkee suoraan lävitseni ja olen niin onnellinen siitä.

 

Lauantaina istuimme porukalla iltaa ja lähdimme käymään kaupungilla. Dione oli ihan mukava paikka pitkästä aikaa, vaikka tulvikin ihmisiä. Meidän oli tarkoituksena käydä ihan kunnollisessa ravintolassa syömässä ennen juomista, mutta yksi joukosta ei ilmeisesti halunnut ja viivytteli niin, että menimme suoraan baariin. Mielenkiintoista, kun alaikäiset vain kävelevät edellä pokkana sisään, ja minulta ja E:ltä kysytään joka kerta papereita.

Tanssimme paljon, ja antaumuksella. E:n liikkeet ovat hauskoja, olematta mitenkään kömpelöitä tai naurettavia. Lisäksi istuimme hänen kaveriensa kanssa. Sinänsä mielenkiintoista, että olemme aina hänen ystäviensä kanssa. Ai niin, minun harvat sosiaaliset kontaktini ovat muualla opiskelemassa... Hän sai ihmeellisen hengenahdistus/rintakipukohtauksen, ja lähdimme pian sen jälkeen.

Sanonpa vain, että anoppi on ärsyttävä humalassa. Ja sain väärän pitsan. Ja loppuillasta kaikki oli huonosti. Vaan ei siitä sen enempää, tilanne selvisi ja kaikki meni ihan hyvin. Plus on vaikea saada tilin tunnuslukua oikein ensimmäisellä yrityksellä, kun on humalassa.

Sunnuntaina vain löhösimme laiskana koko päivän, skippasimme käynnin vanhempieni luona, tein ruokaa ja katsoimme Heroesin kolmoskautta. Kämppikseni tuli illalla kotiin, joten koetimme olla häiritsemättä häntä ja kyhjötimme huoneessani. Silittelin E:n uneen. Lisäksi minulle sanottiin ei ensimmäistä kertaa hänen toimestaan. Myh. Miehet pihtaa...

Tänään toin hänelle aamiaista koneelle ja tunnelma oli lähes yhtä haikeaa kuin kaksien astioiden tiskaaminen hänen lähtönsä jälkeen. Kuulemma mitä pidempi loma, sitä enemmän ketuttaa palata takaisin. Hän on kiinni ainakin seuraavat kaksi viikkoa, pahimmassa tapauksessa kolmekin on mahdollista. Pahus sentään.

Alan kirjoittaa taasen kirjettä. Tällä kertaa taiteilen laiskiaisen!

Kulta, voiko lomien jälkeisen masennuksen diagnosoida?