Asuttuani peräti viikon yksikseni olen jo tottunut tähän vapauteen, rauhaan ja hiljaisuuteen. Opiskelija-asuntoja täynnä oleva talo on rauhallinen, ja huoneeni ikkunasta avautuu näkymä puistoon ja maassa mönkiviin siileihin. Ainoa miinuspuoli on toisessa rapussa asuvan naapurin omituinen seinäfetissi. Huoneemme ovat vasten toisiaan, ja toiselta puolelta kuuluu lähes joka ilta omituista raahaavaa ääntä ja kolistelua. No, minulla on sänky sillä seinällä. Odottakoon vain lomia...
Oltuani eilen tunnin vanhempien luona olin jo täysin kypsä. Olisin lähtenyt kotiin (saan kai sanoa tätä kodiksi, jos se siltä tuntuu?) mielelläni jo samana iltana, mutta bussit eivät olleet puolellani. Miten olenkaan sietänyt tuota meteliä aikaisemmin... Koiraa oli ihana nähdä! Muuten vierailu oli hermojaraastava.
Sain eilen iltaani piristämään pitkän puhelun juuri siltä henkilöltä, jolta sitä eniten kaipasin. E soitti. Hän on koko viikon ensi perjantain lomiin asti yöt porttivahtina. Väijyksi sitä kai kutsutaan? En ole niin perehtynyt armeijatermistöön, että tietäisin tarkalleen. Joka tapauksessa odotan innolla nämä muutamat päivät, ennen kuin saan taas suosikkihenkilöni unikaveriksi pariksi yöksi.
Pitäisi tehdä jotain koulujuttuja, vaan asiassa on yksi pulma. Motivaatio on täysin hukassa. Taidan kirjoittaa ensin kirjeen, ja liimata kuoreen Muumi-postimerkin, sekä käväistä pienellä kävelyllä viemässä sen laatikkoon.
Kulta, kostetaanko ensi viikonloppuna metelöivälle naapurille? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lahjoita murunen ajatuksistasi? :3