Yksin asuminen on kerta kaikkiaan ihanaa. Hyvä on, tänään piti maksaa vuokra ja ostaa kaikennäköistä tarpeellista, sekä raahata kauppakassi kävellen kotiin, mutta silti. Nautin suunnattomasti tästä vapaudesta ja omasta tilasta. Vaikka en käytännössä asukaan ihan yksin, koska kyse on kuitenkin solukaksiosta, on tämä silti upeaa. Saan tehdä ruokaa siihen aikaan kuin huvittaa, eikä tarvitse siivota kenenkään muun sotkuja. Valmistin juuri äsken oikein maukasta tomaattista riisi-kanavuokaa, ja saan jäähdyttyään pakastaa sen uusissa rasioissani. Ostin myös kaulimen ja uuden, pinkin sekä tikittävän munakellon. Kello on kovin tikittävä, pinkki ja uusi. Tykkään!
Toinen päivä - jolloin jaksoin paikalle raahautua - koulussa oli pituudeltaan optimi: 1,5 tuntia. Siltikin tylsistyin. Meille kerrottiin englanniksi samoja asioita, mitkä on opittu jo lukiossa psykologian kurssilla suomeksi. Huomenna olisi vuorossa opiskelijajärjestön organisoima kierros kaupungissa, ilmeisesti jonkinlaista nähtävyyksien bongausta. Eh. Taidan jättää väliin.
Asioiden hoitamisen kamaluus jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Tänään sain kahta puhelua vältellessäni tehokkuuskohtauksen, jonka ansiosta huoneeni on nyt järjestyksessä vaatelaatikoita lukuunottamatta. Pitäisi tyhjentää parista isosta pahvilaatikosta kaappiin niitä vaatteita, joita eniten käytän. Muuten lipastot ovat saaneet täytettä ja muuttolaatikot tyhjentyneet sekä asettuneet tilapäiseen kotiinsa kaapiston päälle. Asetin seinälle E:n tekemän taulun, joka on oikeasti todella hieno. Konenurkkaukseni on viihtyisä ja huonekasvini (Aukusti, Eleonoora sekä E:n kaktus Ernesti) paistattelevat päivää sekä ihastelevat tähtiä ikkunalaudalla.
Kuten eilisessä pikapostauksessa mainitsin, kämppikseni on todella mukava. Hän vaikuttaa kivalta ja järkevältä, sekä sopivassa suhteessa siistiltä ja rennolta. Meidän elämänrytmimmekin ovat tarpeeksi erilaiset, joten emme häiritse liiemmin toistemme eloa. Minä olen yöeläjä, hän noudattaa päiväpainoitteisempaa rytmiä. Tulemme varmasti hyvin toimeen. Ainakin toivottavasti!
Vaikka muruseni onkin tämän viikon leirillä ja viikonloppuna väijyssä, lähetin hänelle silti taasen kirjeen. Ostin Muumi-postimerkkejä, koska ne olivat niin somia. Koska E saa jo muutenkin kuulla kettuilua vastaanottamistaan kirjeistä, sama kai se on kuinka imeliä tai lapsellisia ne ovat. :) Oih, sain juuri viestinkin! Hän on ottanut puhelimen mukaan metsään.
Muutin tavarani tänne lauantaiaamuna perheen ja kultani avustuksella, mutta olen viettänyt uudessa asunnossani vasta yhden yön. Laitoin vain ruoat kaappeihin ja keittiön suunnilleen siistiksi ennen kuin lähdimme viettämään yhteistä laatuaikaamme E:n äidin asunnolle, joka oli tyhjillään omistajansa ollessa mökillä. Testasimme saunan, perusteellisesti. Ei siitä sen enempää, mutta oli todellakin ihanaa. Katsoimme leffaa ja menimme ajoissa nukkumaan, koska kumpikaan ei pysynyt hereillä elokuvan loppuun asti.
Eilen kävellessäni bussiasemalta kotiin saattamasta häntä purin huultani, etten sorru kyynelehtimään. Lähtö oli muutenkin yhtä hälinää ja kiirettä, ja varusmiesten bussijärjestelyt yhtä sotkua. Sain vain pikaisen ja hajamielisen suukon ja halin ennen kuin hän säntäsi äkkiä ajoneuvoon. Onneksi sain sentään viestiä myöhemmin, mutta silloin vanhempani olivat jo ängenneet kutsumatta kylään. Ahdistavaa. Olin matkalla kotiin, kun puhelin soi. "Me ollaan täällä parkkipaikalla, missä sä oot?" Tänään he sentään pysyttelivät poissa. Tahdon tilaa hengittää.
Olenkin varmasti jo kertonut siitä, miten E:n kanssa on luonnollista. Vaivatonta. Pystyn luottamaan häneen, pystyn puhumaan hänelle, tai jos ei ole sanottavaa, voimme vain olla hiljaa ja lähekkäin. Voin olla täysin oma itseni. Minun ei tarvitse yrittää olla mitään parempaa, kuin oikeasti olen. Ei tarvitse huolehtia, minkälaisen kuvan annan itsestäni. Pystyn olemaan murehtimatta siitä, kelpaanko hänelle. Tahtooko hän minut vielä seuraavankin päivänä. Perjantainen panikointini ja angstini oli typerää ja turhaa. Hän oli nähnyt kaukana asuvia kavereitaan, jotka olivat tulleet käymään täälläpäin, ja ollut kuskina. Hänelläkään ei kuulemma ole liiemmin hauskaa ilman minua.
Minun tulee vain muistaa, että E on E, eikä entiseni. Hän on luonteeltaan oma ihana itsensä, eikä toimi kuten joku toinen on joskus toiminut. Ennen kaikkea minun tulee uskoa sitä järkevämpää itseäni heikkoina hetkinä.
Kulta, teet minusta ehjemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lahjoita murunen ajatuksistasi? :3