071

Ehdin juuri perjantaiksi parantua edellisestä taudista, ja nyt yskin taas. Kurkkuun koskee ja nautin lounaaksi flunssajuomaa. Raahautuessani kouluun kahdeksaksi harkitsin jopa sukkien käytön aloittamista hiljakseen kesän jälkeen. Koulussa en oppinut mitään, ja sukelsinkin sänkyyn päästyäni kotiin puoli yhdentoista maissa. Heräsin vartin yli kolme. Hups. Ihan mukavat pienet päivätorkut.

En ole saanut tänään aikaan mitään.Olen vakuuttunut vyöryväni pian E:tä vastaan, sillä minä vain nukun, syön ja pallotan. En jaksanut lenkille, enkä ole tehnyt koulun eteen mitään. Olen vain hakenut lohdutusta pitkin päivää nuuskimalla välillä rakkaaltani tuoksuvaa tyynyä.

Viikonloppuna sai nauttia taas ihanista aamuhetkistä. Se raukea tunnelma, uninen katse ja hölmö hymy on yksi elämän parhaimmista paloista. Toisen kylkeen hivuttautuminen ja ympärille kietoutuvat käsivarret pelastavat silkkana muistonakin monta päivää. Kaipaan yhä kauas hänen kanssaan.

Haaparantaan poikkeamisen vuoksi E ja hänen kyydissään kasarmille matkanneet inttitoverit olivat myöhästyneet sunnuntaina minuutin lomilta paluussa. Onneksi siitä ei tullut sanomista. Kenties armeijassa ei ollakaan niin kovin minuuttinatseja? Ainakaan tällä kertaa. Tykkimieheni pelkäsi jo seuraavien lomien menettämistä tai vastaavaa.

Aloin eilisiltana neuloa. Lapasesta on valmiina suunnilleen puolet. Mietin vain, mihin hukkaan aina sukkapuikkoni. Paksummat ovat omilla teillään yhtä lukuunottamatta. Pahus. Kyllä, olen vanhus. Ainakin vapaa-ajan harrasteideni suhteen. Tai sitten vain henkisesti entisajan kotirouva.

Olen miettinyt paljon minua ja E:tä, varsinkin lauantaisen kohtaukseni vuoksi. Edelleen pari hänen sanomaansa asiaa vaivaavat minua, mutta en saa läheskään kaikkia kieleni päällä pyöriviä asioita ulos ollessani hänen kanssaan. Kirjoitan hänelle paljon, mutta en saa sillä tavalla vastauksia.

Kuitenkin olen kerrankin löytänyt jonkun, joka on yhtä omistautunut suhteelle kuin minä. Jonkun, joka välittää ja näyttää sen niin, ettei minun tarvitse epäillä. Hän on ihanan vakaa ja tuo turvallisuutta elämääni kaiken muun hyvän ohella.

 Lähetin tänään taas kirjeen. Tuttuun tapaan sumutettuna hajuvedellä. Liitin mukaan kuvan vuodelta 1997, jossa leivon. Taidan yhä näyttää samalta taikinaan tarttuessani. Ensi viikonloppuna syötän hänelle mustikkapiirakkaa.

Kulta, kiitos kun saat minut nauramaan, vaikka olisin lohduton.