Onpa tämäkin koettu. Istuttu kaverin kaverin kaverilla juomassa siideriä ja juttelemassa aiheista random ja random, vol 2. Eksyimme myös joukolla pyörimään tämän pikkukylän suurenmoiseen keskustaan, jossa oli jonkinnäköinen ruokatapahtuma täynnä humalaisia keski-ikäisiä ja iskelmää soittava live-bändi. Hurmaavaa. Olimme kaverin kanssa pitsalla jo yhden jälkeen ja kotiin pääsin vähän kahden jälkeen.
Ensimmäinen tuplakinkku oli ilkeä, mutta nyt on vain vähän haikea olo. Tietysti olisi huomattavasti mukavampaa, jos E tulisi lomille jo ensi viikonloppuna, mutta selviän tästä kyllä. Selvisin viimeksikin. Sinänsä on katkeroittavaa, kuinka toiset vikisevät, kun alokas on ensi viikolla ensimmäisen viikonloppunsa kiinni koko P-kaudella. Ai kun kamalaa. Vaihdetaanko osia?
Tunteja on jäljellä alle 291, juhlat sen kunniaksi.
Kulta, tule kanssani suihkuun.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste P-kausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste P-kausi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. elokuuta 2011
lauantai 6. elokuuta 2011
027
Raukea aamu. Takana yö, jona katsoin vain elokuvan ja kirjoitin aamuviiteen. Love And Other Drugs ei järisyttänyt maailmaani, mutta pari ajatusta se herätti. Päähenkilö Maggie puhui, miten samanlaisia hetkiä voi tulla useampia, tai nykyinen voi olla ainoa laatuaan. Mikä todella merkitsee, on se, että hän on kokenut tuon yhden nimenomaisen hetken. Aloin ajatella sitä hetkeä, kun matkasimme kohti kotiani viime sunnuntaina. Moottoritiellä hän tarttui käteeni ja katsoimme toisiamme silmiin hetken. Hymyillen. Ennen kuin E keskittyi taas ajamiseen.
Mietin taistelua itseni kanssa, joka käytiin toukokuussa, kun tapasimme. Pidin häntä yli-innokkaana. Epäröin. Kenties pelkäsin, ettei hän vastaa odotuksiani. Kun ensimmäisen kerran sain hänet näköpiiriini, jotain tapahtui. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista tunnetta. Jotenkin tiesin, että tässä on jotain merkittävää. Tässä henkilössä. Kuitenkaan en aikonut lähteä hänen kanssaan tanssimaan. Lähdin. En aikonut antaa hänelle numeroani. Annoin. En ainakaan ollut aikomuksissa suudella! Suutelin. Vastasin viestiin, vaikka mietin. En ollut lähteä ulos. En ollut lähteä toista kertaa ulos, vaikka ensimmäinen sovittu tapaaminen oli ihana. Mitä vastaan kamppailin? Pelkoani siitä, että hän onkin minulle kenties juuri sopiva. Parempi kuin juuri sopiva. Paljon parempi.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
perjantai 5. elokuuta 2011
026
Lisäystä 19:57
LTJ 14. Jos masennun tämän vuoksi, kustantaako valtio terapian?
Eilinen ilta sisälsi oikein ihastuttavat puolentoista tunnin itkukohtaukset, jonka jälkeen ohjelmassa oli tunnin raivolenkki. Vesivahinko huoneeni lattialla on odotettavissa ennen huhtikuun viidettä päivää. TJ 244.
Hurmaavaa, kun odotan kultaa ihan innoissani, ja sitten hänelle ilmoitetaankin, että ÄHÄKUTTI etpä pääsekään lomille, ja nakitetaan ainakin 9 kk:n palvelus. En tiedä, milloin hän pääsee lomille. En tiedä, mihin patteriin hänet siirretään ja milloin, vai onko siirretty jo.
Vihaan tuota idiotismia pursuavaa roskajärjestelmää. Olen hyvin katkeroitunut ennen ensi kevättä.
Kulta, tämä on kaikkea muuta paitsi reilua.
LTJ 14. Jos masennun tämän vuoksi, kustantaako valtio terapian?
Eilinen ilta sisälsi oikein ihastuttavat puolentoista tunnin itkukohtaukset, jonka jälkeen ohjelmassa oli tunnin raivolenkki. Vesivahinko huoneeni lattialla on odotettavissa ennen huhtikuun viidettä päivää. TJ 244.
Hurmaavaa, kun odotan kultaa ihan innoissani, ja sitten hänelle ilmoitetaankin, että ÄHÄKUTTI etpä pääsekään lomille, ja nakitetaan ainakin 9 kk:n palvelus. En tiedä, milloin hän pääsee lomille. En tiedä, mihin patteriin hänet siirretään ja milloin, vai onko siirretty jo.
Vihaan tuota idiotismia pursuavaa roskajärjestelmää. Olen hyvin katkeroitunut ennen ensi kevättä.
Kulta, tämä on kaikkea muuta paitsi reilua.
torstai 4. elokuuta 2011
025
Lisäystä 18:34
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
keskiviikko 3. elokuuta 2011
024
Lahnauspäivä vol. liian monta. Sain vääntäydyttyä ylös sängystä hyvin myöhään, lähinnä laahustin jopa suihkuun asti, eikä huvita mikään. Raukoilla oli eilen rankka päivä. 10 km marssi varusteineen plus tetsausta. LTJ 2 ja mustaa kahvia.
Kulta, kaipaisin halia.
Kulta, kaipaisin halia.
tiistai 2. elokuuta 2011
023
E käväisi eilen iltapäivällä vielä pikavisiitillä luonani. Joimme kahvia, ja lahnasimme hetken huoneessani. Kirjoitin hänelle taasen kirjeen, tosin tällä kertaa se päätyy hänelle päivän myöhässä. Pitäisi ryhdistäytyä, kiskoa yömekon sijaan vaatteet hyllykkeidensä peitoksi ja polkaista tämän iki-ihanan pikkukylän postiin. Piirsin hänelle kirahvin, ja kirjoitin kuusi sivua tekstiä. Tällä kertaa se meni lähinnä perinaiselliseksi suhde- & tunneanalyysiksi. Pitää koettaa hillitä itsensä ensi sunnuntaina.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
maanantai 1. elokuuta 2011
022
1:29
Kiitos äiti, arvostan kovasti sitä, että viet meiltä kolmannen mahdollisen yön yhdessä. Vahtisit itse kakaraasi.
13:13
Viikonloppu oli eilisillan ikävää yllätystä mukaan lukematta ihana. Kuinka olinkaan kaivannut ihan vain hänen läsnäoloaan. Perjantaina odotin bussia reippaasti etuajassa, ja oli tuskaista katsella miten ajoneuvo toisensa perään tyhjeni vihreään pukeutuneista henkilöistä, joista yksikään ei ollut se oikea. Viimein vähän ennen seitsemää vihreä linja-auto kurvasi paikalle, ja kuka sieltä astuikaan alas! En ollut uskoa silmiäni. Hän näytti hyvältä.
Emme malttaneet pitää käsiämme erossa toisistamme kovinkaan kauaa, ja loppujen lopuksi saimme vain käytyä kaupassa ja suihkussa. Makoilimme sängyllä (detaljina mainittakoon, että jälleen ilman vaatteita) kymmenen maissa, suunnitellen festareille lähtöä, mutta kohta vierestä kuuluikin vain tuhinaa. Koetin pussailla murusta hereille, mutta vastaus oli hieman... mutiseva. "Mmmmm..." ja *vetää minut kainaloonsa* Ei sitten mentykään. Valvoin kahteen kuunnellen ja katsellen kultani nukkumista.
Lauantaina pääsimme jopa kaupungille ja alueelle asti, mutta minua pyörrytti sisätiloissa, olin juonut liikaa, satoi vettä, sadetakit olivat laukussa, joka oli narikassa ja kumpikaan ei löytänyt mitään erityisen kivaa kuunneltavaa, joten lähdimme pois aikaisin ja olimme ruoan hakemisen jälkeen kotona jo puolenyön maissa. Kolmikymppiset humalaiset naiset pysyköön kaukana MINUN miehestäni, ja flirtatkoon vähemmän, vaikka kuinka olisi lapsia ja aviomies odottamassa. Mur.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu sisälsi paljon hymyilyä ja hyvää tuulta. Onnellisuutta siitä, että saa taas pitkästä aikaa nähdä toisen. Nukkumista, kyljessä kiehnäämistä, toisen läheisyydestä nauttimista. Katsoimme muutaman jakson Heroesia ja leffan, ja vietimme paljon aikaa joko peiton alla tai se sivuun heitettynä. Tai suihkussa. (Viikonlopun saldo: 14. Olo: Au. Ei siitä sen enempää.)
Tietysti minua harmittaa, että armas äitini jälleen kerran työntää vastuun lapsestaan minulle ja sen vuoksi emme saaneet kolmatta yötämme yhdessä, vaikka E:n täytyy lähteä vasta tänään illalla. Näemme kuitenkin jo ensi perjantaina, ja saatan päästä tänään saattamaan häntä bussille.
Olen havainnut, että pärjään kyllä täällä ilman häntäkin, mutta silti kaikki on parempaa, kun hän on paikalla. Jakamassa sen kaiken kanssani. Juttu- & uniseurana, pitämässä kiinni. Sikäli asiat menevät, kuten kumpikin meistä tahtoisi, viidesosa on pian takana. Saapumiserä II/11 on ollut palveluksessa pian kuukauden, ja aika on mennyt yllättävän nopeasti.
Lainahupparini tuoksuu taas ihanimmaltani ja tärkeimmältäni, sain häneltä Rovaniemen tuliaisina kerrassaan hurmaavan nuhan, enkä itkenyt eilen kuin ihan vähäsen ennen kuin hän toi minut kotiin. Jaksan kyllä odottaa, kunhan hän vain tahtoo minun odottavan.
Ihmettelen kyllä hänen äitinsä toimia, ja suhtautumista poikaansa, mutta ei siitä enempää. Mikäpä minä olen toisten äiti-lapsi -suhteita arvostelemaan.
Kulta, kiitos ihanasta viikonlopusta. ♥
(Uhkasin tehdä prinssi Albertit piikkikorolla sille onnettomalle syylliselle raukalle, joka on mokannut, jos ensi viikonlopun lomat perutaan.)
Kiitos äiti, arvostan kovasti sitä, että viet meiltä kolmannen mahdollisen yön yhdessä. Vahtisit itse kakaraasi.
13:13
Viikonloppu oli eilisillan ikävää yllätystä mukaan lukematta ihana. Kuinka olinkaan kaivannut ihan vain hänen läsnäoloaan. Perjantaina odotin bussia reippaasti etuajassa, ja oli tuskaista katsella miten ajoneuvo toisensa perään tyhjeni vihreään pukeutuneista henkilöistä, joista yksikään ei ollut se oikea. Viimein vähän ennen seitsemää vihreä linja-auto kurvasi paikalle, ja kuka sieltä astuikaan alas! En ollut uskoa silmiäni. Hän näytti hyvältä.
Emme malttaneet pitää käsiämme erossa toisistamme kovinkaan kauaa, ja loppujen lopuksi saimme vain käytyä kaupassa ja suihkussa. Makoilimme sängyllä (detaljina mainittakoon, että jälleen ilman vaatteita) kymmenen maissa, suunnitellen festareille lähtöä, mutta kohta vierestä kuuluikin vain tuhinaa. Koetin pussailla murusta hereille, mutta vastaus oli hieman... mutiseva. "Mmmmm..." ja *vetää minut kainaloonsa* Ei sitten mentykään. Valvoin kahteen kuunnellen ja katsellen kultani nukkumista.
Lauantaina pääsimme jopa kaupungille ja alueelle asti, mutta minua pyörrytti sisätiloissa, olin juonut liikaa, satoi vettä, sadetakit olivat laukussa, joka oli narikassa ja kumpikaan ei löytänyt mitään erityisen kivaa kuunneltavaa, joten lähdimme pois aikaisin ja olimme ruoan hakemisen jälkeen kotona jo puolenyön maissa. Kolmikymppiset humalaiset naiset pysyköön kaukana MINUN miehestäni, ja flirtatkoon vähemmän, vaikka kuinka olisi lapsia ja aviomies odottamassa. Mur.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu sisälsi paljon hymyilyä ja hyvää tuulta. Onnellisuutta siitä, että saa taas pitkästä aikaa nähdä toisen. Nukkumista, kyljessä kiehnäämistä, toisen läheisyydestä nauttimista. Katsoimme muutaman jakson Heroesia ja leffan, ja vietimme paljon aikaa joko peiton alla tai se sivuun heitettynä. Tai suihkussa. (Viikonlopun saldo: 14. Olo: Au. Ei siitä sen enempää.)
Tietysti minua harmittaa, että armas äitini jälleen kerran työntää vastuun lapsestaan minulle ja sen vuoksi emme saaneet kolmatta yötämme yhdessä, vaikka E:n täytyy lähteä vasta tänään illalla. Näemme kuitenkin jo ensi perjantaina, ja saatan päästä tänään saattamaan häntä bussille.
Olen havainnut, että pärjään kyllä täällä ilman häntäkin, mutta silti kaikki on parempaa, kun hän on paikalla. Jakamassa sen kaiken kanssani. Juttu- & uniseurana, pitämässä kiinni. Sikäli asiat menevät, kuten kumpikin meistä tahtoisi, viidesosa on pian takana. Saapumiserä II/11 on ollut palveluksessa pian kuukauden, ja aika on mennyt yllättävän nopeasti.
Lainahupparini tuoksuu taas ihanimmaltani ja tärkeimmältäni, sain häneltä Rovaniemen tuliaisina kerrassaan hurmaavan nuhan, enkä itkenyt eilen kuin ihan vähäsen ennen kuin hän toi minut kotiin. Jaksan kyllä odottaa, kunhan hän vain tahtoo minun odottavan.
Ihmettelen kyllä hänen äitinsä toimia, ja suhtautumista poikaansa, mutta ei siitä enempää. Mikäpä minä olen toisten äiti-lapsi -suhteita arvostelemaan.
Kulta, kiitos ihanasta viikonlopusta. ♥
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
lauantai 30. heinäkuuta 2011
perjantai 29. heinäkuuta 2011
019
Tänään on se päivä, jota olen odottanut yhdeksäntoista piinallista vuorokautta. Tänään halaan ja suukotan muruseni pyörryksiin. Tänään viimeinkin E tulee kotiin! Vain viikonlopuksi, mutta silti olen innoissani ja onnellinen.
Siivosin eilen vaatehuoneen. Siinä urakassa kesti kuusi tuntia. Siltikin vaatekriisi on massiivinen. Odotan kahvin tippuvan hiljalleen, ja jos selviän hukkumatta mukiini, alan laittaa itseäni taas naiseksi. Hän on kaiken sen vaivannäön arvoinen.
Kulta, montako tuntia, montako!
Siivosin eilen vaatehuoneen. Siinä urakassa kesti kuusi tuntia. Siltikin vaatekriisi on massiivinen. Odotan kahvin tippuvan hiljalleen, ja jos selviän hukkumatta mukiini, alan laittaa itseäni taas naiseksi. Hän on kaiken sen vaivannäön arvoinen.
Kulta, montako tuntia, montako!
torstai 28. heinäkuuta 2011
018
Harvoin keksiviikot (Kyllä, keksiviikot. Vaihtoehtoinen nimitys alkaa s:llä) ovat yhtä tapahtumarikkaita, kuin eilinen oli. Pikkulauantain kunniaksi päädyin lipittämään mojito-lonkkua istuen lukion pihalla, ja illan toista juomaa istuen pikkukylän paikallisessa. Ilta sisälsi paljon puhetta, vielä enemmän naurua ja mukavasti ihmisiä. Kuitenkin tuijotin puhelintani ja toivoin, etten olisi yksin kaikkien niiden tuttujen keskellä. Mukaan innostui reilusti yli kymmenen henkilöä, eikä minusta tuntunut edes pahalta nähdä entistäni sormus vasemmassa nimettömässään. Toivottavasti hän on saanut elämänsä vihdoin järjestykseen.
Ennen iltaa, jonka päätteeksi humalaisin kieri maassa ja kiipesi makaamaan auton etuikkunalle oli toimelias päivä. Nousin muutaman tunnin unien jälkeen viemään veljeä hammaslääkäriin, ja kävimme kotimatkalla mummolassa kahvilla. Katsoimme Kaksin karkuteillä, johon suorastaan rakastuin! Suosittelen lämpimästi, todella hyvä leffa. Tein ihan hyvää ruokaa, ja sain Aukusti-nimiselle palmuvehkalleni kaverin. Se on rahapuu, jota kutsun täten Eleonooraksi. Lisäksi söimme kakkua nimipäivän kunniaksi.
Tunteja on jäljellä maksimissaan 31. HUOMENNAHUOMENNAHUOMENNA! Tajuatteko, huomenna! Saan kultani lähelleni. Vihdoin. *Sydänryöppy*
Kulta, näytät varmasti hyvältä jopa kurkkusalaateissa.
Ennen iltaa, jonka päätteeksi humalaisin kieri maassa ja kiipesi makaamaan auton etuikkunalle oli toimelias päivä. Nousin muutaman tunnin unien jälkeen viemään veljeä hammaslääkäriin, ja kävimme kotimatkalla mummolassa kahvilla. Katsoimme Kaksin karkuteillä, johon suorastaan rakastuin! Suosittelen lämpimästi, todella hyvä leffa. Tein ihan hyvää ruokaa, ja sain Aukusti-nimiselle palmuvehkalleni kaverin. Se on rahapuu, jota kutsun täten Eleonooraksi. Lisäksi söimme kakkua nimipäivän kunniaksi.
Tunteja on jäljellä maksimissaan 31. HUOMENNAHUOMENNAHUOMENNA! Tajuatteko, huomenna! Saan kultani lähelleni. Vihdoin. *Sydänryöppy*
Kulta, näytät varmasti hyvältä jopa kurkkusalaateissa.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
017
Tunnit vähenevät. Hän lähettää pitkin päivää minulle ihania viestejä, jotka saavat suupieleni kohoamaan hymyyn, enkä malta odottaa sitä hetkeä, kun saan sulkea hänet käsivarsieni sisään. Kirjeeni oli saapunut perille, ja hän luki sen hiljaisuuden jälkeen. Kenties minun täytyy nyt opetella piirtämään kirahvi.
Olen uupunut siivousurakasta, joka kesti useamman tunnin, mutta on vasta alussa. Siltikään en saanut vielä unta. Katsoin Dear Johnin. Se oli ihan kiva elokuva. Ei niin ennalta-arvattava, kuin olisi voinut olettaa. Kuitenkin olisin toivonut vähän siirappisempaa tarinaa, olen sen verran romantiikannälkäinen kahden ja puolen viikon yksinäisyyden jälkeen. Nämä viikot ovat tuntuneet pidemmiltä, kuin ne oikeastaan ovatkaan. Kenties kyse on jostakin inttileski-syndroomasta. Kuin olisin odottanut häntä jo kuukausia.
"...Ota minun käteni, ota valkea käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipuu . . .
Olisi kummallista tuntea
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,
sinun raskas pääsi rintaani vasten."
Edith Södergran - Päivä viilenee . . . ,1. Teoksesta Runoja (1916)
Minun pitäisi viedä pikkuveli aamulla hammaslääkäriin, ja sitten jatkaa siivousta. Heittää pois ja polttaa hurja määrä lukioaikaisia papereita. Tehdä tilaa taloustavaroille sisustusarkkuun, jonka sisältöä en tällä hetkellä edes tiedä. Tehdä tosissaan suunnitelma omilleen muuttamiseen liittyvistä asioista. Olen jonossa opiskelija-asuntoon. Pitäisi soittaa ja tiedustella, mutta puhelinkeskustelut ovat... vaikeita. Pelottavia. Olen huono soittamaan ja hoitamaan asioita.
Pohdiskelin ihmisten yleistä suhtautumista siviilipalveluksen suorittajiin. Useimmat tekevät yleishyödyllistä työtä, ja pidempään kuin osa perinteisen asepalveluksen valinneista, mutta silti ihmiset katsovat kieroon. Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelissakin mainittiin heti ensimmäiseksi, että sivarille maistuu olut. Lievää leimaamista? Ymmärrän siviilipalveluksen valinneiden mahdollisen motivaationpuutteen, koska no, järjestelmä on mitä on. Sama motivaationpuute lienee mahdollinen armeijaankin päätyneillä. Edelleenkin puolustusjärjestelmä on epätasa-arvoinen miehiä kohtaan.
Olen hämmästynyt päivällä minuun iskeneestä tehokkuuspuuskasta. Viime yönä valvoin, kuten tavallista, mutta tällä kertaa pidin hereillä alokastani, jonka piti päivystää kolmeen asti. Pelkään, että käsitykseni ja mielipiteeni, yleinen suhtautumiseni koko inttitouhuun saattaa aiheuttaa jotain kitkaa välillemme. En tiedä, kuinka armeijamyönteinen hän oikeastaan on. Ainakin hän kertoi haluavansa olla siellä mahdollisimman vähän aikaa, koska on parempaakin tekemistä: minä. Pidin tästä vastauksesta. Kovasti.
Minua toisinaan häiritsee eräs humalainen yö, ja sen tapahtumat. Säikähdin silloin. Samoin mieltäni vaivaavat välillä jotkut hänen sanansa. Saan kuulemma tietää joitakin asioita vasta vuoden kuluttua. Hän ei ole oikeastaan kertonut itsestään niin paljon, kuin olisi voinut. Hän on yhä jollakin tavalla vieras, vaikka samalla onkin kuin vanhin ystäväni. Tahdon ottaa selvää tästä miehestä, oppia tuntemaan hänen jokaisen ilmeensä ja ymmärtämään häntä, ottaen huomioon menneisyyden, joka on osaksi arvoitus.
Olen useasti aikaisemmin luullut rakastavani, ja kerran rakastanut. Nyt mietin, olenko rakastumassa. Kenties se on vain ajan kysymys. Joka tapauksessa tahdon nähdä ajan armeijan jälkeen. Tahdon tulevaisuudelta hänet, ja vastauksia kysymyksiini. Ne selviävät kyllä, kunhan päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja kuka tietää - kuukaudet vuosiksi. Kenties vuosikymmeniksi. Jaksan kyllä odottaa puoli vuotta, yhdeksän kuukautta, vuoden. Olen ihmisiin huonosti kyllästyvää sorttia.
"Sweet Darling
this is my confession to
the crimes of wanting you badly
And Darlin' if you're wondering
here's your answer
yes I like you
I don't love you
I can't love you
yet..."
Mietin, saammeko ensimmäisen yhteisen joulumme jo tänä vuonna, vai joutuuko hän olemaan 250 km:n päässä. Yhtä lailla mietin, miten orpo olo on, jos hän on rämpimässä metsässä ja leikkimässä leiriä useamman päivän, emmekä voi olla yhteyksissä. Tähän mennessä, tutustumisesta lähtien emme ole olleet päivääkään ilman jonkinlaista kommunikaatiota. Todella toivon, että saan hänet jo tammikuussa takaisin itselleni.
"...I do believe I'm getting better
knowing you
hopefully all of you"
Between The Trees - Darlin'
Kulta, etkö voisi olla vähän huonompi, että pääsisit äkkiä pois sieltä...
Olen uupunut siivousurakasta, joka kesti useamman tunnin, mutta on vasta alussa. Siltikään en saanut vielä unta. Katsoin Dear Johnin. Se oli ihan kiva elokuva. Ei niin ennalta-arvattava, kuin olisi voinut olettaa. Kuitenkin olisin toivonut vähän siirappisempaa tarinaa, olen sen verran romantiikannälkäinen kahden ja puolen viikon yksinäisyyden jälkeen. Nämä viikot ovat tuntuneet pidemmiltä, kuin ne oikeastaan ovatkaan. Kenties kyse on jostakin inttileski-syndroomasta. Kuin olisin odottanut häntä jo kuukausia.
"...Ota minun käteni, ota valkea käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipuu . . .
Olisi kummallista tuntea
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,
sinun raskas pääsi rintaani vasten."
Edith Södergran - Päivä viilenee . . . ,1. Teoksesta Runoja (1916)
Minun pitäisi viedä pikkuveli aamulla hammaslääkäriin, ja sitten jatkaa siivousta. Heittää pois ja polttaa hurja määrä lukioaikaisia papereita. Tehdä tilaa taloustavaroille sisustusarkkuun, jonka sisältöä en tällä hetkellä edes tiedä. Tehdä tosissaan suunnitelma omilleen muuttamiseen liittyvistä asioista. Olen jonossa opiskelija-asuntoon. Pitäisi soittaa ja tiedustella, mutta puhelinkeskustelut ovat... vaikeita. Pelottavia. Olen huono soittamaan ja hoitamaan asioita.
Pohdiskelin ihmisten yleistä suhtautumista siviilipalveluksen suorittajiin. Useimmat tekevät yleishyödyllistä työtä, ja pidempään kuin osa perinteisen asepalveluksen valinneista, mutta silti ihmiset katsovat kieroon. Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelissakin mainittiin heti ensimmäiseksi, että sivarille maistuu olut. Lievää leimaamista? Ymmärrän siviilipalveluksen valinneiden mahdollisen motivaationpuutteen, koska no, järjestelmä on mitä on. Sama motivaationpuute lienee mahdollinen armeijaankin päätyneillä. Edelleenkin puolustusjärjestelmä on epätasa-arvoinen miehiä kohtaan.
Olen hämmästynyt päivällä minuun iskeneestä tehokkuuspuuskasta. Viime yönä valvoin, kuten tavallista, mutta tällä kertaa pidin hereillä alokastani, jonka piti päivystää kolmeen asti. Pelkään, että käsitykseni ja mielipiteeni, yleinen suhtautumiseni koko inttitouhuun saattaa aiheuttaa jotain kitkaa välillemme. En tiedä, kuinka armeijamyönteinen hän oikeastaan on. Ainakin hän kertoi haluavansa olla siellä mahdollisimman vähän aikaa, koska on parempaakin tekemistä: minä. Pidin tästä vastauksesta. Kovasti.
Minua toisinaan häiritsee eräs humalainen yö, ja sen tapahtumat. Säikähdin silloin. Samoin mieltäni vaivaavat välillä jotkut hänen sanansa. Saan kuulemma tietää joitakin asioita vasta vuoden kuluttua. Hän ei ole oikeastaan kertonut itsestään niin paljon, kuin olisi voinut. Hän on yhä jollakin tavalla vieras, vaikka samalla onkin kuin vanhin ystäväni. Tahdon ottaa selvää tästä miehestä, oppia tuntemaan hänen jokaisen ilmeensä ja ymmärtämään häntä, ottaen huomioon menneisyyden, joka on osaksi arvoitus.
Olen useasti aikaisemmin luullut rakastavani, ja kerran rakastanut. Nyt mietin, olenko rakastumassa. Kenties se on vain ajan kysymys. Joka tapauksessa tahdon nähdä ajan armeijan jälkeen. Tahdon tulevaisuudelta hänet, ja vastauksia kysymyksiini. Ne selviävät kyllä, kunhan päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja kuka tietää - kuukaudet vuosiksi. Kenties vuosikymmeniksi. Jaksan kyllä odottaa puoli vuotta, yhdeksän kuukautta, vuoden. Olen ihmisiin huonosti kyllästyvää sorttia.
"Sweet Darling
this is my confession to
the crimes of wanting you badly
And Darlin' if you're wondering
here's your answer
yes I like you
I don't love you
I can't love you
yet..."
Mietin, saammeko ensimmäisen yhteisen joulumme jo tänä vuonna, vai joutuuko hän olemaan 250 km:n päässä. Yhtä lailla mietin, miten orpo olo on, jos hän on rämpimässä metsässä ja leikkimässä leiriä useamman päivän, emmekä voi olla yhteyksissä. Tähän mennessä, tutustumisesta lähtien emme ole olleet päivääkään ilman jonkinlaista kommunikaatiota. Todella toivon, että saan hänet jo tammikuussa takaisin itselleni.
"...I do believe I'm getting better
knowing you
hopefully all of you"
Between The Trees - Darlin'
Kulta, etkö voisi olla vähän huonompi, että pääsisit äkkiä pois sieltä...
tiistai 26. heinäkuuta 2011
016
Suursiivous käynnissä! Heitän IHAN KAIKEN turhan pois. Kannoin kaiken, minkä jaksan ulos. Postausta kunnolliseen malliin yöllä tms. :---) Samaan syssyyn ajattelin siivota vaatehuoneen.
Kulta, pölyisiä terkkuja!
Kulta, pölyisiä terkkuja!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
015
Kirjoitin eilen kultaselleni nelisivuisen kirjeen. Hupsista. Vähän venähti. Olin ensin aikomuksissa piirtää hänelle kirahvin, ihan vain siltä varalta, ettei hän vahingossa liikaa pusikoissa rämmittyään erehdyksessä luule törmänneensä sellaiseen. Mitään muuta en eilen tainnutkaan tehdä.
Ai niin, katsoin Tuulen viemää. Se oli... pitkä. Hyvin pitkä, mutta ihan kiva. Ajattelin katsoa seuraavaksi Dear Johnin, sopii jotenkin tavallaan tilanteeseen!
Olen tänään tehnyt oikein maittavaa kasvislasagnea, ampunut pikkuveljen kanssa pallotykillä ja... hmm, opettanut äidin lisäämään kuvia Facebookiin. Ja millä lopputuloksella! Nimim. täten olen merkittynä kuvaan, jossa olen ennen lakkiaisia aamulla hammasharja suussa, yöpaidassa, hiukset ponnarilla asettelemassa viimeisiä koristeita kakkujen päälle.
Mietin, tekevätkö murusemme intissä tätä nykyä muuta kuin syövät pitsaa? Tänään on jo toinen päivä putkeen, kun kuulen nuorten miesten tilanneen moiset kasarmille. Somaa, ne kaikki vyöryy sieltä takaisin ainakin muutaman kilon painavampina!
Enää alle 100 tuntia odotusta. Huomenna OIKEASTI pakko siivota. Ellen innostu katsomaan veljen kanssa piirrettyjä. Meillä on listalla Kaksin karkuteillä! Sinällään huoneen tila alkaa olla melkoisen lemmikkipitoinen. Löytyy koirankarvoja, villakoiria, kärpäsiä, hyttysiä ja niitä villakoiria. Mainitsinko jo villakoirat? Puutarhankin ajattelin ilmeisesti perustaa. Sen verran lattiaa koristaa paljaiden jalkojen mukana kulkeutuneita ruohonkorsia yms. mukavaa.
Mutta jos kulta ei tule ensi viikonloppuna käymään meillä, onko pakko siivota? Ajattelin perjantaina aamupäivästä alkaen laittautua taas ihmisennäköiseksi tämän kolmen viikon metsittymisen jälkeen. Vielä ei tarvitse murehtia lohkeilleista kynsilakoista, pinsettien mahdollisesta olinpaikasta tai siitä tosiasiasta, että en löydä tuolta kaaoksesta mitään järkeviä vaatteita. Panikoin sitten torstain ja perjantain välisenä yönä!
Tätä suunnitelmaa noudattaen kaikki kyllä hoituu kuten aina tavallisesti: kiireessä, stressaten ja miten sattuu. :)
Kulta, en aio itkeä, vaikka itkettää.
Ai niin, katsoin Tuulen viemää. Se oli... pitkä. Hyvin pitkä, mutta ihan kiva. Ajattelin katsoa seuraavaksi Dear Johnin, sopii jotenkin tavallaan tilanteeseen!
Olen tänään tehnyt oikein maittavaa kasvislasagnea, ampunut pikkuveljen kanssa pallotykillä ja... hmm, opettanut äidin lisäämään kuvia Facebookiin. Ja millä lopputuloksella! Nimim. täten olen merkittynä kuvaan, jossa olen ennen lakkiaisia aamulla hammasharja suussa, yöpaidassa, hiukset ponnarilla asettelemassa viimeisiä koristeita kakkujen päälle.
Mietin, tekevätkö murusemme intissä tätä nykyä muuta kuin syövät pitsaa? Tänään on jo toinen päivä putkeen, kun kuulen nuorten miesten tilanneen moiset kasarmille. Somaa, ne kaikki vyöryy sieltä takaisin ainakin muutaman kilon painavampina!
Enää alle 100 tuntia odotusta. Huomenna OIKEASTI pakko siivota. Ellen innostu katsomaan veljen kanssa piirrettyjä. Meillä on listalla Kaksin karkuteillä! Sinällään huoneen tila alkaa olla melkoisen lemmikkipitoinen. Löytyy koirankarvoja, villakoiria, kärpäsiä, hyttysiä ja niitä villakoiria. Mainitsinko jo villakoirat? Puutarhankin ajattelin ilmeisesti perustaa. Sen verran lattiaa koristaa paljaiden jalkojen mukana kulkeutuneita ruohonkorsia yms. mukavaa.
Mutta jos kulta ei tule ensi viikonloppuna käymään meillä, onko pakko siivota? Ajattelin perjantaina aamupäivästä alkaen laittautua taas ihmisennäköiseksi tämän kolmen viikon metsittymisen jälkeen. Vielä ei tarvitse murehtia lohkeilleista kynsilakoista, pinsettien mahdollisesta olinpaikasta tai siitä tosiasiasta, että en löydä tuolta kaaoksesta mitään järkeviä vaatteita. Panikoin sitten torstain ja perjantain välisenä yönä!
Tätä suunnitelmaa noudattaen kaikki kyllä hoituu kuten aina tavallisesti: kiireessä, stressaten ja miten sattuu. :)
Kulta, en aio itkeä, vaikka itkettää.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
014
En osaa olla kyynelehtimättä puheluiden aikana, mutta eilen illalla en vollottanut enää täysin hallitsemattomasti. Enkä paljoa. Ehkä vielä opin.
Ukkostaa, joten taidan viettää lukemisen ja palapelin kokoamisen kyllästämän päivän.
Kirjoitan tänään kirjeen.
Nyt kone kiinni ja takaisin sänkyyn kahvin ja paksun kirjan kera! Koetan huomenna saada aikaan taasen kunnollisen postauksen.
Kulta, arvostan sinua todella paljon.
Ukkostaa, joten taidan viettää lukemisen ja palapelin kokoamisen kyllästämän päivän.
Kirjoitan tänään kirjeen.
Nyt kone kiinni ja takaisin sänkyyn kahvin ja paksun kirjan kera! Koetan huomenna saada aikaan taasen kunnollisen postauksen.
Kulta, arvostan sinua todella paljon.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
013
Katkeruuskohtaus iski eilen iltapäivällä. Asiaan vaikutti tietoisuus siitä, että jotkut onnekkaat saivat tärkeimpänsä kotiin jo täksi viikonlopuksi, samoin kuin perjantaisen yhteydenpidon vähäisyys. Istuin illan kotona, havaitsin hukanneeni Big Benin valmiiksi kootun yläosan palapelistäni ja tuijotin näyttöä apaattisena.
Onneksi en varmaan ollut ainoa, jota kiroilutti ankarasti. Suoraan sanottuna olin äärimmäisen k*rpiintynyt, paitsi että hei, voiko sitä olla näin teknisesti ottaen, jos toinen on ollut poissa jo kaksi viikkoa? Joka tapauksessa, ärsytti. Ketutti. Suututti. Tympäisi. Voiko sitä suomalaisemmin ilmaista, kuin v*tutti? Koetan olla mukasiveä ja hieman sensuroida, ah miten tekopyhää.
Vastustan koko Suomen Puolustusvoimien toimintatapaa ja rakkaan asuinvaltiomme lainsäädäntöä sen suhteen. Jos tavoitteena olisi oikeasti toimiva, tasa-arvoinen maanpuolustus, kummankin sukupuolen pitäisi osallistua pakolliseen palvelukseen. Kutsuntoihin osallistuisi jokainen nuori mies ja nainen, ja heistä eroteltaisiin parhaiten armeijaan soveltuvat yksilöt, sukupuolesta välittämättä. Loput suorittaisivat palveluksensa jotenkin muuten. Tai sitten tämä koko roska olisi vapaaehtoista kummallekin sukupuolelle.
Kun kuuntelee ja lukee joidenkin mielipiteitä armeijasta, tuntuu usea pitävän sitä tärkeänä ns. miehistymisen kannalta. Ensinnäkin, onko valtion tehtävä miehistyttää nuorisonsa? Miehistyvätkö inttitytötkin? Onko oikein, että valtio tukee ja ennen kaikkea arvottaa tiettyä miehen mallia puolustusjärjestelmänsä ohella? Onko vain yksi oikea tapa olla mies?
En ala nyt vuodattaa tähän postaukseen kaikkea sisääni piilottamaa katkeruutta ja kyseenalaistusta, sillä huono päivä parantui huomattavasti välittömästi hiljaisuuden jälkeen. Puhelin alkoi täristä ja piipata. Viestejä! Paljon! Ja millainen viesti olikaan ensimmäinen...
Kuten jo nopeasti päivitin edellisen merkinnän alkuun, saan kultaseni luokseni kahdeksi seuraavaksi viikonlopuksi! Saatuani nämä uutiset itkin silkasta ilosta. Näen hänet! Ei välittömästi toista kolmen viikon odotusta! Joko juhlitaan?
Kulta, nyt jaksan taas odottaa.
Onneksi en varmaan ollut ainoa, jota kiroilutti ankarasti. Suoraan sanottuna olin äärimmäisen k*rpiintynyt, paitsi että hei, voiko sitä olla näin teknisesti ottaen, jos toinen on ollut poissa jo kaksi viikkoa? Joka tapauksessa, ärsytti. Ketutti. Suututti. Tympäisi. Voiko sitä suomalaisemmin ilmaista, kuin v*tutti? Koetan olla mukasiveä ja hieman sensuroida, ah miten tekopyhää.
Vastustan koko Suomen Puolustusvoimien toimintatapaa ja rakkaan asuinvaltiomme lainsäädäntöä sen suhteen. Jos tavoitteena olisi oikeasti toimiva, tasa-arvoinen maanpuolustus, kummankin sukupuolen pitäisi osallistua pakolliseen palvelukseen. Kutsuntoihin osallistuisi jokainen nuori mies ja nainen, ja heistä eroteltaisiin parhaiten armeijaan soveltuvat yksilöt, sukupuolesta välittämättä. Loput suorittaisivat palveluksensa jotenkin muuten. Tai sitten tämä koko roska olisi vapaaehtoista kummallekin sukupuolelle.
Kun kuuntelee ja lukee joidenkin mielipiteitä armeijasta, tuntuu usea pitävän sitä tärkeänä ns. miehistymisen kannalta. Ensinnäkin, onko valtion tehtävä miehistyttää nuorisonsa? Miehistyvätkö inttitytötkin? Onko oikein, että valtio tukee ja ennen kaikkea arvottaa tiettyä miehen mallia puolustusjärjestelmänsä ohella? Onko vain yksi oikea tapa olla mies?
En ala nyt vuodattaa tähän postaukseen kaikkea sisääni piilottamaa katkeruutta ja kyseenalaistusta, sillä huono päivä parantui huomattavasti välittömästi hiljaisuuden jälkeen. Puhelin alkoi täristä ja piipata. Viestejä! Paljon! Ja millainen viesti olikaan ensimmäinen...
Kuten jo nopeasti päivitin edellisen merkinnän alkuun, saan kultaseni luokseni kahdeksi seuraavaksi viikonlopuksi! Saatuani nämä uutiset itkin silkasta ilosta. Näen hänet! Ei välittömästi toista kolmen viikon odotusta! Joko juhlitaan?
Kulta, nyt jaksan taas odottaa.
perjantai 22. heinäkuuta 2011
012
Lisäystä 23:11
IHANAA! Saan E:n luokseni kahdeksi seuraavaksi viikonlopuksi! Itken silkasta ilosta!
Kävin eilen kaatosateessa kävelyllä koiran kanssa, ja meidät molemmat olisi saanut vääntää kuivaksi sen jälkeen. Oli silti ihan mukava lenkki, varsinkin kun sain viestiä kesken kaiken. Muutenkin puhelin piippasi eilen ahkerasti! Totta kai harmittaa, että joudun odottamaan vielä maksimissaan 174 tuntia (kyllä, lasken tunteja), mutta enää viikko! Ensi perjantaina!
Toinen harmin aihe on se, etten onnistunut lähettämään hänelle kuvaa, vaikka yritin useasti ja eri tavoilla. Puhelimeni lähettää sen normaalisti, samoin ottaa vastaan normaalisti. Muoto on tavallinen. Hänelle asti se ei kuitenkaan päädy. Pahus.
Tämän jäljellä olevan odotusajan ennen hänen lomaansa ajattelin kuluttaa joko tekemällä ei-mitään, kuten tähänkin asti, tai sitten voisin kaivaa vaatehuoneen pohjalta viime syksynä keskenjääneen palapelin, ja koota sen viimeinkin loppuun. Tosin rasian löytyminen taitaa vaatia ensin perinpohjaista siivousta. Toinen pahus. Joka minun on pitänyt toteuttaa jo useamman viikon. Kolmas pahus.
Vaatehuoneesta mieleeni: mitä puen ensi perjantaina? Vaatekriisi! Mulla ei ole mitään päällepantavaa! Eiku... No joo, E. Mutta... Ei siitä sen enempää.
E:llä oli vain yksi söpö toive liittyen näkemiseemme pitkän tauon jälkeen. Että laitan vähän hajuvettä häntä varten. En yleensä käytä, koska suihkaus melkeinpä mitä tahansa tuoksua vaatii vierailua lääkekaapilla. Saan armottoman päänsäryn. Pitänee varata laukkuun mukaan asianmukaisia nappeja, koska eihän tuollaisesta pyynnöstä voi kieltäytyä?
Ai niin, kaveri oli käynyt eilen Haaparannan puolella Ikeassa. Mäkin haluan! E:n kanssa! Sitten... joskus kun muutetaan yhteen. Tapahtuuhan näin, tapahtuuhan?
Kulta, olisipa ensi perjantai.
IHANAA! Saan E:n luokseni kahdeksi seuraavaksi viikonlopuksi! Itken silkasta ilosta!
Kävin eilen kaatosateessa kävelyllä koiran kanssa, ja meidät molemmat olisi saanut vääntää kuivaksi sen jälkeen. Oli silti ihan mukava lenkki, varsinkin kun sain viestiä kesken kaiken. Muutenkin puhelin piippasi eilen ahkerasti! Totta kai harmittaa, että joudun odottamaan vielä maksimissaan 174 tuntia (kyllä, lasken tunteja), mutta enää viikko! Ensi perjantaina!
Toinen harmin aihe on se, etten onnistunut lähettämään hänelle kuvaa, vaikka yritin useasti ja eri tavoilla. Puhelimeni lähettää sen normaalisti, samoin ottaa vastaan normaalisti. Muoto on tavallinen. Hänelle asti se ei kuitenkaan päädy. Pahus.
Tämän jäljellä olevan odotusajan ennen hänen lomaansa ajattelin kuluttaa joko tekemällä ei-mitään, kuten tähänkin asti, tai sitten voisin kaivaa vaatehuoneen pohjalta viime syksynä keskenjääneen palapelin, ja koota sen viimeinkin loppuun. Tosin rasian löytyminen taitaa vaatia ensin perinpohjaista siivousta. Toinen pahus. Joka minun on pitänyt toteuttaa jo useamman viikon. Kolmas pahus.
Vaatehuoneesta mieleeni: mitä puen ensi perjantaina? Vaatekriisi! Mulla ei ole mitään päällepantavaa! Eiku... No joo, E. Mutta... Ei siitä sen enempää.
E:llä oli vain yksi söpö toive liittyen näkemiseemme pitkän tauon jälkeen. Että laitan vähän hajuvettä häntä varten. En yleensä käytä, koska suihkaus melkeinpä mitä tahansa tuoksua vaatii vierailua lääkekaapilla. Saan armottoman päänsäryn. Pitänee varata laukkuun mukaan asianmukaisia nappeja, koska eihän tuollaisesta pyynnöstä voi kieltäytyä?
Ai niin, kaveri oli käynyt eilen Haaparannan puolella Ikeassa. Mäkin haluan! E:n kanssa! Sitten... joskus kun muutetaan yhteen. Tapahtuuhan näin, tapahtuuhan?
Kulta, olisipa ensi perjantai.
torstai 21. heinäkuuta 2011
011
Makoilimme E:n kanssa sängylläni. Toisin kuin hänen kapoisessa vuoteessaan, siinä mahtuu jopa liikkumaan sysäämättä toista lattialle. E yritti kiivetä ulos useammasta ikkunasta, ja päätyi lopulta katolle. Äitini tarkisti jokaisen lasin luona, tirkisteleekö joku ulkopuolella. Hän oli huolissaan siitä, että E hyppää alas. Lohduttelin häntä, ettei siinä kävisi pahasti, koska talomme on niin matala.
Itsetuhoisuuden jälkeen päädyimme raikkaaseen metsään, hiekkatielle. Mäen alla näkyi talo. Joku katseli kauempana tiellä puiden keskellä sijaitsevaa rakennusta. Juoksimme kaikki sisälle. Laitumella oli paljon hevosia ja poneja, joita menimme silittelemään. Kiipesin aidan yli ja juoksin kohti miestä, jonka kasvot olivat kuin vanhasta valokuvasta. Yritin käydä hänen kimppuunsa. Riuhdoin, yritin potkia ja lyödä. E ei päästänyt minua tämän lähelle. Hänen oikeat kasvonsa paljastuivat, ja havaitsin hänen olevan väärä henkilö.
Päädyimme ylellisen hotellin baariin, jossa tarjoilijan virkaa hoiti Audrey Hepburn punaisessa mekossa. Hän oli juhlinut syntymäpäiväänsä ja juonut itsensä humalaan samaisessa ravintolassa ennen työvuoroaan. Livahdimme E:n kanssa hissillä yläkertaan huoneeseen, jossa yhdellä seinällä oli sinisävyinen kukallinen tapetti.
Oveen koputettiin. Sen takaa paljastui virallisen näköisiä miehiä tummat, asialliset puvut päällään. Heillä oli tärkeitä papereita, jotka vaativat allekirjoittamista. Huoneeseen asteli kaunis blondi, jonka kanssa kilpailin E:n huomiosta. Loppujen lopuksi vein voiton.
Makoilimme sängyssä ja katselimme ikkunasta alhaalla avautuvaa kaupunkia. Nukahdimme. Havahduin siihen, kun huoneessa oli kaksi vierasta, epäsiistiä miestä katselemassa meitä. Ajoin heidät ulos, koska E tai hänen kaverinsa eivät saaneet mitään aikaan asian hyväksi.
Lähdimme uimaan kylpylän puolelle, ja miehet onnistuivat jotenkin kummasti kastautumaan lähinnä mutakylpyä muistuttavaan altaaseen. Tämän jälkeen he sotkivat tavallisen altaan loikkaamalla sinne puhdistautuakseen kaikesta siitä liasta. Juoksimme miesten pukuhuoneen puolelle. Ulkona oli tulossa lumimyrsky. Kiirehdimme pyöröovista yläkertaan hakemaan tavaroitamme.
Matkalla joku seurasi meitä. Minä ja E yritimme eksyttää tämän pelottavan hahmon, ja juoksimme useita eri portaita yhä vain ylöspäin ja ylöspäin. Emme onnistuneet. Hän odotti meitä huoneen lähellä, uhaten E:tä. Pelastin meidät iskemällä asetta pitelevän miehen rinnan läpi jotain terävää. Tämän jälkeen sysäsin hänet alas pilvenpiirtäjän katolta. Pelkäsin itsekin putoavani.
Selvittyämme uhasta olimme lähdössä pitämään hauskaa ja pelaamaan jotain. Ostimme kumpikin pinkit kengät. Aula oli täynnä tuttaviani, joten kysyin kovaan ääneen: "Oletko valmis häviämään, kulta?", ihan vain osoittaakseni kaikille niille ihmisille, kenen kanssa olen siellä.
Istuimme ringissä ulkona, paikassa, joka on lähellä kotiani. Joimme pohjia, valmistautuen lähtemään jonnekin. Kummankin ystäviä oli mukana. Meno yltyi hotellin tapahtumiakin painokelvottomammaksi, kunnes kuulin äänen: "Lyijylintu, herää! Anna ruokaa!"
Kello oli yksi. Olin taas poistanut torkun ja nukahtanut uudelleen. Hups?
Ensimmäisen kerran heräsin puoli seitsemältä, kun alokkaaltani tuli viestiä, että heidän oli pitänyt herätä paloharjoituksen vuoksi jo viideltä. Ei käy kateeksi. Yllätykseni meni lisäksi pilalle, koska hänelle lähettämäni kuvan tila on: "Välitystietoja odotetaan."
Suunnittelin lisäksi jo eilen illalla toista kirjettä, ja tekaisin muutaman rivin jotakin roskaa. Huomaa, etten ole kirjoittanut kunnolla taaskaan kuukausiin. Voisin ehkä lisätä kyseisen säälittävän tekeleen kirjeeseen, vaikka olenkin ruosteessa.
Maankamaran kahlitessa meitä
toisistamme erottavin kilometrein
on kaipuuni
korkealle
Toiveeni kimpoavat ilmaan
siivekkäiden tanssiessa kateudelleni
linnunteillään
vailla ikävää
Taas vaihteeksi kamala väsy koko ajan. Murun alkaa selvästi olla ikävä, sillä tällä viikolla, erityisesti kirjeen jälkeen olen saanut huomattavasti enemmän ja söpöilevämpiä viestejä kuin ensimmäisiin päiviin. Ei valittamista!
Kulta, sinä ja minä. Ehkä pesukone. ;)
Itsetuhoisuuden jälkeen päädyimme raikkaaseen metsään, hiekkatielle. Mäen alla näkyi talo. Joku katseli kauempana tiellä puiden keskellä sijaitsevaa rakennusta. Juoksimme kaikki sisälle. Laitumella oli paljon hevosia ja poneja, joita menimme silittelemään. Kiipesin aidan yli ja juoksin kohti miestä, jonka kasvot olivat kuin vanhasta valokuvasta. Yritin käydä hänen kimppuunsa. Riuhdoin, yritin potkia ja lyödä. E ei päästänyt minua tämän lähelle. Hänen oikeat kasvonsa paljastuivat, ja havaitsin hänen olevan väärä henkilö.
Päädyimme ylellisen hotellin baariin, jossa tarjoilijan virkaa hoiti Audrey Hepburn punaisessa mekossa. Hän oli juhlinut syntymäpäiväänsä ja juonut itsensä humalaan samaisessa ravintolassa ennen työvuoroaan. Livahdimme E:n kanssa hissillä yläkertaan huoneeseen, jossa yhdellä seinällä oli sinisävyinen kukallinen tapetti.
Oveen koputettiin. Sen takaa paljastui virallisen näköisiä miehiä tummat, asialliset puvut päällään. Heillä oli tärkeitä papereita, jotka vaativat allekirjoittamista. Huoneeseen asteli kaunis blondi, jonka kanssa kilpailin E:n huomiosta. Loppujen lopuksi vein voiton.
Makoilimme sängyssä ja katselimme ikkunasta alhaalla avautuvaa kaupunkia. Nukahdimme. Havahduin siihen, kun huoneessa oli kaksi vierasta, epäsiistiä miestä katselemassa meitä. Ajoin heidät ulos, koska E tai hänen kaverinsa eivät saaneet mitään aikaan asian hyväksi.
Lähdimme uimaan kylpylän puolelle, ja miehet onnistuivat jotenkin kummasti kastautumaan lähinnä mutakylpyä muistuttavaan altaaseen. Tämän jälkeen he sotkivat tavallisen altaan loikkaamalla sinne puhdistautuakseen kaikesta siitä liasta. Juoksimme miesten pukuhuoneen puolelle. Ulkona oli tulossa lumimyrsky. Kiirehdimme pyöröovista yläkertaan hakemaan tavaroitamme.
Matkalla joku seurasi meitä. Minä ja E yritimme eksyttää tämän pelottavan hahmon, ja juoksimme useita eri portaita yhä vain ylöspäin ja ylöspäin. Emme onnistuneet. Hän odotti meitä huoneen lähellä, uhaten E:tä. Pelastin meidät iskemällä asetta pitelevän miehen rinnan läpi jotain terävää. Tämän jälkeen sysäsin hänet alas pilvenpiirtäjän katolta. Pelkäsin itsekin putoavani.
Selvittyämme uhasta olimme lähdössä pitämään hauskaa ja pelaamaan jotain. Ostimme kumpikin pinkit kengät. Aula oli täynnä tuttaviani, joten kysyin kovaan ääneen: "Oletko valmis häviämään, kulta?", ihan vain osoittaakseni kaikille niille ihmisille, kenen kanssa olen siellä.
Istuimme ringissä ulkona, paikassa, joka on lähellä kotiani. Joimme pohjia, valmistautuen lähtemään jonnekin. Kummankin ystäviä oli mukana. Meno yltyi hotellin tapahtumiakin painokelvottomammaksi, kunnes kuulin äänen: "Lyijylintu, herää! Anna ruokaa!"
Kello oli yksi. Olin taas poistanut torkun ja nukahtanut uudelleen. Hups?
Ensimmäisen kerran heräsin puoli seitsemältä, kun alokkaaltani tuli viestiä, että heidän oli pitänyt herätä paloharjoituksen vuoksi jo viideltä. Ei käy kateeksi. Yllätykseni meni lisäksi pilalle, koska hänelle lähettämäni kuvan tila on: "Välitystietoja odotetaan."
Maankamaran kahlitessa meitä
toisistamme erottavin kilometrein
on kaipuuni
korkealle
Toiveeni kimpoavat ilmaan
siivekkäiden tanssiessa kateudelleni
linnunteillään
vailla ikävää
Taas vaihteeksi kamala väsy koko ajan. Murun alkaa selvästi olla ikävä, sillä tällä viikolla, erityisesti kirjeen jälkeen olen saanut huomattavasti enemmän ja söpöilevämpiä viestejä kuin ensimmäisiin päiviin. Ei valittamista!
Kulta, sinä ja minä. Ehkä pesukone. ;)
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
010
Unettaa. Sain unta viiden maissa aamuyöllä haikean kaipauskohtauksen jälkeen. Olen ollut tänään suorastaan poikkeuksellisen reipas. Olin pukeissa, kotityöt tehtynä ja ennen kaikkea hereillä jo ennen puolta kolmea. Tämä johtuu kyllä enimmäkseen siitä, että kaveri on tulossa hakemaan muutamaa kirjaa, jotka lupasin hänelle lainata.
Arki alkaa asettua uomiinsa, vaikka en edelleenkään saa oikein mitään aikaan. Ei sillä, että olisin koskaan saanut pakottamatta itseäni viime tipassa. Mietin vain, että kuinka voi olla näin vaikeaa ihan vain nukkua yksin yö toisensa perään. Onneksi enää kahdeksan päivää jälleennäkemiseen. En malta pitää näppejäni erossa hänestä, kunhan saan E:n taas lähelleni.
Postauksen suhteen vähän mitäänsanomaton päivä. Eräs kaverini ei pysty enää keskustelemaan kanssani, koska mielessäni pyörii vain yksi asia. Yritän kovasti elää omaa elämääni tässä satunnaisessa viikonloppuparisuhteessa. Kirjoittaminen auttaa huomattavasti.
Pohdin vain, miten hän suhtautuisi siihen tietoon, että olen perustanut blogin ihan vain hänen ikävöintiään varten... Kirjoittamisestani ei ole aina pidetty, mutta E ei ole vielä sanonut mitään negatiivista. Olen kertonut hänelle, että aloin bloggailla, mutta en tarkentanut sen kummemmin.
Kulta, ikävöin jopa sitä, kun sekaannut ärsyttävästi ruoanlaittooni.
Arki alkaa asettua uomiinsa, vaikka en edelleenkään saa oikein mitään aikaan. Ei sillä, että olisin koskaan saanut pakottamatta itseäni viime tipassa. Mietin vain, että kuinka voi olla näin vaikeaa ihan vain nukkua yksin yö toisensa perään. Onneksi enää kahdeksan päivää jälleennäkemiseen. En malta pitää näppejäni erossa hänestä, kunhan saan E:n taas lähelleni.
Postauksen suhteen vähän mitäänsanomaton päivä. Eräs kaverini ei pysty enää keskustelemaan kanssani, koska mielessäni pyörii vain yksi asia. Yritän kovasti elää omaa elämääni tässä satunnaisessa viikonloppuparisuhteessa. Kirjoittaminen auttaa huomattavasti.
Pohdin vain, miten hän suhtautuisi siihen tietoon, että olen perustanut blogin ihan vain hänen ikävöintiään varten... Kirjoittamisestani ei ole aina pidetty, mutta E ei ole vielä sanonut mitään negatiivista. Olen kertonut hänelle, että aloin bloggailla, mutta en tarkentanut sen kummemmin.
Kulta, ikävöin jopa sitä, kun sekaannut ärsyttävästi ruoanlaittooni.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
009
Lisäystä 22:32
HIHII kirjeestäni tykättiin! 8)
Viime viikolla en saanut nukuttua, tällä viikolla en ilmeisesti muuta tekisikään kuin nukkuisin. Mitäköhän seuraavalla viikolla? Joka toisen yön valvon, joka toisen nukun? Siemailen tässä aamukahviani ja katselen harmaana ja raskaana makaavaa taivasta. Sää vaikuttaa ainakin itselläni huomattavasti mielialaan. Tämä painostava synkkyys saa aikaan melankoliaa.
Jännitän, mitä kirjeestäni pidetään. Mietin kovasti, uskallanko lähettää sen, vai kokeeko alokkaani sen ahdistavana. Itse rakastan lukemista ja kirjoittamista, ja ilmaisen itseäni parhaiten tekstin muodossa. Puhuminen on vaikeampaa kuin sormien liidättäminen näppäimistöllä tai kynän liu'uttaminen paperilla. Kirjoittamalla ajatukset ovat valmiimpia. Selkeämpiä. Viimeistellympiä. Täydellisempiä? Hän sen sijaan on enemmän käytännön ihmisiä, eikä niin välitä lukemisesta.
Minä valitsen kirjan, hän valitsee elokuvan. Vasta E:n myötä olen alkanut katsoa leffoja. Aikaisemmin en ole jaksanut keskittyä, ja olen takertunut minua häiritseviin pikkuseikkoihin, jotka ovat vieneet maun koko pätkästä. Yhä minua ärsyttävät esimerkiksi räikeät kielivirheet tekstityksissä, mutta olen nyt viimeisen parin kuukauden aikana katsonut yhteensä luultavasti enemmän elokuvia kuin kahtena viime vuotena niitä ennen.
Olen päässyt yli turhautumisestani yhteydenpidon vähäisyyteen, enkä muutenkaan ilmaissut hänelle, että olin pettynyt vähäiseen viestimäärään. Ymmärrän, ettei hän voi siihen itse vaikuttaa. Hän vastaa kyllä, kunhan ehtii ja voi. Aikaisempi versio minusta olisi syyllistänyt, kitissyt, loukkaantunut ja moittinut. Ehkä olen taas hieman kypsempi, vaikka taidankin olla jollakin tasolla ikuinen lapsi.
Jutellessani netissä muiden inttileskien kanssa törmäsin aiheeseen vuosipäivät ja kuukausipäivät. Meillä ei miekkosen kanssa oikeastaan ole mitään tarkkaa päivämäärää, josta lähtien olisimme olleet pari. Voiko tapaamispäivää juhlistaa tässä tapauksessa? Kai me olemme pari? Tutustumisemme jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja nähneet ahkerasti. Jo aikaisessa vaiheessa sovimme, ettemme tapaile muita ja lakkiaisissani kesäkuun alussa esittelin hänet poikaystävänäni. Haluan hänen olevan osa tulevaisuuttani, ja toivon hänen haluavan samaa.
Asiat ovat edenneet nopealla tahdilla, vaikka puhuimme alkuvaiheessa, ettei meillä ole mikään kiire. Hänen kanssaan on niin luontevaa, että tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosia. Kuitenkaan en tiedä hänestä vielä läheskään kaikkea, enkä malta odottaa saavani tutustua häneen perusteellisemmin. Voiko toista ihmistä muutenkaan tuntea täydellisesti? Kokemuksieni mukaan ihmiset osaavat yllättää vielä vuosikausien jälkeenkin.
Ihmiset muuttuvat, useimmiten huomaamattaan ja vähitellen. Kuitenkaan toista ei voi muuttaa haluamansa kaltaiseksi, ainakaan aidosti ja pitkäksi aikaa. Jos jotain olen elämästä oppinut näiden kahdeksantoista ja puolen vuoden aikana, niin tämän.
"I'd do anything
Just to fall asleep with you"
Simple Plan - I'd Do Anything
Mietin jo, mitä kertoisin seuraavassa kirjeessä, ja keksin toisenkin idean, jolla piristää E:tä kurkkusalaattimeren keskellä. Lähetän hänelle viikoittain itsestäni kuvan, jossa olen piirtänyt johonkin vartaloni osaan sydämen. Toivottavasti päähänpistoni miellyttää häntä.
Kulta, odotan reaktiotasi.
HIHII kirjeestäni tykättiin! 8)
Viime viikolla en saanut nukuttua, tällä viikolla en ilmeisesti muuta tekisikään kuin nukkuisin. Mitäköhän seuraavalla viikolla? Joka toisen yön valvon, joka toisen nukun? Siemailen tässä aamukahviani ja katselen harmaana ja raskaana makaavaa taivasta. Sää vaikuttaa ainakin itselläni huomattavasti mielialaan. Tämä painostava synkkyys saa aikaan melankoliaa.
Jännitän, mitä kirjeestäni pidetään. Mietin kovasti, uskallanko lähettää sen, vai kokeeko alokkaani sen ahdistavana. Itse rakastan lukemista ja kirjoittamista, ja ilmaisen itseäni parhaiten tekstin muodossa. Puhuminen on vaikeampaa kuin sormien liidättäminen näppäimistöllä tai kynän liu'uttaminen paperilla. Kirjoittamalla ajatukset ovat valmiimpia. Selkeämpiä. Viimeistellympiä. Täydellisempiä? Hän sen sijaan on enemmän käytännön ihmisiä, eikä niin välitä lukemisesta.
Minä valitsen kirjan, hän valitsee elokuvan. Vasta E:n myötä olen alkanut katsoa leffoja. Aikaisemmin en ole jaksanut keskittyä, ja olen takertunut minua häiritseviin pikkuseikkoihin, jotka ovat vieneet maun koko pätkästä. Yhä minua ärsyttävät esimerkiksi räikeät kielivirheet tekstityksissä, mutta olen nyt viimeisen parin kuukauden aikana katsonut yhteensä luultavasti enemmän elokuvia kuin kahtena viime vuotena niitä ennen.
Olen päässyt yli turhautumisestani yhteydenpidon vähäisyyteen, enkä muutenkaan ilmaissut hänelle, että olin pettynyt vähäiseen viestimäärään. Ymmärrän, ettei hän voi siihen itse vaikuttaa. Hän vastaa kyllä, kunhan ehtii ja voi. Aikaisempi versio minusta olisi syyllistänyt, kitissyt, loukkaantunut ja moittinut. Ehkä olen taas hieman kypsempi, vaikka taidankin olla jollakin tasolla ikuinen lapsi.
Jutellessani netissä muiden inttileskien kanssa törmäsin aiheeseen vuosipäivät ja kuukausipäivät. Meillä ei miekkosen kanssa oikeastaan ole mitään tarkkaa päivämäärää, josta lähtien olisimme olleet pari. Voiko tapaamispäivää juhlistaa tässä tapauksessa? Kai me olemme pari? Tutustumisemme jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja nähneet ahkerasti. Jo aikaisessa vaiheessa sovimme, ettemme tapaile muita ja lakkiaisissani kesäkuun alussa esittelin hänet poikaystävänäni. Haluan hänen olevan osa tulevaisuuttani, ja toivon hänen haluavan samaa.
Asiat ovat edenneet nopealla tahdilla, vaikka puhuimme alkuvaiheessa, ettei meillä ole mikään kiire. Hänen kanssaan on niin luontevaa, että tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosia. Kuitenkaan en tiedä hänestä vielä läheskään kaikkea, enkä malta odottaa saavani tutustua häneen perusteellisemmin. Voiko toista ihmistä muutenkaan tuntea täydellisesti? Kokemuksieni mukaan ihmiset osaavat yllättää vielä vuosikausien jälkeenkin.
Ihmiset muuttuvat, useimmiten huomaamattaan ja vähitellen. Kuitenkaan toista ei voi muuttaa haluamansa kaltaiseksi, ainakaan aidosti ja pitkäksi aikaa. Jos jotain olen elämästä oppinut näiden kahdeksantoista ja puolen vuoden aikana, niin tämän.
"I'd do anything
Just to fall asleep with you"
Simple Plan - I'd Do Anything
Mietin jo, mitä kertoisin seuraavassa kirjeessä, ja keksin toisenkin idean, jolla piristää E:tä kurkkusalaattimeren keskellä. Lähetän hänelle viikoittain itsestäni kuvan, jossa olen piirtänyt johonkin vartaloni osaan sydämen. Toivottavasti päähänpistoni miellyttää häntä.
Kulta, odotan reaktiotasi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)