HIHII kirjeestäni tykättiin! 8)
Viime viikolla en saanut nukuttua, tällä viikolla en ilmeisesti muuta tekisikään kuin nukkuisin. Mitäköhän seuraavalla viikolla? Joka toisen yön valvon, joka toisen nukun? Siemailen tässä aamukahviani ja katselen harmaana ja raskaana makaavaa taivasta. Sää vaikuttaa ainakin itselläni huomattavasti mielialaan. Tämä painostava synkkyys saa aikaan melankoliaa.
Jännitän, mitä kirjeestäni pidetään. Mietin kovasti, uskallanko lähettää sen, vai kokeeko alokkaani sen ahdistavana. Itse rakastan lukemista ja kirjoittamista, ja ilmaisen itseäni parhaiten tekstin muodossa. Puhuminen on vaikeampaa kuin sormien liidättäminen näppäimistöllä tai kynän liu'uttaminen paperilla. Kirjoittamalla ajatukset ovat valmiimpia. Selkeämpiä. Viimeistellympiä. Täydellisempiä? Hän sen sijaan on enemmän käytännön ihmisiä, eikä niin välitä lukemisesta.
Minä valitsen kirjan, hän valitsee elokuvan. Vasta E:n myötä olen alkanut katsoa leffoja. Aikaisemmin en ole jaksanut keskittyä, ja olen takertunut minua häiritseviin pikkuseikkoihin, jotka ovat vieneet maun koko pätkästä. Yhä minua ärsyttävät esimerkiksi räikeät kielivirheet tekstityksissä, mutta olen nyt viimeisen parin kuukauden aikana katsonut yhteensä luultavasti enemmän elokuvia kuin kahtena viime vuotena niitä ennen.
Olen päässyt yli turhautumisestani yhteydenpidon vähäisyyteen, enkä muutenkaan ilmaissut hänelle, että olin pettynyt vähäiseen viestimäärään. Ymmärrän, ettei hän voi siihen itse vaikuttaa. Hän vastaa kyllä, kunhan ehtii ja voi. Aikaisempi versio minusta olisi syyllistänyt, kitissyt, loukkaantunut ja moittinut. Ehkä olen taas hieman kypsempi, vaikka taidankin olla jollakin tasolla ikuinen lapsi.
Jutellessani netissä muiden inttileskien kanssa törmäsin aiheeseen vuosipäivät ja kuukausipäivät. Meillä ei miekkosen kanssa oikeastaan ole mitään tarkkaa päivämäärää, josta lähtien olisimme olleet pari. Voiko tapaamispäivää juhlistaa tässä tapauksessa? Kai me olemme pari? Tutustumisemme jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja nähneet ahkerasti. Jo aikaisessa vaiheessa sovimme, ettemme tapaile muita ja lakkiaisissani kesäkuun alussa esittelin hänet poikaystävänäni. Haluan hänen olevan osa tulevaisuuttani, ja toivon hänen haluavan samaa.
Asiat ovat edenneet nopealla tahdilla, vaikka puhuimme alkuvaiheessa, ettei meillä ole mikään kiire. Hänen kanssaan on niin luontevaa, että tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosia. Kuitenkaan en tiedä hänestä vielä läheskään kaikkea, enkä malta odottaa saavani tutustua häneen perusteellisemmin. Voiko toista ihmistä muutenkaan tuntea täydellisesti? Kokemuksieni mukaan ihmiset osaavat yllättää vielä vuosikausien jälkeenkin.
Ihmiset muuttuvat, useimmiten huomaamattaan ja vähitellen. Kuitenkaan toista ei voi muuttaa haluamansa kaltaiseksi, ainakaan aidosti ja pitkäksi aikaa. Jos jotain olen elämästä oppinut näiden kahdeksantoista ja puolen vuoden aikana, niin tämän.
"I'd do anything
Just to fall asleep with you"
Simple Plan - I'd Do Anything
Mietin jo, mitä kertoisin seuraavassa kirjeessä, ja keksin toisenkin idean, jolla piristää E:tä kurkkusalaattimeren keskellä. Lähetän hänelle viikoittain itsestäni kuvan, jossa olen piirtänyt johonkin vartaloni osaan sydämen. Toivottavasti päähänpistoni miellyttää häntä.
Kulta, odotan reaktiotasi.
Oivoi, olin jo melkein unohtanu kuin paskaa toi p-kausi inttileskenä oli.. Kaikista hauskinta oli se, että tiesin seurustelun alkuajoista asti sen lähtevän joskus, mutta en vaan osannut yhtään aatella että se oikeesti tapahtuu. Kaiketi vaan aattelin että ei ehkä edes olla sillon enää yhdessä. Ja voi helvetti että se teki tuskaa sitte, varsinki ku oltiin oltu 3 viikkoa sitä ennen suurin piirtein koko ajan alle metrin päässä toisistamme :D Paskinta on se helvetin jatkuvuus tässä hommassa. Se tulee lomille vaan kohta se taas lähtee pois. Ja sitte taas tulee ja lähtee. Se tuntuu epäreilulta ja tekee katkeraksi. Mutta jossain vaiheessa tästä tulee niin arkea että sen hyväksyy eikä murjota enää kahta päivää sängynpohjalla. Ja loppujen lopuksi (vaikka tuntuu että esim. viime joulusta on aivan helvetin pitkä aika), puoli vuotta menee nopeasti. Sitte ei oo enää ku toinen puoli jäljellä, ainakaan minulla :D
VastaaPoistaAnsku: Oon niin kateellinen ihan vain siitä, että sulla on jo puolet ohitse ;___;
VastaaPoistaJa tosiaan, viimeiset kaksi viikkoa ennen kuin se lähti ei tehty muuta kuin nyhjättiin toistemme kyljessä. Kulttuurishokki, kun Se Maanantai koitti.
VastaaPoistahih! hieno idea tuo kirje :) kieltämättä on itelläki pyöriny mielessä...mut ku en uskalla alkaa udella että mitä siihen kuoreen pitää kirjottaa jne, eikä mun ukkeli oo mitää hirveetä lukija tyyppiä, vaikka mun päiväkirjan aina tykkääki "varastaa" :).. no.. jos tyydyn tohon, et oon väsänny sille "päiväkirjan" 230sivua tullu kahessa viikossa :D
VastaaPoistaHih, varmasti tuo päiväkirjakin on tykätty idea. :3 Suunnittelen jo innoissani, mitä seuraavaan kirjeeseen kerron.
VastaaPoista