Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turhautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turhautuminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

255

On ihan kiva herätä siihen, kun joku nero hakkaa bongorumpuja tms. melkein puoliltaöin. Tykkään.

Kulta, tahtoo viereen.

lauantai 18. helmikuuta 2012

223


Istun keski-ikäisten täyttämässä pubissa, ja mietin mitä minä täällä teen. E on väijyssä ja tarvitsen lisää viinaa. Joku joka ei osaa a) englantia tai b) laulaa raiskaa kaikkien korvat. Minulla on jo elämäni mies ja täällä soi iskelmä. Saksin kuontalon siedettävämpään kuosiin aiemmin tänään.

Kulta, kaikkeen minäkin suostun...

maanantai 30. tammikuuta 2012

204

Onko kahden ihmisen välillä sitä kuuluisaa sähköä, kun tervehdyssuukko saa aikaan huulia kihelmöivän säpsyn? Joko minä olin töiden jälkeen hieman sähköinen, tai sitten E on kirjaimellisesti sähkömies. En kehdannut nostaa häntä ylös aamuviideltä, joten kävelin töihin. Hän nukkui niin makoisasti.

Ulisin hänen lähtiessään, koska joudumme olemaan erossa neljä pitkää päivää. Ensi maanantaina hän on taas aloittamassa viikkoni hyvin.Yritän kovasti selvitä muutamasta yksinäisestä yöstä. Hän on ilmeisesti sittenkin vielä pitkään kiinni näiden jäljellä olevien parin armeijakuukauden aikana.

Anopin käytös poikaansa kohtaan ahdistaa ja suututtaa minuakin. Mielestäni irroittautuminen ja etäisyys myös henkisellä tasolla tekisi enemmän kuin hyvää kummallekin osapuolelle. Ennen kaikkea vanhemman tulisi tajuta, milloin on aika pitää näppinsä erossa toisen elämästä ja lakata hoitamasta aikuisen lapsensa asioita kuin tämä olisi yhä kyvytön siihen itse.

En kilahtanut, vaikka jouduin odottamaan viisi ja puoli tuntia lauantaina. Tosin olin jo nukahtanut, kun hän viimein saapui. Minäkin tahtoisin tehdä jotain muuta kuin homehtua näiden seinien sisällä, mutta kenen kanssa muka...

Kulta, neljä yötä on pieni ikuisuus.

PS: Kylmät väreet.

torstai 12. tammikuuta 2012

186

Näkymä työmatkan varrelta
Mukavaa, kun tässä asunnossa majaileva toinen henkilö ei ole muistaakseni siivonnut yhteisiä tiloja sen jälkeen, kun oli lokakuu. Siltä lattianpesuvesi näyttikin. Kolmesti. Kyllästyin odottamaan, mutta enemmän tympäännyin pölyyn. Olisi ihan mukava tietää, tuleeko E huomenna vai ei. Todennäköisesti kyllä. Parempi olisi. Herään joka ikinen yö vähintään kerran - pari siihen, että olen sängyssä yksin. Viime yönä neljästi.

Kulta, sanooko uuvuskissa mau?

maanantai 2. tammikuuta 2012

176

Töiden jälkeen tuskin jaksan kiinnittää irtoripsiä, virittää sukkanauhavyötä ja punata huulia. Elän epävarmaa hetkeä odottaen tietoa siitä, kuinka pahasti lennosto lirautti kintuilleen ja missä määrin ilmatorjunta siitä kärsii. Lennosto oli vielä lomilla tunti sitten, vaikka heidän piti palata kasarmille ja E:n päästä muiden muassa vapaalle. Kirjoitin ostoslistan ja kirjeen. Odotus on piinaavaa.

Kulta, kunpa pääsisit luokseni tänään.

tiistai 20. joulukuuta 2011

163

Ongin suihkun lattiakaivosta rotankokoisen fvlnghmkjfnbgkfngdggmmghgjghgh:n, joka muodostui erivärisistä hiuksista ja harmaasta limasta. Kämppis lähti taas kotipaikkakunnalleen, taktiseen aikaan. Suihku tulvi yli. Jännää. Herätys on asetettu aamuneljäksi ja päätä särkee.

Kulta, ei oo kivaa kun mun toinen rakas lagaa. :(

maanantai 19. joulukuuta 2011

162

Töissä ei ollut kivaa ja yksinäinen sänky on lohduton paikka. En ole varma nukuinko viime yönä, vai kelluinko vain unen ja valveen rajamailla. Joka tapauksessa unisaldo on maksimissaan tunnin, erittäin kevyttä torketta. Kämppis kiristää hermoja ja koetan etsiskellä sekä asuntoja että työpaikkoja. Pitäisi huomenna tarttua puhelimeen. Miten voi olla näin ikävä yhden päivän jälkeen?

Kulta, en vain osaa olla ilman sinua.

maanantai 12. joulukuuta 2011

155

Kerrankin lahjojen ostaminen oli helppoa. Aloitin jo paketoinninkin! Noudin osan E:n lahjasta postista ja pikaisen kaupunkikierroksen aikana sain hankittua kaiken tarvitsemani. Tosin on vielä auki, mitä lähetän isän perheelle. Hemmottelin itseäni vihlovan kalliilla parilla talvikenkiä, mutta ne ovat sekä sievät, nahkaiset että karvavuorelliset. Viime yönä tilasin itselleni uuden maton, sängynpeiton sekä keittiötekstiilisetin: patakinnas ja -lappu & pari keittiöpyyhettä. Huolestuttavan aikuismaista.

En nukkunut viime yönä. Lisäksi ikkunalaudallani on kädenpainaumat lumessa, seinänvierustalla jalanjälkiä ja puista kukkalaatikkoa on selvästi raahattu lasini alle ja takaisin paikoilleen. Jokseenkin karmivaa. Jonkun tonttuleikki on mennyt vähän ylitse? Suunnittelen pikaista ruokailua, suihkua ja nukkumaanmenoa. E:stä tuskin kuuluu tällä viikolla paljoa. Kirottu leiri.

Kulta, sinulle olisi liian helppo keksiä lahjoja!

torstai 24. marraskuuta 2011

137

Sanonpa vain, että alkaa pikkuhiljaa kyrsiä raahata painavia kauppakasseja kotiin. Kävin tänään postittamassa joulukalenterin Rovaniemelle ja yritin tilata Transformers-bokserit, mutta verkkokauppa ei hyväksy oikeita korttitietoja. Sanonpa vain, että mur.

Kulta, olisi kiva kun edes jokin joskus toimisi.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

136

Huvittaisi tehdä jotain, tai lähteä jonnekin, mutta on pari mutkaa ja muuttujaa. A) Minne muka? B) Kenen kanssa? Yksinäisyys ja tylsyys ovat vakikavereita. <123

Tyydyin leipomaan pullaa ja itkemään, samalla kun yritän puhua E:n kanssa puhelimessa. Odottelen taikinan lässähtävän ja littanoiden pullien palavan. Tällä hetkellä taikina on kohoamassa.

Lisäystä 22:07 




































Kulta, käyhän se kotona lahnauskin päivästä toiseen...

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

129


Every second I'm without you I'm a mess. Vaikka kaikki onkin hyvin, kuuntelen The Usedia.

Tänään olen lähetellyt työhakemuksia ja pohdin parhaillaan mitä parisuhde merkitsee minulle. Ajattelutyön tuloksia odotellessa. Skippasin koulun. Heräsin viideltä.

Kulta, miten arki voi olla näin vaikeaa...

maanantai 14. marraskuuta 2011

127

En kirjoittanut tänään postittamaani kuoreen vastaanottajaksi tykkimies E "unohdin tyttöystäväni syntymäpäivän" Sukunimi, vaikka mieleni kovasti teki. Olin viime yön vanhempieni luona, enkä saanut enää unta aamuviiden jälkeen. Muutenkin heräsin useaan otteeseen muutaman tunnin aikana.

Joudun odottamaan vielä 18 pitkää päivää, vaikka yksikin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tahtoisin vain olla hänen kanssaan, joka päivä. Ainakin silloin, kun kummallekin sopii. Ei pelkästään silloin, kun Puolustusvoimat on edes hippusen inhimillinen ja päästää hänet viikonlopuksi hellittäväkseni.

Pohdin, minkälaisen kortin lähettäisin piristämään tuplakiinnioloa ensi viikolla. Vaihtoehtoja on muutamia, luppakorvaisesta koiranpennusta syksyiseen penkkiin. Maltan tuskin odottaa sitä hetkeä, kun saan asettaa Muumipeikko-joulukalenterin pakettiin ja lähettää sen matkaan kohti kasarmia. Tahtoisin nähdä nuorten miesten ilmeet, kun sisältö paljastuu...

Yritän kuumeisesti etsiskellä työpaikkaa, jotta saisin jättää koulun sikseen. Lukiopohjalla ja tässä kaupungissa vaihtoehdot vain ovat vähissä. Lisäksi pelkään olevani mahdollisten työnantajien silmissä aivan vääräntyyppinen henkilö useimpiin tehtäviin. Ainakin päältäpäin arvioituna. Mene ja tiedä.

Sain soittaa tänään opiskelijaterveydenhuoltoon vain kuudesti, ennen kuin vastaajan sijaan sain langan päähän elävän henkilön. Pitää kiirehtiä käymään siellä torstaina ennen koulua. Mikseivät he voi vain lähettää reseptiä postitse...

Mietin, kirjoittaisinko kirjeen sijaan tämän viikon jokaisesta päivästä pienen lappusen. Niitä voisi olla vaihteeksi mukavampi lukea kuin ainaista pitkää vuodatusta. Suunnitelmissani oli toteuttaa kyseinen idea jo viime viikolla, mutta innostus lopahti, kun eräs unohti jotain tärkeää. En kettuillut tai piikitellyt kuitenkaan edes kirjeessä. Edistyn.

Seurasin kauhulla säätiedotuksia tänään. Rovaniemellähän sataa ihan pian ensilumen, ja kultaseni on jälleen kerran metsässä. Tarvitsen selkeästi pelastavan prinsessan valkean ratsun.

Kulta, koittaako huhtikuun viides koskaan?

tiistai 8. marraskuuta 2011

121

Olen vakuuttunut, että kaikilla normaaleilla ihmisillä on porkkanakakku uunissa neljältä aamulla. Kun kakku oli valmis ja tiskivuori hävitetty, lähdin juoksemaan puoli kuudelta. En olisi ikinä kuvitellut pystyväni juoksemaan noin pitkään yhtäjaksoisesti. Kun tuntui, että voisi kävellä, ajattelin juosta vielä vähän matkaa. Otin kiintopisteen, ja toistin saman. Kaiken kaikkiaan kävelin viiden kilometrin lenkistä ehkä n. 300-400 metriä. Olen ylpeä itsestäni.

Kävin koulussakin. Pääsin nukkumaan kymmeneltä, tosin piti herätä kolmelta palatakseni takaisin kouluun neljästä kuuteen. Kotiin päästyäni olen tehnyt paprika-fetapiirakkaa, järjestellyt vähän, neulonut kaulahuivia (aloitin eilen, ja tässä vaiheessa tekeleellä on mittaa noin metri), pessyt pyykkiä ja siistinyt keittiön. Olen myös ärsyyntynyt suunnattomasti äidin soittaessa samaa asiaa kuin eilen. Raivostuttaa edelleen.

Yritin viime yönä saada unta yleensä varmalla tekniikallani: rentoutan koko vartalon pieni osa kerrallaan, alkaen varpaista. Ei toiminut. Virkistyin vain lisää. E:n t-paitakaan ei lohduttanut niin paljon kuin sen pitäisi, vaikka sainkin halia armaaltani tuoksuvaa vaatekappaletta.

Kulta, olen varma, että jokainen paikka valahtaa polviin sinä sekuntina, kun täytän taas vuoden lisää.

maanantai 7. marraskuuta 2011

120

Viime yön kulutin jälleen kerran valveilla. Treffini Nukkumatin kanssa olivatkin siirtyneet äkillisesti aamuseitsemään. Mukavaa, että tämä petollinen miekkonen viitsi ilmoittaa moisesta etukäteen. Itse asiassa torkahdin puolenyön jälkeen hetkeksi, mutta heräsin hapuilemaan tyhjyyttä vieressäni. E:n paikka oli autio. Seuraavat tunnit kulutinkin kirjoittamalla hänelle kirjeen ja nauramalla vanhoille Cosmopolitaneille. Voi hyvänen aika, toivottavasti kukaan ei ota kyseistä julkaisua tosissaan.

Hain kirjastosta paljon uutta luettavaa ja aloin neuloa piiiiitkää kaulahuivia Noki-langasta. Siitä pitäisi tulla oikein kelvollinen. Ainakin toivottavasti. Tein eilen hyvän työn ja tilasin miehenmokoman koneeseen uuden adapterin. Hän jätti koneensa luokseni. Tämä toimii minun läppärini johdolla, koska hänen omansa on likitulkoon poikki. Saan hakea uuden postista lähipäivinä.

Kulta, saisit tartuttaa taas tuoksusi huppariisi.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

115

Kuten arvelinkin: se siitä koulusta. Kahtena päivänä peräkkäin. Olen menettänyt toivoni huomisenkin suhteen. Sain suloisia viestejä metsästä. Eräs on ihan hassu. Ehkä uskallan sanoa ne sanat, vaikka hän tietääkin jo. Suunnittelen puhelinsoittoa erääseen paikkaan lähitulevaisuudessa. Jos kaikki sujuu hyvin, saan jättää leikki-korkeakoulun.

Kulta, hukun öihin sekaviin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

114

Miten ihmeessä on jo marraskuu? Kaupunki on näin aamuyöstä sumun peitossa, kuten se oli koko eilisen päivän. Minua haluttaisi mennä taas hautausmaalle kävelemään, ihan vain huvikseen. Siellä hoidetaan ilmeisesti kaivuutöitä öisin. E ei pidä ajatuksesta, että kuljen yksin ulkona myöhään, joten täytynee jättää väliin.

Mietin, kannattaako mennä nukkumaan kolmeksi tunniksi. Kuitenkin uneni venyisivät kestämään liki iltapäivään, ja onnistuisin jotenkin kummasti taas jättämään koulun välistä. Toisaalta väsymys alkaa saada jo aikaan lievän humalaisen tunteen, vaikken ole ollut hereilläkään loppujen lopuksi kovin kauaa. Viime yön vajavaiset unet ja sunnuntaiaamun vielä vajavaisemmat kenties vaikuttavat asiaan? En ole saanut niiltä vielä nyhdettyä tunnustusta.

Kulta, saisit toisinaan tehdä päätökset puolestani.

maanantai 31. lokakuuta 2011

113

Ensimmäinen koulupäivä uudessa jaksossa meni oikein mallikkaasti. Kello soi seitsemältä. Torkkua. Torkkua. Torkkua. Mä mihinkään jaksa lähteä. Kello soi kymmenen jälkeen. Mä vieläkään jaksa mihinkään lähteä. Ylös puoli 12. Kouluun kymmenen yli kahdeksi istumaan ranskan alkeiskurssille, toisin sanoen miettimään: "Mitä ihmettä tuhlaan täällä aikaani?". Olin myöhässä siltä ainoalta tunnilta, jolle osallistuin. Hups?

Olen opiskellut ranskaa aikaisemmin kaksi vuotta, ja luulin unohtaneeni lähes kaiken. No, saatuani monisteet pöydälle totesin, etten olekaan. Nyt kärsin itsestäänselvyydestä kolmesti viikossa. Muutenkin uusi jakso on ihan kamala. Mietin, mitä tiputtaisin pois lukujärjestyksestäni, ja koetan koko ajan etsiskellä jotain työtä. Tahtoisin jättää koulun kokonaan sikseen ensi syksyyn asti.

Muruseni on metsässä viisi päivää. Tällä kertaa he saavat jopa nukkua. Ihme on tapahtunut! Ensi perjantaita odotellessa hymähtelen uudelle nimitykselleni. Olen kuulemma äksymöksy. Viime yönä kirjoitin jälleen kirjeen. Linkatkaa minulle hieno kirjoneulelapasmalli, jota on helppo muokata silmukkamäärältään. E:lle kelpasivat tumput.

Kulta, kahlitse mielikuvitukseni.

tiistai 25. lokakuuta 2011

107

Olen ollut vanhemmilla kaksi tuntia, ja olen hermoraunio.

Kulta, keksi minulle tekosyitä, jooko.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

105

On ihanaa tulla kotiin, kun kämppis on elänyt viikonlopun kuin pellossa. Pitänee alkaa siivota... Voisin kirjoittaa taas vaihteeksi kirjeen. E on salilla, vaikka on valvonut yön ja tulee valvomaan seuraavankin. Itse en jaksaisi. Sen sijaan mussutan keksejä, ja haastan mielenterveyteni.

Kulta, treenaus ei ole läheskään yhtä pakollista kuin herkuttelu.

lauantai 22. lokakuuta 2011

104

HUOM! OBS! : Jos vertaat itseäsi helposti muihin, niiskaiset palkokasveja nenukkiisi herkästi tahi muuten vain olet itsestäsi epävarmaa tyyppiä, älä lue seuraavaa ajatusoksennusta. Ei myöskään suositella, jos itsekeskeisyys ja omassa kurjuudessa rypeminen herättävät piilevät aggressiosi. Sinua on varoitettu.
Vanhempien luona oleskelu saa joka kerta aikaan samanlaisen reaktion. Minua alkaa ahdistaa, ja alan kaivata omaa tilaani sekä omia tavaroitani. Vapautta hengittää. Vanhempien luona on myös vääränlaisia ruokia, ja ne yhdistettynä vääränlaiseen mielentilaan ovat tuhoisa vaihtoehto. Minun ei tarvitse myöskään liiemmin ulkoilla tätä nykyä, jos olen vierailulla. Olenkin maininnut jonkin verran vanhoista henkilökohtaisista asioista, joihin tämänkertainen ulinani liittyy.

Minä kävin vaa'alla. Astuin vanhan rakkauteni ja viholliseni viileälle lasipinnalle, kuten niin monena epätoivoisena aamuna aikaisemmin. Tällä kertaa oli tosin ilta, ja punnitusolosuhteet nauroivat pilkallisesti entiselle täsmällisyydelleni ja tarkoille säännöille. Piirsivät permanenttitussilla tapettiin, jos eivät kirkkoveneitä niin ainakin tökeröitä tikku-ukkoja. Niin, annoin siis tämän piinallisen laitteen määrittää massani.

Arvaatte varmaankin tuloksen verrattuna edelliseen? Naiset harvoin skitsahtavat pienemmästä määrästä tällä saralla. Pienempi levy suklaata olisi huono juttu, alempi luku kiusaajan näytöllä sen sijaan saa useimmilla hymyn huulille. No, luku oli suurempi. Parisuhde lihottaa ja silleen? Yksinasuminen turvottaa? Planeetat ovat väärässä kulmassa? Maailmanlopun sijaan minuun iski lihassolujen mystinen kasvaminen? Syöminen ja kulutus eivät mitenkään korreloi painoon, eheivät. Tokikaan.

Olen noin kahdeksan kiloa painavampi kuin kaksi ja puoli vuotta sitten näännyttäessäni itseäni. Olen noin kuusi kiloa suurempi kuin aloittaessani lihotusurakan vajaa vuosi sitten. Vaaka sanoo, että minä olen normaali jonkun mittapuun mukaan. Terveellisessä lukemassa. Normaali. Terveellinen. Haluatteko tietää, mihin tämä kääntyy pienessä, ei aina niin terveessä mielessäni?

Keskinkertainen. Normaali. Kirosana. Tätä menoa jatkan vain turpoamistani, eikä siitä tule loppua. Vuoden päästä olen taas ainakin viisi kiloa painavampi. Samoin sitä seuraavan vuoden. Ja sitä. Ja sitä. En saa tätä loppumaan, menetän täysin hallinnan. Olen pian verrattavissa maailman lihavimpaan naiseen, E ei pidä minua enää viehättävänä ja hankkiutuu eroon läskistä miesten suosimalla tavalla: heittää naisen pellolle. Minusta tulee yksinäinen, epäonnistunut, sairas ja ylipainoinen ja kaikki menee pilalle. Olen valas, hylje, sotanorsu, suuri suuri suuri. Vien liikaa tilaa, olen liikaa. Kohta minulle aletaan vihjailla, että voisin syödä vähän terveellisemmin ja ehdotellaan vaivihkaa kivoja uusia liikuntaharrastuksia. En mahdu vaatteisiini. En kehtaa poistua asunnostani. Olen jo nyt  silkkaa reittä, pyrstöä, vatsaa ja rintaa ja rasvaa, rasvaarasvaarasvaa. R-kirjainta. Rated R. Ei lasten silmille. Liikaa. Pakko. Olla. Pienempi. Pakko. Olla. Pienempi. Kuin. Normaali.

Pelkäsin jo hyvän aikaa, että pääni ei kestäisi tämän päivän koittamista. Rajapyykin ohittamista. Välittömästi seurasi puristava olo, kuin en mahtuisi vaatteisiini. Olo, että kannan mukanani ylimääräistä taakkaa. Olo, että en kelpaa enää E:lle, koska olen muuttunut niin hurjasti seurustelun alkuajoista. Pelkään kamalasti mitä tästä seuraa.

Kuinka suuresta lukemasta on kyse? Parin kilon lisäyksestä. Parista kilosta, joka ylitti juuri ja juuri sen Maagisen Rajan, jonka joku ilmeisen viisas henkilö on määrittänyt mielivaltaisesti normaaliksi. Piirtänyt veteen viivan. Näiden määritysten ja rajojen vuoksi minä olen piirtänyt itseeni viivoja. Ne ovat nykyään haaleita jälkiä sievässä rivissä.

Yritän uskotella itselleni, että numero tuossa koneessa ei määritä ihmisarvoani. En määrittele enää muita ihmisiä heidän elopainonsa perusteella. Miksi se pätisi itseeni? Yritän saada päässäni ympäriinsä kimpoilevat ajatukset hiljenemään. Yritän puhua itselleni  järkeä, ja todeta etten ole muuttunut hetkessä suunnattomaksi valaaksi. Ettei pari kiloa välttämättä edes näy. Samalla tahdon vain lenkille.

Minun todella täytyy päästä huomenna kotiin. Kauas vaa'asta. Kauas tästä ilmapiiristä. Lenkkareideni luokse.

Anteeksi tämänkertainen, älkää ottako henkilökohtaisesti. Tämä ajatusmalli pätee vain minuun. Olen tarpeeksi merkittävä henkilö, jotta minua varten ovat olemassa ihan omat säännöt ja teoriat. :) Ai siis miten niin maailma ei muka pyörisi minun napani ympärillä? Omituinen ajatus...

Kulta, sano suoraan jos tarvisin pientä elämäntaparemonttia.

Helpottipa saada tuo ulos tekstinä.