Olen vakuuttunut, että kaikilla normaaleilla ihmisillä on porkkanakakku uunissa neljältä aamulla. Kun kakku oli valmis ja tiskivuori hävitetty, lähdin juoksemaan puoli kuudelta. En olisi ikinä kuvitellut pystyväni juoksemaan noin pitkään yhtäjaksoisesti. Kun tuntui, että voisi kävellä, ajattelin juosta vielä vähän matkaa. Otin kiintopisteen, ja toistin saman. Kaiken kaikkiaan kävelin viiden kilometrin lenkistä ehkä n. 300-400 metriä. Olen ylpeä itsestäni.
Kävin koulussakin. Pääsin nukkumaan kymmeneltä, tosin piti herätä kolmelta palatakseni takaisin kouluun neljästä kuuteen. Kotiin päästyäni olen tehnyt paprika-fetapiirakkaa, järjestellyt vähän, neulonut kaulahuivia (aloitin eilen, ja tässä vaiheessa tekeleellä on mittaa noin metri), pessyt pyykkiä ja siistinyt keittiön. Olen myös ärsyyntynyt suunnattomasti äidin soittaessa samaa asiaa kuin eilen. Raivostuttaa edelleen.
Yritin viime yönä saada unta yleensä varmalla tekniikallani: rentoutan koko vartalon pieni osa kerrallaan, alkaen varpaista. Ei toiminut. Virkistyin vain lisää. E:n t-paitakaan ei lohduttanut niin paljon kuin sen pitäisi, vaikka sainkin halia armaaltani tuoksuvaa vaatekappaletta.
Kulta, olen varma, että jokainen paikka valahtaa polviin sinä sekuntina, kun täytän taas vuoden lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lahjoita murunen ajatuksistasi? :3