015

Kirjoitin eilen kultaselleni nelisivuisen kirjeen. Hupsista. Vähän venähti. Olin ensin aikomuksissa piirtää hänelle kirahvin, ihan vain siltä varalta, ettei hän vahingossa liikaa pusikoissa rämmittyään erehdyksessä luule törmänneensä sellaiseen. Mitään muuta en eilen tainnutkaan tehdä.

Ai niin, katsoin Tuulen viemää. Se oli... pitkä. Hyvin pitkä, mutta ihan kiva. Ajattelin katsoa seuraavaksi Dear Johnin, sopii jotenkin tavallaan tilanteeseen!

Olen tänään tehnyt oikein maittavaa kasvislasagnea, ampunut pikkuveljen kanssa pallotykillä ja... hmm, opettanut äidin lisäämään kuvia Facebookiin. Ja millä lopputuloksella! Nimim. täten olen merkittynä kuvaan, jossa olen ennen lakkiaisia aamulla hammasharja suussa, yöpaidassa, hiukset ponnarilla asettelemassa viimeisiä koristeita kakkujen päälle.

Mietin, tekevätkö murusemme intissä tätä nykyä muuta kuin syövät pitsaa? Tänään on jo toinen päivä putkeen, kun kuulen nuorten miesten tilanneen moiset kasarmille. Somaa, ne kaikki vyöryy sieltä takaisin ainakin muutaman kilon painavampina!

Enää alle 100 tuntia odotusta. Huomenna OIKEASTI pakko siivota. Ellen innostu katsomaan veljen kanssa piirrettyjä. Meillä on listalla Kaksin karkuteillä! Sinällään huoneen tila alkaa olla melkoisen lemmikkipitoinen. Löytyy koirankarvoja, villakoiria, kärpäsiä, hyttysiä ja niitä villakoiria. Mainitsinko jo villakoirat? Puutarhankin ajattelin ilmeisesti perustaa. Sen verran lattiaa koristaa paljaiden jalkojen mukana kulkeutuneita ruohonkorsia yms. mukavaa.

Mutta jos kulta ei tule ensi viikonloppuna käymään meillä, onko pakko siivota? Ajattelin perjantaina aamupäivästä alkaen laittautua taas ihmisennäköiseksi tämän kolmen viikon metsittymisen jälkeen. Vielä ei tarvitse murehtia lohkeilleista kynsilakoista, pinsettien mahdollisesta olinpaikasta tai siitä tosiasiasta, että en löydä tuolta kaaoksesta mitään järkeviä vaatteita. Panikoin sitten torstain ja perjantain välisenä yönä!

Tätä suunnitelmaa noudattaen kaikki kyllä hoituu kuten aina tavallisesti: kiireessä, stressaten ja miten sattuu. :)

Kulta, en aio itkeä, vaikka itkettää.