027

Raukea aamu. Takana yö, jona katsoin vain elokuvan ja kirjoitin aamuviiteen. Love And Other Drugs ei järisyttänyt maailmaani, mutta pari ajatusta se herätti. Päähenkilö Maggie puhui, miten samanlaisia hetkiä voi tulla useampia, tai nykyinen voi olla ainoa laatuaan. Mikä todella merkitsee, on se, että hän on kokenut tuon yhden nimenomaisen hetken. Aloin ajatella sitä hetkeä, kun matkasimme kohti kotiani viime sunnuntaina. Moottoritiellä hän tarttui käteeni ja katsoimme toisiamme silmiin hetken. Hymyillen. Ennen kuin E keskittyi taas ajamiseen.

Mietin taistelua itseni kanssa, joka käytiin toukokuussa, kun tapasimme. Pidin häntä yli-innokkaana. Epäröin. Kenties pelkäsin, ettei hän vastaa odotuksiani. Kun ensimmäisen kerran sain hänet näköpiiriini, jotain tapahtui. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista tunnetta. Jotenkin tiesin, että tässä on jotain merkittävää. Tässä henkilössä. Kuitenkaan en aikonut lähteä hänen kanssaan tanssimaan. Lähdin. En aikonut antaa hänelle numeroani. Annoin. En ainakaan ollut aikomuksissa suudella! Suutelin. Vastasin viestiin, vaikka mietin. En ollut lähteä ulos. En ollut lähteä toista kertaa ulos, vaikka ensimmäinen sovittu tapaaminen oli ihana. Mitä vastaan kamppailin? Pelkoani siitä, että hän onkin minulle kenties juuri sopiva. Parempi kuin juuri sopiva. Paljon parempi.

En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.

Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.

Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.

Kulta, olet minulle niin hyvä.