036

Tämä pikkukylä, jota olen inhonnut viisi vuotta lähes yhtä paljon kuin suurimpaa osaa sitä asuttavista ihmisistä alkaa vaikuttaa ihan kivalta nyt, kun olen pääsemässä viimeinkin pois. Kun muutimme tänne pikkukaupungista Etelä-Pohjanmaalla, itkin automatkan. Yhä viiden vuoden jälkeen tunnen, etten kuulu tänne. Etten ole osa joukkoa, vaan täysin ulkopuolinen. Toisaalta en tunne kuuluvani mihinkään muuallekaan. Kenties minun täytyy etsiä se oma paikkani. Toisaalta olen saattanut löytää sen jo: E:n viereltä.

Tunteja on jäljellä alle sata, ja mussutan tyytyväisenä kanelikeksejä kahvin kera. Palkitsen itseni koiran kanssa suoritetusta kävelystä. Syksy lähestyy. Sen tuntu on ilmassa ja tuulessa, joka heittää hiukset sekaisin. Pääni pehmenee joka ikinen elokuu huolestuttavasti samaa vauhtia, kuin lehtivihreä pakenee puiden runkoihin. Syksy on ehdoton suosikkivuodenaikani.

Minulla on eräs hauras haave tulevaisuuteni suhteen. Tahtoisin vain istua vanhassa, kauniisti kuluneessa nojatuolissa villasukat jalassa. Kahvimuki käden ulottuvilla. Katsella ulkona kasvavia pihlajia ja vaahteria talossa, jossa on leveät ikkunalaudat ja maalattu lautalattia ainakin yhdessä huoneessa.  Kirjoittaa kuulaana syyspäivänä. Odottaa tärkeimpääni kotiin.

Siivosin viime yönä sisustusarkkuni, ja selvitin, että kymmenvuotias polkkatukkainen Lyijylintu inhosi poikia. Onhan ne kamalia. Terveisiä vain E:lle! Löysin myös lapsuuden lempikirjani, jossa Konsta-nalle pyytää lokkia tiputtamaan vesitorniin mansikan, ja pian koko kaupungin hanoista tulee vain mansikkamehua.

Ensi viikonloppu kulunee pakatessa E:n tavaroita ja raahatessa niitä meille. Hänen äitinsä oli ottanut omat tavaransa ja muuttanut jo ostamaansa asuntoon, jonne E ei ole tervetullut. Reilua heittää poika ulos tämän ollessa armeijassa. Otan omaan asuntooni E:n päivittäistavarat, kunhan muutan. Ainakin siksi aikaa, että hän saa järjestettyä itselleen huoneiston. Saapa nähdä, miten käy. Onko yhteenmuutto sittenkin lähempänä kuin kumpikaan meistä arvasi...

Kulta, pakkausteipistähän voisi keksiä vaikka ja mitä...