070

Huomenna paukkuvat sataset. TJ 200.

Tyhjä olo. E lähti luotani hieman ennen puolta kolmea. Olisin päässyt halutessani mukaan anoppilaan syömään ja saunaan (taas), mutta en lähtenyt. On vaivaannuttavaa jumittaa alleviivatusti anopin, eikä niinkään E:n kodissa. Lisäksi sain kuulla siitä, miten hiuksiani on kaikkialla jos olen käynyt kylässä. Eilinen ärtymys sai juurensa kyseisessä rivitalokaksiossa tuntikausia koomaamisesta, keräsi lisää kiukuttelunaiheita ja lopulta purkautui massiivisena itkukohtauksena eilisiltana.

Ulisin säälittävästi kykenemättä mihinkään. Seinät kaatuivat päälle. Mitään erityisempää syytä ei ollut. Meidän oli tarkoitus nopeasti käydä asunnollani hakemassa baarivaatteet, mutta totesin etten pysty. Tiedä sitten oliko takana pari viinilasillista, ärtymys, jonkinlainen hormonikohtaus, viikkokausien ikävä vaiko tekijä x, mutta noin kamalaa oloa en olekaan kokenut hetkeen. Tarjosin hänelle mahdollisuutta lähteä ilman minua, mutta loppujen lopuksi emme kumpikaan eksyneet baariin asti.

Kun olin vähän rauhoittunut kävimme kaupungilla syömässä illan mukana roikkuneen E:n kaverin kanssa, katsoimme leffaa sängyssäni ja tuhosimme muutaman tölkin lonkeroa. Onneksi hän ei vahvistanut pelkoani ja lähtenyt ilman minua. Joku toinen (liikaa menneitä muistelematta) olisi varmasti tehnyt toisin. Hän ei tahtonut jättää minua yksin siinä tilassa. Sinänsä ihan hyvä. En tahdo tietää mitä olisin päätynyt ajattelemaan tai tekemään.

En saanut tehdä muruselleni ruokaa, sillä perjantaina hän oli jo syönyt ja nukahti aikaisin. Eilen söimme vain aamiaista luonani, samoin tänään. Olen pettynyt. Kakku sentään teki kauppansa. Sitä on jäljellä enää pieni pala.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen. Kyseessä oli toivottavasti vain vähän huonoja päiviä pari kappaletta. Hän on niin ihana. Lohduttaa, pitää sylissä ja on kärsivällinen kanssani. Ansaitsenko hänet?

LTJ 5.

Kulta, hävettää. : (