Hautausmaalla oli viime yönä nättiä. Pimeää, ainoana valaistuksena kuu, tähdet ja paljon lyhtyjä. Lähdin ulos rauhoittumaan odotellessani E:tä takaisin luokseni ja ulistuani taas vaihteeksi pari tuntia omaa kurjuuttani ja ulkopuolisuuttani. Hän oli lähdössä taas kaupungille, tällä kertaa vain parille, mutta en pitänyt ajatuksesta. Vastahan hän viime viikonloppuna sammui hetkeksi keittiön pöydän ääreen puoliksi syöty hampurilainen kädessään. No, vaikka järjestin konfliktin, se selvisi saman illan aikana. Hän kävi lopulta vain syömässä kavereiden kanssa ja vietti reissullaan muutaman tunnin.
Söimme lauantaina aamiaiseksi pinon lättyjä. Tein taikinan jo perjantai-iltana, mutta emme jaksaneet tukevan illallisen jälkeen enää herkutella lisää. Kävimme hänen äidillään iltapäivällä, ja oli ihan mukava nähdä anoppiakin. E teki siellä ruokaa. Hänen äitinsä oli teettänyt kuvia. Pitäisi pyytää häneltä muistitikulle kyseisiä otoksia minusta ja E:stä, valapäivästä jne.
Nukuin kummankin yön vakaassa halausotteessa, joko hengitys kaulallani tai niskallani tai otsani painettuna hänen ohimoonsa. On nyt jo ikävä. Hän sanoi nauraen, että on tottunut satunnaiseen kiukutteluuni. Pyysin anteeksi käytöstäni. Pitäisi ajatella ensin ja avata suunsa vasta sitten. Hän kuitenkin pyrkii vain jakamaan aikansa oikeudenmukaisesti minun ja kavereidensa kesken, ja kuitenkin ajattelee aina minua.
Kulta, kiitos kun kestät, vaikka olen vähän tällainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lahjoita murunen ajatuksistasi? :3