Onpa tämäkin koettu. Istuttu kaverin kaverin kaverilla juomassa siideriä ja juttelemassa aiheista random ja random, vol 2. Eksyimme myös joukolla pyörimään tämän pikkukylän suurenmoiseen keskustaan, jossa oli jonkinnäköinen ruokatapahtuma täynnä humalaisia keski-ikäisiä ja iskelmää soittava live-bändi. Hurmaavaa. Olimme kaverin kanssa pitsalla jo yhden jälkeen ja kotiin pääsin vähän kahden jälkeen.
Ensimmäinen tuplakinkku oli ilkeä, mutta nyt on vain vähän haikea olo. Tietysti olisi huomattavasti mukavampaa, jos E tulisi lomille jo ensi viikonloppuna, mutta selviän tästä kyllä. Selvisin viimeksikin. Sinänsä on katkeroittavaa, kuinka toiset vikisevät, kun alokas on ensi viikolla ensimmäisen viikonloppunsa kiinni koko P-kaudella. Ai kun kamalaa. Vaihdetaanko osia?
Tunteja on jäljellä alle 291, juhlat sen kunniaksi.
Kulta, tule kanssani suihkuun.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
lauantai 6. elokuuta 2011
027
Raukea aamu. Takana yö, jona katsoin vain elokuvan ja kirjoitin aamuviiteen. Love And Other Drugs ei järisyttänyt maailmaani, mutta pari ajatusta se herätti. Päähenkilö Maggie puhui, miten samanlaisia hetkiä voi tulla useampia, tai nykyinen voi olla ainoa laatuaan. Mikä todella merkitsee, on se, että hän on kokenut tuon yhden nimenomaisen hetken. Aloin ajatella sitä hetkeä, kun matkasimme kohti kotiani viime sunnuntaina. Moottoritiellä hän tarttui käteeni ja katsoimme toisiamme silmiin hetken. Hymyillen. Ennen kuin E keskittyi taas ajamiseen.
Mietin taistelua itseni kanssa, joka käytiin toukokuussa, kun tapasimme. Pidin häntä yli-innokkaana. Epäröin. Kenties pelkäsin, ettei hän vastaa odotuksiani. Kun ensimmäisen kerran sain hänet näköpiiriini, jotain tapahtui. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista tunnetta. Jotenkin tiesin, että tässä on jotain merkittävää. Tässä henkilössä. Kuitenkaan en aikonut lähteä hänen kanssaan tanssimaan. Lähdin. En aikonut antaa hänelle numeroani. Annoin. En ainakaan ollut aikomuksissa suudella! Suutelin. Vastasin viestiin, vaikka mietin. En ollut lähteä ulos. En ollut lähteä toista kertaa ulos, vaikka ensimmäinen sovittu tapaaminen oli ihana. Mitä vastaan kamppailin? Pelkoani siitä, että hän onkin minulle kenties juuri sopiva. Parempi kuin juuri sopiva. Paljon parempi.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
En tahdo käyttää R-sanaa vielä, vaikka hän sen on lipsauttanutkin humalassa. En laske sitä. R-sana kerätköön voimia ja varmistukoon. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Kenties jo tapahtunut. Jollakin tavalla tunnen, että olen aloittanut uuden elämän. Erilaisena. Omana itsenäni, mutta ainakin varmempana kuin aikaisemmin. Pidän nykyään jopa keltaisesta.
Ihmeellistä, miten elämänsä aikana tapaa satoja, tuhansia ihmisiä, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Eräänä päivänä, tai kenties yönä vastaan käveleekin se, joka on merkittävämpi kuin kaikki ne aikaisemmat ihmiset yhteensä.
Kirjoitin hänelle viime yönä kirjeen näistä asioista, mutta en tiedä uskallanko vielä lähettää sitä. Kenties aika ei ole vielä kypsä. Varsinkaan viimeiselle lauseelle, jonka paperille kirjoitin.
Kulta, olet minulle niin hyvä.
perjantai 5. elokuuta 2011
026
Lisäystä 19:57
LTJ 14. Jos masennun tämän vuoksi, kustantaako valtio terapian?
Eilinen ilta sisälsi oikein ihastuttavat puolentoista tunnin itkukohtaukset, jonka jälkeen ohjelmassa oli tunnin raivolenkki. Vesivahinko huoneeni lattialla on odotettavissa ennen huhtikuun viidettä päivää. TJ 244.
Hurmaavaa, kun odotan kultaa ihan innoissani, ja sitten hänelle ilmoitetaankin, että ÄHÄKUTTI etpä pääsekään lomille, ja nakitetaan ainakin 9 kk:n palvelus. En tiedä, milloin hän pääsee lomille. En tiedä, mihin patteriin hänet siirretään ja milloin, vai onko siirretty jo.
Vihaan tuota idiotismia pursuavaa roskajärjestelmää. Olen hyvin katkeroitunut ennen ensi kevättä.
Kulta, tämä on kaikkea muuta paitsi reilua.
LTJ 14. Jos masennun tämän vuoksi, kustantaako valtio terapian?
Eilinen ilta sisälsi oikein ihastuttavat puolentoista tunnin itkukohtaukset, jonka jälkeen ohjelmassa oli tunnin raivolenkki. Vesivahinko huoneeni lattialla on odotettavissa ennen huhtikuun viidettä päivää. TJ 244.
Hurmaavaa, kun odotan kultaa ihan innoissani, ja sitten hänelle ilmoitetaankin, että ÄHÄKUTTI etpä pääsekään lomille, ja nakitetaan ainakin 9 kk:n palvelus. En tiedä, milloin hän pääsee lomille. En tiedä, mihin patteriin hänet siirretään ja milloin, vai onko siirretty jo.
Vihaan tuota idiotismia pursuavaa roskajärjestelmää. Olen hyvin katkeroitunut ennen ensi kevättä.
Kulta, tämä on kaikkea muuta paitsi reilua.
torstai 4. elokuuta 2011
025
Lisäystä 18:34
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
TJ 245. VITTU. LTJ AINAKIN 8. VITTUJEN VITTUJEN VITTUJEN VITTU. Saatanan 9 kk AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Posti kulkee hitaasti, ja kirjuri ansaitsisi saada marmorikaulimesta. E ei ollut saanut kirjettäni vielä eilen, vaikka laitoin sen jälleen ensimmäisessä luokassa. Mur. Mikä on niin vaikeaa MINUN kirjeeni toimittamisessa HÄNELLE mahdollisimman nopeasti? Ei muiden postilla niin väliä, mutta olisin tahtonut omien raapustustusteni olevan perillä ja muruseni käsissä jo seuraavana päivänä, kuten aikaisemmin.
Minulla on massiivinen motivaationpuute ihan kaiken suhteen. Postauksen kirjoitus on liki ylivoimainen suoritus, puhumattakaan vaatteiden pukemisesta päälle. Siitä tulikin mieleeni, että oli jokseenkin jännittävää kirmata eräs aamuyö neljän maissa etupihalla alasti. Viemään roskia. Mikä siinä on, että E:n kanssa kaksin ollessamme olemme joko ilman rihman kiertämää tai korkeintaan 1-2 vaatekappaletta yllämme? Nudisteilua kerrakseen.
Imuri odottaa minua, mutta en tahdo vielä vastata sen kutsuun. Harjasin koiran peräti tänään. Nyt se näyttää vähemmän epämääräiseltä karvapallolta, ja jopa hieman laihemmalta! Tylsyys on vallannut minut, ja huomenissa pitäisi taasen saada itsensä muistuttamaan jotakin naisen ja metsänpeikon väliltä. Mielellään liki sitä huolitellumpaa ääripäätä.
Unirytmini on kerrassaan hurmaava. Yö koitti tänään klo 05:30 ja aamu liki kello yhtä päivällä. Sain sentään tekaistua jotakin ruokaa. Kokkaustyylini oli jälleen kerran 'nakataan pannulle vähän mitä sattuu, ja katsotaan millainen on lopputulos'. Ihan syötävää aikaansaannokseni kaiketi on. Ainakin toivottavasti. Yleensä sovellukseni ovat ihan maistuvia.
Pohdin humalaisia puheita kenties liikaa, ja mietin kannattiko kirjeessä ottaa kantaa yhteen niistä. Tiedä sitten kuinka suuri on kännijuttujen kontrasti verrattuna tosielämään. Ei minulla kyllä ole mikään kiire E:n suhteen. Meillä on aikaa, vaikka koko loppuelämämme. Kenties ei olisi vielä kannattanut mainita erästä seikkaa.
I'll show you mine if you show me yours first
Let's compare scars, I'll tell you whose is worse
Let's unwrite these pages and replace them with our own words
We live on front porches and swing life away,
We get by just fine here on minimum wage
If love is a labor I'll slave till the end,
I won't cross these streets until you hold my hand
Rise Against - Swing Life Away
Kulta, barettisi on nam. ;)
keskiviikko 3. elokuuta 2011
024
Lahnauspäivä vol. liian monta. Sain vääntäydyttyä ylös sängystä hyvin myöhään, lähinnä laahustin jopa suihkuun asti, eikä huvita mikään. Raukoilla oli eilen rankka päivä. 10 km marssi varusteineen plus tetsausta. LTJ 2 ja mustaa kahvia.
Kulta, kaipaisin halia.
Kulta, kaipaisin halia.
tiistai 2. elokuuta 2011
023
E käväisi eilen iltapäivällä vielä pikavisiitillä luonani. Joimme kahvia, ja lahnasimme hetken huoneessani. Kirjoitin hänelle taasen kirjeen, tosin tällä kertaa se päätyy hänelle päivän myöhässä. Pitäisi ryhdistäytyä, kiskoa yömekon sijaan vaatteet hyllykkeidensä peitoksi ja polkaista tämän iki-ihanan pikkukylän postiin. Piirsin hänelle kirahvin, ja kirjoitin kuusi sivua tekstiä. Tällä kertaa se meni lähinnä perinaiselliseksi suhde- & tunneanalyysiksi. Pitää koettaa hillitä itsensä ensi sunnuntaina.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
Niiskutan kahvimukini vieressä, ja toivon olevani enemmän kipeä, että voisin laiskotella hyvällä omallatunnolla. Toisaalta nyt ei parane sairastua kunnolla, ainakaan niin, etten parantuisi ennen perjantaita. Tekisi mieli ostaa jotain uutta riisuttavaa E:lle ensi perjantaiksi, mutta saa nähdä vaivaudunko kaupunkiin asti. Olin jo viime perjantaina tuhma tyttö, ja mukaani tarttui pari uutta mekkoa, kun pyörähdin nopeasti keskustassa iltapäivällä. Mutkun lutkun ne oli alennuksessa... Ja laitoin juuri vanhoja vaatteita kolme isoa pussillista kirpparille!
On taas lahnauksentäyteinen päivä tiedossa, sikäli oloni ennustaa oikein. En saanut viime yönä unta unohduttuani koneelle taas yli neljään. Olen jo sekaisin viikonpäivissä ja tahdon vain kouluun. Lisäksi tahtoisin jo muuttaa uuteen asuntoon.
Tiedättekö sellaiset ystävyys- tai muunlaiset ihmissuhteet, joille välimatka ja aika ei merkitse mitään? Toinen osapuoli asuu satojen kilometrien päässä, ettekä välttämättä näe pariin vuoteen, tai pidä ajoittain ahkerasti yhteyttä muilla tavoin. Silti, kun taas pitkän ajan jälkeen kohtaatte, on kuin kuukausia ja kilometrejä ei olekaan ollut välissä. Kuin olisitte jutelleet viimeksi edellisenä päivänä. Ymmärrätte toisianne. Tämä tunne valtasi minut, kun E astui alas bussista vihreissään, ja käveli luokseni ongittuaan kassinsa ajoneuvon syövereistä. Kolme viikkoa ja 250 kilometriä pyyhkiytyivät pois. Vaikka kyseessä olisi ollut kolme kuukautta, kolme vuotta tai 2500 kilometriä, tuskin tilanne olisi ollut erilainen.
Toivon, ettei armeija muuta häntä. Ainakin vielä hän oli täsmälleen sama ihana itsensä, kuin aikaisemminkin. En saanut kuulla edes kovin paljon inttijuttuja. Jonkin verran, mutta en kyllästymiseen asti. Enimmäkseen hän tosin keskusteli niistä kaverinsa kanssa, joka sattuu olemaan myös palveluksessa tällä hetkellä. Olisin kestänyt kuulla enemmänkin, vaikka en kaikkea sitä inttislangia ymmärräkään.
Kertokaa mitä piirrän ensi viikon kirjeeseen!
Kulta, kaipaan sitä, kuinka pidät välillä kädestäni kiinni ajaessasi.
maanantai 1. elokuuta 2011
022
1:29
Kiitos äiti, arvostan kovasti sitä, että viet meiltä kolmannen mahdollisen yön yhdessä. Vahtisit itse kakaraasi.
13:13
Viikonloppu oli eilisillan ikävää yllätystä mukaan lukematta ihana. Kuinka olinkaan kaivannut ihan vain hänen läsnäoloaan. Perjantaina odotin bussia reippaasti etuajassa, ja oli tuskaista katsella miten ajoneuvo toisensa perään tyhjeni vihreään pukeutuneista henkilöistä, joista yksikään ei ollut se oikea. Viimein vähän ennen seitsemää vihreä linja-auto kurvasi paikalle, ja kuka sieltä astuikaan alas! En ollut uskoa silmiäni. Hän näytti hyvältä.
Emme malttaneet pitää käsiämme erossa toisistamme kovinkaan kauaa, ja loppujen lopuksi saimme vain käytyä kaupassa ja suihkussa. Makoilimme sängyllä (detaljina mainittakoon, että jälleen ilman vaatteita) kymmenen maissa, suunnitellen festareille lähtöä, mutta kohta vierestä kuuluikin vain tuhinaa. Koetin pussailla murusta hereille, mutta vastaus oli hieman... mutiseva. "Mmmmm..." ja *vetää minut kainaloonsa* Ei sitten mentykään. Valvoin kahteen kuunnellen ja katsellen kultani nukkumista.
Lauantaina pääsimme jopa kaupungille ja alueelle asti, mutta minua pyörrytti sisätiloissa, olin juonut liikaa, satoi vettä, sadetakit olivat laukussa, joka oli narikassa ja kumpikaan ei löytänyt mitään erityisen kivaa kuunneltavaa, joten lähdimme pois aikaisin ja olimme ruoan hakemisen jälkeen kotona jo puolenyön maissa. Kolmikymppiset humalaiset naiset pysyköön kaukana MINUN miehestäni, ja flirtatkoon vähemmän, vaikka kuinka olisi lapsia ja aviomies odottamassa. Mur.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu sisälsi paljon hymyilyä ja hyvää tuulta. Onnellisuutta siitä, että saa taas pitkästä aikaa nähdä toisen. Nukkumista, kyljessä kiehnäämistä, toisen läheisyydestä nauttimista. Katsoimme muutaman jakson Heroesia ja leffan, ja vietimme paljon aikaa joko peiton alla tai se sivuun heitettynä. Tai suihkussa. (Viikonlopun saldo: 14. Olo: Au. Ei siitä sen enempää.)
Tietysti minua harmittaa, että armas äitini jälleen kerran työntää vastuun lapsestaan minulle ja sen vuoksi emme saaneet kolmatta yötämme yhdessä, vaikka E:n täytyy lähteä vasta tänään illalla. Näemme kuitenkin jo ensi perjantaina, ja saatan päästä tänään saattamaan häntä bussille.
Olen havainnut, että pärjään kyllä täällä ilman häntäkin, mutta silti kaikki on parempaa, kun hän on paikalla. Jakamassa sen kaiken kanssani. Juttu- & uniseurana, pitämässä kiinni. Sikäli asiat menevät, kuten kumpikin meistä tahtoisi, viidesosa on pian takana. Saapumiserä II/11 on ollut palveluksessa pian kuukauden, ja aika on mennyt yllättävän nopeasti.
Lainahupparini tuoksuu taas ihanimmaltani ja tärkeimmältäni, sain häneltä Rovaniemen tuliaisina kerrassaan hurmaavan nuhan, enkä itkenyt eilen kuin ihan vähäsen ennen kuin hän toi minut kotiin. Jaksan kyllä odottaa, kunhan hän vain tahtoo minun odottavan.
Ihmettelen kyllä hänen äitinsä toimia, ja suhtautumista poikaansa, mutta ei siitä enempää. Mikäpä minä olen toisten äiti-lapsi -suhteita arvostelemaan.
Kulta, kiitos ihanasta viikonlopusta. ♥
(Uhkasin tehdä prinssi Albertit piikkikorolla sille onnettomalle syylliselle raukalle, joka on mokannut, jos ensi viikonlopun lomat perutaan.)
Kiitos äiti, arvostan kovasti sitä, että viet meiltä kolmannen mahdollisen yön yhdessä. Vahtisit itse kakaraasi.
13:13
Viikonloppu oli eilisillan ikävää yllätystä mukaan lukematta ihana. Kuinka olinkaan kaivannut ihan vain hänen läsnäoloaan. Perjantaina odotin bussia reippaasti etuajassa, ja oli tuskaista katsella miten ajoneuvo toisensa perään tyhjeni vihreään pukeutuneista henkilöistä, joista yksikään ei ollut se oikea. Viimein vähän ennen seitsemää vihreä linja-auto kurvasi paikalle, ja kuka sieltä astuikaan alas! En ollut uskoa silmiäni. Hän näytti hyvältä.
Emme malttaneet pitää käsiämme erossa toisistamme kovinkaan kauaa, ja loppujen lopuksi saimme vain käytyä kaupassa ja suihkussa. Makoilimme sängyllä (detaljina mainittakoon, että jälleen ilman vaatteita) kymmenen maissa, suunnitellen festareille lähtöä, mutta kohta vierestä kuuluikin vain tuhinaa. Koetin pussailla murusta hereille, mutta vastaus oli hieman... mutiseva. "Mmmmm..." ja *vetää minut kainaloonsa* Ei sitten mentykään. Valvoin kahteen kuunnellen ja katsellen kultani nukkumista.
Lauantaina pääsimme jopa kaupungille ja alueelle asti, mutta minua pyörrytti sisätiloissa, olin juonut liikaa, satoi vettä, sadetakit olivat laukussa, joka oli narikassa ja kumpikaan ei löytänyt mitään erityisen kivaa kuunneltavaa, joten lähdimme pois aikaisin ja olimme ruoan hakemisen jälkeen kotona jo puolenyön maissa. Kolmikymppiset humalaiset naiset pysyköön kaukana MINUN miehestäni, ja flirtatkoon vähemmän, vaikka kuinka olisi lapsia ja aviomies odottamassa. Mur.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu sisälsi paljon hymyilyä ja hyvää tuulta. Onnellisuutta siitä, että saa taas pitkästä aikaa nähdä toisen. Nukkumista, kyljessä kiehnäämistä, toisen läheisyydestä nauttimista. Katsoimme muutaman jakson Heroesia ja leffan, ja vietimme paljon aikaa joko peiton alla tai se sivuun heitettynä. Tai suihkussa. (Viikonlopun saldo: 14. Olo: Au. Ei siitä sen enempää.)
Tietysti minua harmittaa, että armas äitini jälleen kerran työntää vastuun lapsestaan minulle ja sen vuoksi emme saaneet kolmatta yötämme yhdessä, vaikka E:n täytyy lähteä vasta tänään illalla. Näemme kuitenkin jo ensi perjantaina, ja saatan päästä tänään saattamaan häntä bussille.
Olen havainnut, että pärjään kyllä täällä ilman häntäkin, mutta silti kaikki on parempaa, kun hän on paikalla. Jakamassa sen kaiken kanssani. Juttu- & uniseurana, pitämässä kiinni. Sikäli asiat menevät, kuten kumpikin meistä tahtoisi, viidesosa on pian takana. Saapumiserä II/11 on ollut palveluksessa pian kuukauden, ja aika on mennyt yllättävän nopeasti.
Lainahupparini tuoksuu taas ihanimmaltani ja tärkeimmältäni, sain häneltä Rovaniemen tuliaisina kerrassaan hurmaavan nuhan, enkä itkenyt eilen kuin ihan vähäsen ennen kuin hän toi minut kotiin. Jaksan kyllä odottaa, kunhan hän vain tahtoo minun odottavan.
Ihmettelen kyllä hänen äitinsä toimia, ja suhtautumista poikaansa, mutta ei siitä enempää. Mikäpä minä olen toisten äiti-lapsi -suhteita arvostelemaan.
Kulta, kiitos ihanasta viikonlopusta. ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)