133

Olisi niin helppo antaa itsensä vajota, kun jatkuva pimeys saa mataluudellaan sisukset värisemään epämiellyttävästi. Olisi niin helppo kylpeä pahassa olossa ja kaataa sitä pesuvadista ylleen kuin pihasaunassa ilman juoksevaa vettä. Olisi niin helppo märehtiä.

On liian helppo vain olla, kellua yöt unen ja valveen rajamailla. Tiedostaa poissaolonsa ja laimilyöntinsä, potea niistä huonoa omaatuntoa ja huolta asioiden järjestymisestä, mutta silti jäädä päiväksi sänkyyn. Likempänä valvetta ja liiallista tietoisuutta itsestään, elämäntilanteestaan, ympäristöstään. Asunnossani naksuu öisin jokin enkä saa mielenrauhaa vanhoihin pintoihin pinttyneiltä jäljiltä.

Päivät ovat samaa klimppistä, kylmää puuroa. Tasainen ja lämmin puuro hedelmäsoseella on herkkua, mutta olen liian kykenemätön, liian saamaton, liian passiivinen ja välinpitämätön enää edes keittämään moista. Pakotan itseni ylös, pukeisiin, tiskaamaan silloin kun on ihan pakko, siivoamaan kun eteisen lattia peittyy kuraan ja lehtiin. Kouluun ainakin parille tunnille viikossa. Poissaolotilastoni laulavat itkuvirttä. Välitän, mutta yritän unohtaa.

Kursori vilkkuu tyhjällä rivillä ja tuijotan sitä yhtä lamaantuneena kuin olen ollut jo jonkin aikaa. Miten arki voi olla näin vaikeaa, kysyin jo aiemmin tällä viikolla. Miksen ole voinut vieläkään selättää ja jättää taakseni tyhjyyttä, jonka reunalla roikuin aikani. Jossakin vaiheessa taisin jo pudotakin. Pelkään maan pettävän jalkojeni alta ja luiskahtavani alas, taas.

Kun hän tukahduttaa karjaisunsa huulilleni ja puristaa pakaroitani kuin mehua appelsiinista, silittää hiuksiani ennen nukahtamista sylikkäin ja herättää minut helliin suukkoihin, tietääkö hän että sisälläni asuu jotain, joka kirskuttaa riipiviä epävireisiä viulunääniä, raastaa verisiä ja limaisia sisäelimiä terävillä kynsillä ja tahtoo heittää kaikki rikkoutuvat astiat seinään, repiä verhot alas, iskeä veitsen reiteensä ja rääkyä räkä ja ripsiväri poskilla maailman kurjuutta.

Tahtoisin olla tarpeeksi pieni ja rikki, hento ja hauras, että minusta pidettäisiin huolta. Kenties olen itse huolehtinut muista liikaa. Minä tahtoisin pelastajan, jonkun joka nostaa minut ylös tästä liejusta ja muuttaa elämän mustavalkolähetyksen värilliseksi. Ravistelee tomun ja irtolian pois. Prinsessaa ei kuitenkaan palvella ikuisesti. Pelastavan prinssin harteille ei voi laskea moista taakkaa, vaan minun on selvittävä ihan itse syövyttävästä mustasta.

Wait for me now?
Take off this crown
To break all these vows
Don't you know?
Wait for me now
The airs running out
Wait for me, wait for me
Wait for me, wait for me now

Rise Against - Wait For Me

Minun on opittava ihan itse hallitsemaan haluani mässäillä pahalla ololla. Ei uusi rakkaus poista kaikkea sitä, minkä onnistun työntämään toisinaan syrjään. Uusi rakkaus tukee vain omia ponnistelujani onnellisuuden hyväksi. Vaan mistä saada ne voimat ja päättäväisyys...

Olisi jo huhtikuu. Edes puolet tästä piinasta ei ole vielä ohitse. Kaikki positiivinen ajattelu hukuttautuu tällä hetkellä harmaaseen hyiseen loskaan. Vinku ja vonku. Angst.

Kulta, marraskuun sana on turtumus.