021

Huh, kunnon postaus huomisillalla. E on ihana. <3 Ei mulla muuta.

Kulta, *kehräystä*

020

Väliaikaisen eron päivä koittaakin vasta maanantaina!

Kulta, ihana kun olet siinä.

019

Tänään on se päivä, jota olen odottanut yhdeksäntoista piinallista vuorokautta. Tänään halaan ja suukotan muruseni pyörryksiin. Tänään viimeinkin E tulee kotiin! Vain viikonlopuksi, mutta silti olen innoissani ja onnellinen.

Siivosin eilen vaatehuoneen. Siinä urakassa kesti kuusi tuntia. Siltikin vaatekriisi on massiivinen. Odotan kahvin tippuvan hiljalleen, ja jos selviän hukkumatta mukiini, alan laittaa itseäni taas naiseksi. Hän on kaiken sen vaivannäön arvoinen.

Kulta, montako tuntia, montako!

018

Harvoin keksiviikot (Kyllä, keksiviikot. Vaihtoehtoinen nimitys alkaa s:llä) ovat yhtä tapahtumarikkaita, kuin eilinen oli. Pikkulauantain kunniaksi päädyin lipittämään mojito-lonkkua istuen lukion pihalla, ja illan toista juomaa istuen pikkukylän paikallisessa. Ilta sisälsi paljon puhetta, vielä enemmän naurua ja mukavasti ihmisiä. Kuitenkin tuijotin puhelintani ja toivoin, etten olisi yksin kaikkien niiden tuttujen keskellä. Mukaan innostui reilusti yli kymmenen henkilöä, eikä minusta tuntunut edes pahalta nähdä entistäni sormus vasemmassa nimettömässään. Toivottavasti hän on saanut elämänsä vihdoin järjestykseen.

Ennen iltaa, jonka päätteeksi humalaisin kieri maassa ja kiipesi makaamaan auton etuikkunalle oli toimelias päivä. Nousin muutaman tunnin unien jälkeen viemään veljeä hammaslääkäriin, ja kävimme kotimatkalla mummolassa kahvilla. Katsoimme Kaksin karkuteillä, johon suorastaan rakastuin! Suosittelen lämpimästi, todella hyvä leffa. Tein ihan hyvää ruokaa, ja sain Aukusti-nimiselle palmuvehkalleni kaverin. Se on rahapuu, jota kutsun täten Eleonooraksi. Lisäksi söimme kakkua nimipäivän kunniaksi.

Tunteja on jäljellä maksimissaan 31. HUOMENNAHUOMENNAHUOMENNA! Tajuatteko, huomenna! Saan kultani lähelleni. Vihdoin. *Sydänryöppy*

Kulta, näytät varmasti hyvältä jopa kurkkusalaateissa.

017

Tunnit vähenevät. Hän lähettää pitkin päivää minulle ihania viestejä, jotka saavat suupieleni kohoamaan hymyyn, enkä malta odottaa sitä hetkeä, kun saan sulkea hänet käsivarsieni sisään. Kirjeeni oli saapunut perille, ja hän luki sen hiljaisuuden jälkeen. Kenties minun täytyy nyt opetella piirtämään kirahvi.

Olen uupunut siivousurakasta, joka kesti useamman tunnin, mutta on vasta alussa. Siltikään en saanut vielä unta. Katsoin Dear Johnin. Se oli ihan kiva elokuva. Ei niin ennalta-arvattava, kuin olisi voinut olettaa. Kuitenkin olisin toivonut vähän siirappisempaa tarinaa, olen sen verran romantiikannälkäinen kahden ja puolen viikon yksinäisyyden jälkeen. Nämä viikot ovat tuntuneet pidemmiltä, kuin ne oikeastaan ovatkaan. Kenties kyse on jostakin inttileski-syndroomasta. Kuin olisin odottanut häntä jo kuukausia.

"...Ota minun käteni, ota valkea käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipuu . . . 
Olisi kummallista tuntea
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,
sinun raskas pääsi rintaani vasten."

Edith Södergran - Päivä viilenee . . . ,1. Teoksesta Runoja (1916)

Minun pitäisi viedä pikkuveli aamulla hammaslääkäriin, ja sitten jatkaa siivousta. Heittää pois ja polttaa hurja määrä lukioaikaisia papereita. Tehdä tilaa taloustavaroille sisustusarkkuun, jonka sisältöä en tällä hetkellä edes tiedä. Tehdä tosissaan suunnitelma omilleen muuttamiseen liittyvistä asioista. Olen jonossa opiskelija-asuntoon. Pitäisi soittaa ja tiedustella, mutta puhelinkeskustelut ovat... vaikeita. Pelottavia. Olen huono soittamaan ja hoitamaan asioita.

Pohdiskelin ihmisten yleistä suhtautumista siviilipalveluksen suorittajiin. Useimmat tekevät yleishyödyllistä työtä, ja pidempään kuin osa perinteisen asepalveluksen valinneista, mutta silti ihmiset katsovat kieroon. Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelissakin mainittiin heti ensimmäiseksi, että sivarille maistuu olut. Lievää leimaamista? Ymmärrän siviilipalveluksen valinneiden mahdollisen motivaationpuutteen, koska no, järjestelmä on mitä on. Sama motivaationpuute lienee mahdollinen armeijaankin päätyneillä. Edelleenkin puolustusjärjestelmä on epätasa-arvoinen miehiä kohtaan.

Olen hämmästynyt päivällä minuun iskeneestä tehokkuuspuuskasta. Viime yönä valvoin, kuten tavallista, mutta tällä kertaa pidin hereillä alokastani, jonka piti päivystää kolmeen asti. Pelkään, että käsitykseni ja mielipiteeni, yleinen suhtautumiseni koko inttitouhuun saattaa aiheuttaa jotain kitkaa välillemme. En tiedä, kuinka armeijamyönteinen hän oikeastaan on. Ainakin hän kertoi haluavansa olla siellä mahdollisimman vähän aikaa, koska on parempaakin tekemistä: minä. Pidin tästä vastauksesta. Kovasti.

Minua toisinaan häiritsee eräs humalainen yö, ja sen tapahtumat. Säikähdin silloin. Samoin mieltäni vaivaavat välillä jotkut hänen sanansa. Saan kuulemma tietää joitakin asioita vasta vuoden kuluttua. Hän ei ole oikeastaan kertonut itsestään niin paljon, kuin olisi voinut. Hän on yhä jollakin tavalla vieras, vaikka samalla onkin kuin vanhin ystäväni. Tahdon ottaa selvää tästä miehestä, oppia tuntemaan hänen jokaisen ilmeensä ja ymmärtämään häntä, ottaen huomioon menneisyyden, joka on osaksi arvoitus.

Olen useasti aikaisemmin luullut rakastavani, ja kerran rakastanut. Nyt mietin, olenko rakastumassa. Kenties se on vain ajan kysymys. Joka tapauksessa tahdon nähdä ajan armeijan jälkeen. Tahdon tulevaisuudelta hänet, ja vastauksia kysymyksiini. Ne selviävät kyllä, kunhan päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja kuka tietää - kuukaudet vuosiksi. Kenties vuosikymmeniksi. Jaksan kyllä odottaa puoli vuotta, yhdeksän kuukautta, vuoden. Olen ihmisiin huonosti kyllästyvää sorttia.

"Sweet Darling
this is my confession to
the crimes of wanting you badly
And Darlin' if you're wondering
here's your answer
yes I like you
I don't love you
I can't love you
yet..."

Mietin, saammeko ensimmäisen yhteisen joulumme jo tänä vuonna, vai joutuuko hän olemaan 250 km:n päässä. Yhtä lailla mietin, miten orpo olo on, jos hän on rämpimässä metsässä ja leikkimässä leiriä useamman päivän, emmekä voi olla yhteyksissä. Tähän mennessä, tutustumisesta lähtien emme ole olleet päivääkään ilman jonkinlaista kommunikaatiota. Todella toivon, että saan hänet jo tammikuussa takaisin itselleni.

"...I do believe I'm getting better
knowing you
hopefully all of you"

Between The Trees - Darlin' 

Kulta, etkö voisi olla vähän huonompi, että pääsisit äkkiä pois sieltä...

016

Suursiivous käynnissä! Heitän IHAN KAIKEN turhan pois. Kannoin kaiken, minkä jaksan ulos. Postausta kunnolliseen malliin yöllä tms. :---) Samaan syssyyn ajattelin siivota vaatehuoneen.

Kulta, pölyisiä terkkuja!

015

Kirjoitin eilen kultaselleni nelisivuisen kirjeen. Hupsista. Vähän venähti. Olin ensin aikomuksissa piirtää hänelle kirahvin, ihan vain siltä varalta, ettei hän vahingossa liikaa pusikoissa rämmittyään erehdyksessä luule törmänneensä sellaiseen. Mitään muuta en eilen tainnutkaan tehdä.

Ai niin, katsoin Tuulen viemää. Se oli... pitkä. Hyvin pitkä, mutta ihan kiva. Ajattelin katsoa seuraavaksi Dear Johnin, sopii jotenkin tavallaan tilanteeseen!

Olen tänään tehnyt oikein maittavaa kasvislasagnea, ampunut pikkuveljen kanssa pallotykillä ja... hmm, opettanut äidin lisäämään kuvia Facebookiin. Ja millä lopputuloksella! Nimim. täten olen merkittynä kuvaan, jossa olen ennen lakkiaisia aamulla hammasharja suussa, yöpaidassa, hiukset ponnarilla asettelemassa viimeisiä koristeita kakkujen päälle.

Mietin, tekevätkö murusemme intissä tätä nykyä muuta kuin syövät pitsaa? Tänään on jo toinen päivä putkeen, kun kuulen nuorten miesten tilanneen moiset kasarmille. Somaa, ne kaikki vyöryy sieltä takaisin ainakin muutaman kilon painavampina!

Enää alle 100 tuntia odotusta. Huomenna OIKEASTI pakko siivota. Ellen innostu katsomaan veljen kanssa piirrettyjä. Meillä on listalla Kaksin karkuteillä! Sinällään huoneen tila alkaa olla melkoisen lemmikkipitoinen. Löytyy koirankarvoja, villakoiria, kärpäsiä, hyttysiä ja niitä villakoiria. Mainitsinko jo villakoirat? Puutarhankin ajattelin ilmeisesti perustaa. Sen verran lattiaa koristaa paljaiden jalkojen mukana kulkeutuneita ruohonkorsia yms. mukavaa.

Mutta jos kulta ei tule ensi viikonloppuna käymään meillä, onko pakko siivota? Ajattelin perjantaina aamupäivästä alkaen laittautua taas ihmisennäköiseksi tämän kolmen viikon metsittymisen jälkeen. Vielä ei tarvitse murehtia lohkeilleista kynsilakoista, pinsettien mahdollisesta olinpaikasta tai siitä tosiasiasta, että en löydä tuolta kaaoksesta mitään järkeviä vaatteita. Panikoin sitten torstain ja perjantain välisenä yönä!

Tätä suunnitelmaa noudattaen kaikki kyllä hoituu kuten aina tavallisesti: kiireessä, stressaten ja miten sattuu. :)

Kulta, en aio itkeä, vaikka itkettää.