042

Takana on ihana viikonloppu E:n kanssa. Vietimme sen puolityhjässä asunnossa, yrittäen läpikäydä ja pakkailla hänen tavaroitaan. Ihanainen anoppini oli vienyt pojaltaan mm. tämän vaatekaapin ja on aikeissa omia lipastonkin. En tahdo tietää, mitä kaikkea hän on heittänyt 'vahingossa' roskiin. Kuitenkin meillä oli kahdestaan ihanaa ja uudet hiukseni saivat hyvän vastaanoton. Niiden värikin tasaantui ja parani onneksi parin pesun ja yön jälkeen.

Sukkanauhani eivät ehtineet olla kauaa päällä, vaikka vaivalla viritin ne ylleni. Aamulla käydessäni hetken hereillä aina välillä oli ihana hivuttautua lähemmäs toista ja painaa nenänsä tämän kaulaa vasten. Suloista oli herätä myös siihen, kun E peitteli minut ja veti kainaloonsa. Hän oli ilmeisesti ominut kaiken peiton jossakin vaiheessa ja palelin. No, en jaa enempää aamuhetkiä. Pakko vetää yksityisyyden raja johonkin... Hih! (Viikonlopun saldo: kymmenen)

Kävimme ulkona syömässä ja vähän katselemassa rannalla väenpaljoutta ja humalaista nuorisoa. En ymmärrä, mikä idea on istua märällä ruohikolla vesisateessa ja palella pullo kädessä vielä puolenyön jälkeen. Muuten vain oleskelimme pakkauksen ohella. Pihistin omaan käyttööni hänen vanhan vihreän hupparinsa. Hyvä on, sain luvan pitää tämän.Viikonloppu kului aivan liian nopeasti. Onneksi saan hänet omakseni taas ensi perjantaina.

Matkaan valaan tulevan appeni kyydillä. En ole koskaan tavannut häntä. Mielenkiintoista vietää muutama tunti autossa täysin vieraan miehen kanssa. Toisaalta hän vaikuttaa olevan aivan toista maata kuin ihanaiseni äiti. Minua vain mietityttää, kuinka pahasti arvomme törmäävät. Hän on töissä armeijan leivissä ja minä... no, olen minä. Toivottavasti en ole aivan kamala hänen mielestään, vaikka tuskin olen mikään unelmaminiä.

E katsoo minua ihanasti. Tiedättekö sen hölmön hymyn ja tietyn katseen, joka huokuu välittämistä? Olen sulaa vahaa.

Kulta, kanssasi on hyvä olla.

041

:)

Palaan E:n viereen sänkyyn.

Kulta, tuoksut hyvältä.

040

Olen käyttänyt päiväni massiiviseen naisellistumisoperaatioon. Enää kolmisen tuntia! En ehdi nyt kirjoittaa. Pitää pakata laukku, syödä ja meikata, sekä vaihtaa vaatteet. Ajattelin pukeutua kerrankin asiallisesti, kun raukka on ollut miesten seurassa taas kolme viikkoa. Mukana menossa mm. sukkanauhat.

Kulta, odotahan vain!

039

Kävin tänään vetäisemässä nimen paperiin. Saan avaimet syyskuun alussa. Kapinoin hamassa tulevaisuudessa siintävää aikuisuutta vastaan, ja ostin prinsessa-koulutarvikesetin, sekä valkoiset nilkkasukat, joissa on pitsireunus. Huolestuttavan kypsä ostoslistani sai tyytyä lyhentämiseensä vain parin pyyhkeen osalta. Pelkästään katselin muita kodintavaroita.

Vähän yli vuorokausi, ja saan takertua kiinni E:hen, eikä tarvitse päästää hänestä irti koko viikonloppuna, ellen halua. Hänen mielipidettään ei kysytä. Siivotessani säilytyslaatikoita toissailtana havaitsin omistavani muun muassa kattavan valikoiman nippusiteitä. E:n reaktio oli "Oho", kun kerroin aikeistani köyttää hänet niillä patteriin. Krhm. Ei siitä sen enempää.

Tämä inttileskeys taitaa loppujen lopuksi tehdä hyvää. Opin pitämään huolen itsestäni ja pärjäämään yksin. Toivon myös suhteemme vahvistuvan. E oli lukenut kirjeen, jossa tunnustin olevani rakastumassa häneen. Hän kertoi tuntemustensa olevan samankaltaiset.

Nyt hiustenvärjäykseen! Katsotaan, tunnistaako kultaseni minut vielä huomenna.

Kulta, eihän tarvitse olla aikuinen vielä moneen vuoteen?

038

Taivas makaa harmaana väsyneen päiväni päällä. Oli tarkoitus hoitaa asioita, vaan nukahdin aamuviideltä. Taas. Innostuin viime yönä lukemaan pitkästä aikaa. Kartanoromaanit, luokkaa aivot narikkaan ovat hyvää viihdettä vanhanajan viehätyksensä vuoksi. Niitä ei voi ottaa vakavasti, ja lopussa sankaritar saa aina jo alussa kuvioihin tulleen sankarinsa, jonka ajan myötä voittaa puolelleen tai suopuu tälle.

E oli saanut tänään toisen kirjeeni tälle viikolle. Sen, joka saa pelkäämään hänen reaktiotaan. Odotan jännityksellä.

On runoiluolo, mutta en jaksa alkaa ajatella. Tein hyvää täysjyvälasagnea ja pesin pyykkiä. Miten kiinnostavaa. Kuolaan kodintavaroita nettikaupassa ja yritän suunnitella, miten järjestän huonekaluni uuteen asuntoon. Tunti heräämiseni jälkeen olin jo saanut vaatehuoneen siivottua loppuun. Nyt listalla on enää pari laatikkoa, joita en ole avannut kuuteen vuoteen ja pöydän alatason lukiopaperit.

Suosittelen muuten puhumaan isovanhempien kanssa puhelimessa, jos he ovat elossa. Oli kiva juttelutuokio mummin kanssa tänäänkin, vaikka näemme harva se päivä. :)

48 tuntia.

Kulta, sano että kelpaan.

037

Eilen sydämentykytyksiä aiheutti pelottava tekstiviesti, jonka sain illalla E:ltä. "Haluatko kuulla huonoja uutisia?" "Ootko ihan varma, että haluat kuulla?" En malta pitää mahdollisia lukijoita jännityksessä, kuten ensin suunnittelin, joten paljastettakoon nyt, mitä karmivaa sain tietää...

E TULEE LOMILLE AINAKIN NELJÄNÄ (4:nä!) SEURAAVANA VIIKONLOPPUNA!!!!

Tajuatteko! Neljänä! Peräkkäisenä! Viikonloppuna! E on minunminunminunminunminun! Olen ollut yhtä hymyä tuosta uutisesta lähtien.

Päivä oli muutenkin hyvä. Nautiskelin vuodenajan hiljaisesta vaihtumisesta, ja tajusin pääseväni ihan pian taas opiskelemaan. Kouluun. Ihanaa! Samaten olen innoissani muutosta. En ole tosin vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa pakkaamista, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa...  Maailma on taas mukava paikka ja elämä on täynnä hienoja asioita. Riehuin ja hypähtelin innoissani eilisillan, puhumattakaan niistä ilon kyynelistä.

Turha vihoitella kenellekään. Vaihteeksi olen luopunut katkeruudestani ainakin joksikin aikaa. Luotan normaalitilan palautuvan ja sulaneiden aivojeni jähmettyvän taas, kunhan maa peittyy lumeen ja ulos erehtyessä ripset jäätyvät yhteen. Näin eksän eilen sattumoisin hakiessani pikkuveljen koulusta, ja hän jopa vastasi tervehdykseen. Ihme.

Lähetin muruselleni eilen taas kirjeen, ja samaten tänään. Tämänpäiväinen oli odottanut laukussani jo muutamia päiviä, ennen kuin uskalsin laittaa sen postiin. Kävin myös kampaajalla. Tosin en uskaltanut tehdä mitään radikaalia. Olen tylsä. Hankkiuduin vain eroon enimmistä kaksihaaraisista ja kuivista latvoista. Etuhiuksiini en anna kenenkään muun koskea. En luota kampaajiin, joten pätkäisin ne itse perjantai-iltana.

Viime yönä minua ei teurastanut Sylar, vaan sen sijaan minut yritettiin myrkyttää. Unessa selvisi, että samaa oli yritetty jo vuotta aikaisemmin, mutta entiseni ei ollut kyennyt pelastamaan minua. Olin melkein kuollut. Sen sijaan selvisin vähällä toisella kerralla, koska E pelasti minut. Somaa.

Seitsemänkymmentäkolme tuntia, ja saan kietoa käteni E:n ympärille. Söin tänään jäätelön istuen ihan yksin keskellä tätä kylää. Ihmiset tuijottivat. Aurinko häikäisi.

Kulta, olen onnellinen sinun takiasi.

036

Tämä pikkukylä, jota olen inhonnut viisi vuotta lähes yhtä paljon kuin suurimpaa osaa sitä asuttavista ihmisistä alkaa vaikuttaa ihan kivalta nyt, kun olen pääsemässä viimeinkin pois. Kun muutimme tänne pikkukaupungista Etelä-Pohjanmaalla, itkin automatkan. Yhä viiden vuoden jälkeen tunnen, etten kuulu tänne. Etten ole osa joukkoa, vaan täysin ulkopuolinen. Toisaalta en tunne kuuluvani mihinkään muuallekaan. Kenties minun täytyy etsiä se oma paikkani. Toisaalta olen saattanut löytää sen jo: E:n viereltä.

Tunteja on jäljellä alle sata, ja mussutan tyytyväisenä kanelikeksejä kahvin kera. Palkitsen itseni koiran kanssa suoritetusta kävelystä. Syksy lähestyy. Sen tuntu on ilmassa ja tuulessa, joka heittää hiukset sekaisin. Pääni pehmenee joka ikinen elokuu huolestuttavasti samaa vauhtia, kuin lehtivihreä pakenee puiden runkoihin. Syksy on ehdoton suosikkivuodenaikani.

Minulla on eräs hauras haave tulevaisuuteni suhteen. Tahtoisin vain istua vanhassa, kauniisti kuluneessa nojatuolissa villasukat jalassa. Kahvimuki käden ulottuvilla. Katsella ulkona kasvavia pihlajia ja vaahteria talossa, jossa on leveät ikkunalaudat ja maalattu lautalattia ainakin yhdessä huoneessa.  Kirjoittaa kuulaana syyspäivänä. Odottaa tärkeimpääni kotiin.

Siivosin viime yönä sisustusarkkuni, ja selvitin, että kymmenvuotias polkkatukkainen Lyijylintu inhosi poikia. Onhan ne kamalia. Terveisiä vain E:lle! Löysin myös lapsuuden lempikirjani, jossa Konsta-nalle pyytää lokkia tiputtamaan vesitorniin mansikan, ja pian koko kaupungin hanoista tulee vain mansikkamehua.

Ensi viikonloppu kulunee pakatessa E:n tavaroita ja raahatessa niitä meille. Hänen äitinsä oli ottanut omat tavaransa ja muuttanut jo ostamaansa asuntoon, jonne E ei ole tervetullut. Reilua heittää poika ulos tämän ollessa armeijassa. Otan omaan asuntooni E:n päivittäistavarat, kunhan muutan. Ainakin siksi aikaa, että hän saa järjestettyä itselleen huoneiston. Saapa nähdä, miten käy. Onko yhteenmuutto sittenkin lähempänä kuin kumpikaan meistä arvasi...

Kulta, pakkausteipistähän voisi keksiä vaikka ja mitä...