tiistai 31. tammikuuta 2012

205


I have died everyday waiting for you
Darling don't be afraid I have loved you
For a thousand years
I'll love you for a thousand more

And all along I believed I would find you

Time has brought your heart to me
I have loved you for a thousand years
I'll love you for a thousand more


Christina Perri - A Thousand Years

Kulta, olen varma sinusta.

maanantai 30. tammikuuta 2012

204

Onko kahden ihmisen välillä sitä kuuluisaa sähköä, kun tervehdyssuukko saa aikaan huulia kihelmöivän säpsyn? Joko minä olin töiden jälkeen hieman sähköinen, tai sitten E on kirjaimellisesti sähkömies. En kehdannut nostaa häntä ylös aamuviideltä, joten kävelin töihin. Hän nukkui niin makoisasti.

Ulisin hänen lähtiessään, koska joudumme olemaan erossa neljä pitkää päivää. Ensi maanantaina hän on taas aloittamassa viikkoni hyvin.Yritän kovasti selvitä muutamasta yksinäisestä yöstä. Hän on ilmeisesti sittenkin vielä pitkään kiinni näiden jäljellä olevien parin armeijakuukauden aikana.

Anopin käytös poikaansa kohtaan ahdistaa ja suututtaa minuakin. Mielestäni irroittautuminen ja etäisyys myös henkisellä tasolla tekisi enemmän kuin hyvää kummallekin osapuolelle. Ennen kaikkea vanhemman tulisi tajuta, milloin on aika pitää näppinsä erossa toisen elämästä ja lakata hoitamasta aikuisen lapsensa asioita kuin tämä olisi yhä kyvytön siihen itse.

En kilahtanut, vaikka jouduin odottamaan viisi ja puoli tuntia lauantaina. Tosin olin jo nukahtanut, kun hän viimein saapui. Minäkin tahtoisin tehdä jotain muuta kuin homehtua näiden seinien sisällä, mutta kenen kanssa muka...

Kulta, neljä yötä on pieni ikuisuus.

PS: Kylmät väreet.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

203

E tekee maailman parasta kanasalaattia. Omnom, sinne meni kulhollinen! Ohjelmassa on myös pingviinipitoinen elokuva.

Kulta, osaatko pingviinitanssin?

lauantai 28. tammikuuta 2012

202

On tylsää olla yksin kotona määrän x tunteja. E lähti tapaamaan kaveria pitkästä aikaa, enkä oikein tiedä mitä keksisin. Blaa. Onneksi sentään lomaa pukkaa ahkerasti. ♥

Eilen ei jaksanut tehdä oikein mitään. Itse sammuin vähän kahdentoista jälkeen kuin kynttilä puhaltaessa. Tänään olemme katsoneet taistelukohtauspitoista elokuvaa kreikkalaisista jumalista.

Kulta, sun "ei mee kauaa" kyllä tiedetään.

perjantai 27. tammikuuta 2012

201

Kun tulet lähemmäksi
Otan kädet taskuistani pois
Nostan leukaa ja hymyilen

Kun tulet lähemmäksi
Autot ovat kai pysähtyneet
Koska on niin hiljaista

Kun olet kohdallani
Viulut soittavat taustalla
Kuulen askeleesi pysähtyvän viereeni

Taivuta päätäni, suutele nyt.

Ultra Bra - Kun näen sinut kaukaa

Kulta, olen pitänyt Allu-albatrossistasi huolta.

torstai 26. tammikuuta 2012

200

 Jos joka ikinen päivä on tähän mennessä tuntunut vuodelta, voisi sadun toisinaan hivenen katkerasta ja ainaisesti ikävöivästä inttileskestä aloittaa seuraavasti: "Olipa kerran - ei niin kovin kauan sitten - tuplaruusunen, joka pohti: millainen on aikuisten välinen parisuhde?" Teinisuhteista olen saanut tarpeekseni, ja tämä jokin, mikä on meneillään ja osa tulevaisuutta on ihan uutta ja outoa. Jos ei asuta yhdessä, miten toimitaan? Kuinka usein nähdään? Kummanko luona ollaan? Elääkö kumpikin tavallaan omaa elämäänsä, vai eletäänkö kahta elämää yhdessä?

On sattunut käymään niin, että rakastan mieheksi kutsuttavaa hölmöläistäni ja tiedän varmasti, että hän kuuluu kiinteänä osana tulevaisuudensuunnitelmiini. Pohdin vain, miten suurta roolia tulen näyttelemään hänen elostaan tällä planeetalla kertovassa filmissä. Olenko statisti, jonkinkokoisessa sivuosassa vai toinen päätähti? Voiko edes ihmiselo sisältää muita päätähtiä vai estääkö terve egoismi moisen? Minä tahtoisin vastauksia siihen, miten suhteemme tulee kehittymään heti. Aika näyttää, mutta joissakin asioissa olen kärsimätön. Toivon hänen oikeasti kestävän minua - pitkään, pitkään ja pitkään.

Hömpänpömppää höysteeksi: pari hassua kuvaa päivästäni. Pitäisi varmaan ostaa paristoja kameraan. Kännykkälaatu ei oikein pelitä.

Tältä näyttää eteinen kun olen kotiutunut.
Pörröiset keinolemmikit saivat peurakaverin.

E:n lipaston päällä on roinaa ja omistan pupunkorvat. Pointtia ei ole.


Kävin kaupungilla pyörähtämässä, enkä ostanut mitään turhaa. Noudin pakettini. Sieltä paljastui verhoja ja tyynynpäällinen. Tilasin jo peuraverhoista toisenlaisen version, ja aion kaupata liian kapoisiksi osoittautuneet paneelit äidille. Lisäksi luova kaaos lainalipaston päällä on kovin greippilisäkkeinen. Inhoan Marimekkoa, erityisesti Unikkoa. Mulle saa ostaa uuden meikkipussin. Mielellään samankokoisen.

Kävin äänestämässä. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin äänioikeutettu raapustaa lipukkeeseen pätevän, edustavan, rauhallisen ja esimerkillisen miehen numeron: 2.

Kulta, ootko ihanin vai ihanin?

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

199

Olemme lahnanneet kotona ja tuijottaneet leffoja tai käyneet silloin tällöin baarissa noin... kahdeksan ja puoli kuukautta, jos hän suinkin on ollut samassa kaupungissa viikonloppuna. Kaipaisin jo jotain muutakin tekemistä. Tämä onneton loukko asuinpaikaksi tosin ei lupaa kovin hyvää. Tuskinpa saan seuraa esim. taidenäyttelyyn, leffa on liian perus ja muut mahdolliset tekemiset ovat aika harvalukuisia. Stand upiakaan ei ole täksi viikonlopuksi. Kyllästyttää koko kaupunki ja yleinen vätystely neljän seinän sisällä. Tahtoo ulos, tekemään jotain! E:n kanssa eikä yksin. Pelkään, että tämä turhautuminen ja tyytymättömyys purkautuu jonkinlaisena murjotuksena tai räjähdyksenä.

Kulta, keksittäisiinkö oikeasti jotain tekemistä?