Asuttuani peräti viikon yksikseni olen jo tottunut tähän vapauteen, rauhaan ja hiljaisuuteen. Opiskelija-asuntoja täynnä oleva talo on rauhallinen, ja huoneeni ikkunasta avautuu näkymä puistoon ja maassa mönkiviin siileihin. Ainoa miinuspuoli on toisessa rapussa asuvan naapurin omituinen seinäfetissi. Huoneemme ovat vasten toisiaan, ja toiselta puolelta kuuluu lähes joka ilta omituista raahaavaa ääntä ja kolistelua. No, minulla on sänky sillä seinällä. Odottakoon vain lomia...
Oltuani eilen tunnin vanhempien luona olin jo täysin kypsä. Olisin lähtenyt kotiin (saan kai sanoa tätä kodiksi, jos se siltä tuntuu?) mielelläni jo samana iltana, mutta bussit eivät olleet puolellani. Miten olenkaan sietänyt tuota meteliä aikaisemmin... Koiraa oli ihana nähdä! Muuten vierailu oli hermojaraastava.
Sain eilen iltaani piristämään pitkän puhelun juuri siltä henkilöltä, jolta sitä eniten kaipasin. E soitti. Hän on koko viikon ensi perjantain lomiin asti yöt porttivahtina. Väijyksi sitä kai kutsutaan? En ole niin perehtynyt armeijatermistöön, että tietäisin tarkalleen. Joka tapauksessa odotan innolla nämä muutamat päivät, ennen kuin saan taas suosikkihenkilöni unikaveriksi pariksi yöksi.
Pitäisi tehdä jotain koulujuttuja, vaan asiassa on yksi pulma. Motivaatio on täysin hukassa. Taidan kirjoittaa ensin kirjeen, ja liimata kuoreen Muumi-postimerkin, sekä käväistä pienellä kävelyllä viemässä sen laatikkoon.
Kulta, kostetaanko ensi viikonloppuna metelöivälle naapurille? ;)
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
lauantai 10. syyskuuta 2011
062
Lähden vieraaksi vanhempieni luo. Ei sillä, että innostaisi. Muruseni joutui valvomaan taas yön, mutta oli mukava lähetellä viestejä aamuneljään. Eilinen sosiaalinen elämä oli ihan kivaa vaihtelua.
Kulta, kiedo käsivartesi ympärilleni.
Kulta, kiedo käsivartesi ympärilleni.
perjantai 9. syyskuuta 2011
061
Vietin vapaapäivää koulusta tietämättä, olisiko tänään ollut sittenkään vapaapäivä. Pääsin sängystä ylös yhdeltä päivällä. Sinällään ei ihme, sillä viihdyin edellisenä iltana kirjan äärellä myöhään. No, ei sen niin väliä, vaikka poissaoloja kerääntyykin. En ole kuitenkaan viettämässä tuossa koulussa vuotta kauempaa.
Muruseni pääsi viimeinkin pois metsästä ja takaisin kasarmille. Raukka joutuu viikon leireilyn jälkeen väijymään viikonlopun. Ei käy kateeksi. Oli tuskaista kävellä kaupungilta kotiin, kun vastaantulijoina oli muutamia varusmiehiä. Toisilla on lomat, toisilla ei...
Kävin erään vanhan kaverin kanssa leikkimässä kultturellia nuorta.Vierailimme taidemuseossa ja eräässä galleriassa. Mielenkiintoinen vaihtoehto perjantai-iltapäivän tekemiseksi! Suosittelen lämpimästi. Tänään olisi jokin opiskelijatapahtuma, jonka jätän väliin. Kämppis on menossa, joten saan nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Ajattelin leipoa.
Kulta, tuletko mustikkapiirakalle?

torstai 8. syyskuuta 2011
060
Tänään jäljellä 210.
Tänään huulilla hymy.
Tänään koulussa mielenkiintoinen luento ja mukava opettaja.
Tänään liian vähän unta.
Tänään kaakaokahvia.
Tänään hyvää ruokaa.
Tänään ajattelemaan laittava runokirja.
Tänään huulilla lause, joka odottaa hetkeään.
Kulta, tänään on taas toivoa.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
059
Päätä on särkenyt koko päivän, kiitos liian pitkien unien. Vääntäydyin sängystä ylös päivällä kahdelta, vaikka siinäkään vaiheessa ei olisi huvittanut. Sain kuuden maissa jopa itseni ihmisennäköiseksi olohousut ja E:n huppari -linjan jälkeen. Nautin vapaudestani ja kävin kävelemässä kaupungilla, ihan yksin. Eksyin kirjastoon asti ja aion lohduttaa itseäni kirsikkajäätelöllä sekä runoilla. Jospa saisin vielä viestiä illalla. Jospa huomenna olisi parempi päivä.
Kulta, kiitos kun jaksat minua.
Kulta, kiitos kun jaksat minua.
tiistai 6. syyskuuta 2011
058
Syön paljon suklaakeksejä ja murjotan, koska murjotuttaa. Olisin halunnut lenkille, mutta en uskalla hämärässä yksin ja lisäksi taivas valuu taas maahan vihmovina pisaroina. Suljin näkymän ulkopuolelle, kiskoin villasukat jalkaan ja juon Taika-mukistani lämmintä.
Aiheena oli tänään 'Miten tehdä Powerpoint-esitys' ja koulupäivän pituus yksi tunti. Jätin välistä opiskelijajärjestön kaupunkisuunnistuksen, enkä onnistunut vieläkään soittamaan kahteen tärkeään paikkaan. Pahus. Jospa huomenna... E on pettynyt minuun, ellen hoida toista asiaa kuntoon.
Äiti kävi tänään kylässä ja lopetin juuri videopuhelun hänelle ja pikkuveljelle. Jälkimmäistä ja koiraa on ikävä. Outoa olla ilman lemmikkiä. Vielä oudompaa on tosin yhä edelleen olla ilman kultastani. Voi, kun olisi jo huhtikuu. Voi, kun kaikki menisi hyvin ja saisin nauttia siitä, että olen hänen vielä pitkään.
En ymmärrä mistä tämä äkillinen alakulokohtaus taas ilmeni. Olin jo oksentaa mussuttamani ruoat ihan vain siksi, että pystyisin siihen kenenkään täällä puuttumatta. Olin jättää syömättä ja lähteä juoksemaan ihan vain siksi, että olisin voinut. E on kuitenkin saanut minussa aikaan muutoksen. En tehnyt niin. Aikaisemmin olisin varmasti sortunut houkutukseen, vaikka sortumisia onkin ollut harvakseltaan.
Aamupäivä oli kaunis ja lämmin. Koetan muistella sitä. Syksy on minun vuodenaikani, ja nautiskelin tänään tuulen heittäessä hiukset sekaisin ja auringon kullatessa latvukset. Huomenna saan nukkua pitkään, ja ajattelin hankkia kirjastokortin.
Kulta, saat mut tuntemaan, että mä kelpaan.

maanantai 5. syyskuuta 2011
057
Yksin asuminen on kerta kaikkiaan ihanaa. Hyvä on, tänään piti maksaa vuokra ja ostaa kaikennäköistä tarpeellista, sekä raahata kauppakassi kävellen kotiin, mutta silti. Nautin suunnattomasti tästä vapaudesta ja omasta tilasta. Vaikka en käytännössä asukaan ihan yksin, koska kyse on kuitenkin solukaksiosta, on tämä silti upeaa. Saan tehdä ruokaa siihen aikaan kuin huvittaa, eikä tarvitse siivota kenenkään muun sotkuja. Valmistin juuri äsken oikein maukasta tomaattista riisi-kanavuokaa, ja saan jäähdyttyään pakastaa sen uusissa rasioissani. Ostin myös kaulimen ja uuden, pinkin sekä tikittävän munakellon. Kello on kovin tikittävä, pinkki ja uusi. Tykkään!
Toinen päivä - jolloin jaksoin paikalle raahautua - koulussa oli pituudeltaan optimi: 1,5 tuntia. Siltikin tylsistyin. Meille kerrottiin englanniksi samoja asioita, mitkä on opittu jo lukiossa psykologian kurssilla suomeksi. Huomenna olisi vuorossa opiskelijajärjestön organisoima kierros kaupungissa, ilmeisesti jonkinlaista nähtävyyksien bongausta. Eh. Taidan jättää väliin.
Asioiden hoitamisen kamaluus jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Tänään sain kahta puhelua vältellessäni tehokkuuskohtauksen, jonka ansiosta huoneeni on nyt järjestyksessä vaatelaatikoita lukuunottamatta. Pitäisi tyhjentää parista isosta pahvilaatikosta kaappiin niitä vaatteita, joita eniten käytän. Muuten lipastot ovat saaneet täytettä ja muuttolaatikot tyhjentyneet sekä asettuneet tilapäiseen kotiinsa kaapiston päälle. Asetin seinälle E:n tekemän taulun, joka on oikeasti todella hieno. Konenurkkaukseni on viihtyisä ja huonekasvini (Aukusti, Eleonoora sekä E:n kaktus Ernesti) paistattelevat päivää sekä ihastelevat tähtiä ikkunalaudalla.
Kuten eilisessä pikapostauksessa mainitsin, kämppikseni on todella mukava. Hän vaikuttaa kivalta ja järkevältä, sekä sopivassa suhteessa siistiltä ja rennolta. Meidän elämänrytmimmekin ovat tarpeeksi erilaiset, joten emme häiritse liiemmin toistemme eloa. Minä olen yöeläjä, hän noudattaa päiväpainoitteisempaa rytmiä. Tulemme varmasti hyvin toimeen. Ainakin toivottavasti!
Vaikka muruseni onkin tämän viikon leirillä ja viikonloppuna väijyssä, lähetin hänelle silti taasen kirjeen. Ostin Muumi-postimerkkejä, koska ne olivat niin somia. Koska E saa jo muutenkin kuulla kettuilua vastaanottamistaan kirjeistä, sama kai se on kuinka imeliä tai lapsellisia ne ovat. :) Oih, sain juuri viestinkin! Hän on ottanut puhelimen mukaan metsään.
Muutin tavarani tänne lauantaiaamuna perheen ja kultani avustuksella, mutta olen viettänyt uudessa asunnossani vasta yhden yön. Laitoin vain ruoat kaappeihin ja keittiön suunnilleen siistiksi ennen kuin lähdimme viettämään yhteistä laatuaikaamme E:n äidin asunnolle, joka oli tyhjillään omistajansa ollessa mökillä. Testasimme saunan, perusteellisesti. Ei siitä sen enempää, mutta oli todellakin ihanaa. Katsoimme leffaa ja menimme ajoissa nukkumaan, koska kumpikaan ei pysynyt hereillä elokuvan loppuun asti.
Eilen kävellessäni bussiasemalta kotiin saattamasta häntä purin huultani, etten sorru kyynelehtimään. Lähtö oli muutenkin yhtä hälinää ja kiirettä, ja varusmiesten bussijärjestelyt yhtä sotkua. Sain vain pikaisen ja hajamielisen suukon ja halin ennen kuin hän säntäsi äkkiä ajoneuvoon. Onneksi sain sentään viestiä myöhemmin, mutta silloin vanhempani olivat jo ängenneet kutsumatta kylään. Ahdistavaa. Olin matkalla kotiin, kun puhelin soi. "Me ollaan täällä parkkipaikalla, missä sä oot?" Tänään he sentään pysyttelivät poissa. Tahdon tilaa hengittää.
Olenkin varmasti jo kertonut siitä, miten E:n kanssa on luonnollista. Vaivatonta. Pystyn luottamaan häneen, pystyn puhumaan hänelle, tai jos ei ole sanottavaa, voimme vain olla hiljaa ja lähekkäin. Voin olla täysin oma itseni. Minun ei tarvitse yrittää olla mitään parempaa, kuin oikeasti olen. Ei tarvitse huolehtia, minkälaisen kuvan annan itsestäni. Pystyn olemaan murehtimatta siitä, kelpaanko hänelle. Tahtooko hän minut vielä seuraavankin päivänä. Perjantainen panikointini ja angstini oli typerää ja turhaa. Hän oli nähnyt kaukana asuvia kavereitaan, jotka olivat tulleet käymään täälläpäin, ja ollut kuskina. Hänelläkään ei kuulemma ole liiemmin hauskaa ilman minua.
Minun tulee vain muistaa, että E on E, eikä entiseni. Hän on luonteeltaan oma ihana itsensä, eikä toimi kuten joku toinen on joskus toiminut. Ennen kaikkea minun tulee uskoa sitä järkevämpää itseäni heikkoina hetkinä.
Kulta, teet minusta ehjemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)