maanantai 31. lokakuuta 2011

113

Ensimmäinen koulupäivä uudessa jaksossa meni oikein mallikkaasti. Kello soi seitsemältä. Torkkua. Torkkua. Torkkua. Mä mihinkään jaksa lähteä. Kello soi kymmenen jälkeen. Mä vieläkään jaksa mihinkään lähteä. Ylös puoli 12. Kouluun kymmenen yli kahdeksi istumaan ranskan alkeiskurssille, toisin sanoen miettimään: "Mitä ihmettä tuhlaan täällä aikaani?". Olin myöhässä siltä ainoalta tunnilta, jolle osallistuin. Hups?

Olen opiskellut ranskaa aikaisemmin kaksi vuotta, ja luulin unohtaneeni lähes kaiken. No, saatuani monisteet pöydälle totesin, etten olekaan. Nyt kärsin itsestäänselvyydestä kolmesti viikossa. Muutenkin uusi jakso on ihan kamala. Mietin, mitä tiputtaisin pois lukujärjestyksestäni, ja koetan koko ajan etsiskellä jotain työtä. Tahtoisin jättää koulun kokonaan sikseen ensi syksyyn asti.

Muruseni on metsässä viisi päivää. Tällä kertaa he saavat jopa nukkua. Ihme on tapahtunut! Ensi perjantaita odotellessa hymähtelen uudelle nimitykselleni. Olen kuulemma äksymöksy. Viime yönä kirjoitin jälleen kirjeen. Linkatkaa minulle hieno kirjoneulelapasmalli, jota on helppo muokata silmukkamäärältään. E:lle kelpasivat tumput.

Kulta, kahlitse mielikuvitukseni.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

112

E lähti joitakin tunteja sitten takaisin Rovaniemelle. Olimme eilen ulkona porukalla, ja tanssin tyttöjen kanssa miesten juodessa tai ollessa hukassa. E sai päähänsä erään miehen yrittävän iskeä häntä, ja pakoili tätä koko illan. Juttelin kyseisen miekkosen kanssa, ja hän kuulemma etsi jotakuta toista.

Muruseni juomistyyli oli pesusieni ja tilaanpa mitä sattuu ja juotan toisille. En tahdo tietää paljonko hän kulutti tiliään. Sain holhota riehuvaa ja hädin tuskin pystyssä pysyvää miestä, joka oksensi tänään. Puin hänelle takin lähtiessämme baarista hakemaan ruokaa ja kotiin. Lyijylintupa kiikutti ensimmäisenä herättyään vettä ja särkylääkettä räjähtävästä päästä kärsivälle raukalle.

Se r-sana oli kuvioissa. Hän kysyi, ja minä olin juonut. "Sanotko sä tuon selvänä ja kasvotusten uudelleen?" En uskaltanut. Vielä.

Hän tulee takaisin ensi perjantaina. Viikonloppu oli viime aamuyötä lukuunottamatta onnistunut. Tällä kertaa minä en murjottanut tai kiukutellut.

Kulta, eihän oteta viime yötä ihan heti uusiksi?

lauantai 29. lokakuuta 2011

111

Meidän ei pitänyt tehdä muuta kuin lahnata (ja ehkä jotain muutakin) sängyssä, mutta kummasti olen pikku hiprakassa E:n kaverilla. Hups. Kohta baariin. :3

Kulta, tiedät etten pidä siitä, kun poltat.

perjantai 28. lokakuuta 2011

110

On mielenkiintoista, miten laajalle alueelle porkkana voi levitä raastovaiheessa. Allekirjoittaneen pitäisi kenties hankkia elämä ja olla vähemmän kodinhengetär. E ei ole ilmoittanut olevansa matkalla. Toivottavasti hän kuitenkin on auton ratissa ja saapuu tänne suunnilleen parin tunnin kuluttua. Syön nopeasti jotain taltuttaakseni päänsäryn ja suuntaan suihkuun. Ruoka alkaa olla valmista.

Kulta, kympit paukkuvat useasti. ;o

torstai 27. lokakuuta 2011

109

Kaapit täynnä ruokaa, putipuhdas kylppäri ja paikkana oma koti. Ihanaa. Kämppis on kadonnut jonnekin, ja huomenna on operaatio lopun asunnon siivous. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi omenapaistosta. Kaksi viikkoa on mennyt loppujen lopuksi todella nopeasti.

Pyöräilin tänään pitkästä aikaa, ja vierailin mummilla. Oli mukavaa. Langatkin tuli ostettua. Ihastuin pitkävartiseen sukkamalliin eräässä hänen lehdessään. Taidan tietää, mitä neulon seuraavaksi!

Mukaani vanhempien luota tarttui kotitekoista omenahilloa, muuton aikana hukassa ollut pussilakana sekä veljeltä lainassa olevat Keisarin uudet kuviot + noitahattu. Viime yönä sain viestejä, jotka saivat hymyilemään siitä huolimatta, että heräsin niihin.

Kulta, pidätkö laamoista?

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

108

Isä oli muistanut minua tilillä näkyvällä plussalla. Saan kuulemma syntymäpäivänä lisää. En tiedä, miten suhtautuisin. Tietysti kiitin ja summa tulee tarpeeseen, opiskelija vailla minkäänlaista työtä kun olen, mutta äiti oli muistuttanut/pyytänyt/syyllistänyt/sijoita sopiva verbi tähän häntä muistamaan minua. En itse ole pyytänyt, joten omituista hyväksyä armonpalat, joita joku muu on huomauttanut minulle lahjoittamaan. Saisin kuulemma välillä soittaa. Entä, jos en tiedä mistä puhua ja kyseinen mies ei tunne minua?

Leikkasin ja värjäsin tänään äidin hiukset ja kävimme pyörähtämässä parilla kirpparilla. Löysin kaksi hienoa, vanhanaikaista laukkua ja mustan hapsutopin. Kumpikin laukku on sininen, mutta ne ovat sentään eri sävyisiä. Aikaa olen kuluttanut myös kävelemällä koiran kanssa hämärässä hiljaisuudessa sekä istumalla pikkuveljen kanssa pöydän vastakkaisilla puolilla, kumpikin omalla koneellaan. Hän kuulemma niin rakastaa minua. Tyttöraukat, kunhan tämä nuori hurmuri kasvaa.

Huomenna ajattelin suunnata kotiin siivoamaan ja valmistautumaan viikonloppuun. Pyörittelen kauppalistaa mielessäni, enkä osaa päättää menuta. Mummin kanssa pitäisi lankakauppaan. Hän tahtoi kutoa minulle pitkät sukat, ja minun pitää itse valita lanka. Kumpikin meistä pääsisi helpommalla, kun hän käyttäisi omaa harkintakykyään. Minä en osaa päättää, ja hän tietää kuitenkin suunnilleen millaisesta voisin pitää. Meillä on joissakin asioissa huolestuttavan samanlainen maku. Olen pelastanut hänen poistoon menevistä tavaroistaan esimerkiksi laukkuja ja huiveja, sekä yhden takin. Hän yleensä osaa valita lahjaksi silmääni miellyttäviä juttuja.

E tahtoisi kuulemma vielä joskus asua maalla tai Lapissa. Minulle tuli epämääräinen olo, koska en uskaltanut kysyä ottaisiko hän minut mukaan vai jättäisikö kaupunkiin. Entä jos en lähtisi? Ennen kaikkea, sisällyinkö tähän hänen tulevaisuudensuunnitelmaansa?

Voisin laittautua perjantaiksi huolella. Pohdin vain, että onko teemana halloween vai toteutanko klassisen french twistin, kuten parina päivänä tällä viikolla. Toivottavasti kämppis ja tämän poikaystävä katoavat toisen vanhemmille...

Kulta, noita vai lentoemäntä?

tiistai 25. lokakuuta 2011

107

Olen ollut vanhemmilla kaksi tuntia, ja olen hermoraunio.

Kulta, keksi minulle tekosyitä, jooko.