Pohdin opiskeluja ja tulevaisuutta. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä tasan kaksi, ja ne riippuvat eräästä kaksilahkeisesta. Joko jään, koska hän ei tahdo lähteä mukaan, tai sitten me lähdemme. Pystyn täälläkin opiskelemaan sitä, mitä haluan. En vain kaipaa uutta niin paljon, että sen vuoksi olisin valmis satojen kilometrien välimatkaan. Häneltä ei ole kuulunut vielä ratkaisua. Onhan tässä aikaa. Haku alkaa parin viikon päästä.
Kulta, yhdeksän kuukauden ikävässä on riittämiin.
tiistai 21. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
225
Ehkä olisi aika
- lakata pelkäämästä
- tottua ikävään
- antaa itsensä elää
- luottaa minuunkin
sillä häneen voi aina nojata.
E 05:24: "Ilman sua mistään ei tule..."
Minä 05:23: "Tästä aamusta ei tule kyllä taas yhtään mitään."
Kulta, sitten kun osaan kaikki painajaisesi ulkoa, voit keksiä niitä lisää.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
224
Aura Pineda - Kunpa vois
Ajattelin keittää teetä ja alkaa lukea. Tämä kuukausi on loputon. Tämä ikävä on loputtomampi. Ylläoleva linkki sopii loistavasti sunnuntaifiilikseen. Epävarmuus jopa ensi viikonlopun suhteen vetää silmien väliin rypyn. Ensi torstaina alittuu tuhat tuntia.
Kulta, oletko minun vielä vuoden päästä?
Ajattelin keittää teetä ja alkaa lukea. Tämä kuukausi on loputon. Tämä ikävä on loputtomampi. Ylläoleva linkki sopii loistavasti sunnuntaifiilikseen. Epävarmuus jopa ensi viikonlopun suhteen vetää silmien väliin rypyn. Ensi torstaina alittuu tuhat tuntia.
Kulta, oletko minun vielä vuoden päästä?
lauantai 18. helmikuuta 2012
223
Istun keski-ikäisten täyttämässä pubissa, ja mietin mitä minä täällä teen. E on väijyssä ja tarvitsen lisää viinaa. Joku joka ei osaa a) englantia tai b) laulaa raiskaa kaikkien korvat. Minulla on jo elämäni mies ja täällä soi iskelmä. Saksin kuontalon siedettävämpään kuosiin aiemmin tänään.
Kulta, kaikkeen minäkin suostun...
perjantai 17. helmikuuta 2012
222
Äidin hoivissa on ihan mukavaa pitkästä aikaa. Huomenissa on tiedossa kampaajaleikkejä, pulkkamäkeä ja illalla alkoholia. Jännää. Joku saisi kertoa minulle, mistä löydän ja saan siistin sisätyön kesäksi. Sellaisen, minkä palkalla elää ja mielellään saa vähän säästöön syksyn opiskeluja varten. Minun on ikävä lukioon, enimmäkseen tiettyjä ihmisiä ja sitä tukea, minkä sai pienessä koulussa tuttujen opettajien ansiosta. Aamuja on jäljellä alle puolensataa, mutta nämä viikot tuntuvat taas vuosikymmeniltä.
Kulta, oot onneni, unelmain.
Kulta, oot onneni, unelmain.
torstai 16. helmikuuta 2012
221
Olisi oikein mukava, jos tämän asunnon kylppärissä ei suoritettaisi pitkän kaavan mukaisia lahnauksia silloin, kun minun pitäisi päästä pesulle ja nukkumaan. Kello soi taas aamulla viideltä ja kaupungilta tarttui mukaan synttärilahja äidille, korkeavyötäröisen farkut, joihin onnistuin survomaan pyrstöni väkipakolla, meikkivoide, jonka en usko korvaavan aikaisempaa suosikkia ja pari käsipyyhettä. Kinostusta on ilmassa ja tahdon E:n syliin. Hän ei tiedä, onko polskimassa kurkkusalaattimeressä ensi viikonlopunkin.
Kulta, pää räjähtää.
Kulta, pää räjähtää.
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
220
Työn hakeminen käy työstä, paheeni on unohtua suihkuun istumaan pieniksi ikuisuuksiksi ja tämä viikko on kerrassaan loputon. Työpaikka oli kolmatta päivää ilman juoksevaa vettä. Vedin vaatekaappini sisällöstä puolet lattialle. TJ 50.
Tahtoo pusuja. Heti.
Kulta, oot mun personal masseur.
Tahtoo pusuja. Heti.
Kulta, oot mun personal masseur.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

