212

Tämä blogi on vajonnut hitaasti sisällöttömyyden suohon. Viikot ja kuukaudet toistavat itseään samoin kuin päivittäiset merkintäni, vaan mitäpä pienen ihmisen pieneltä arjelta voi odottaakaan? Yhden henkilön ja hänen kirjoituksiensa roolin suuruus tässä maailmassa ei kuitenkaan ole syy, saatikka sitten oikeutus viitsimättömyydelle. Tekosyitä kyllä riittää. Terkkuja muuten muruselle, tällä koneellasi on ärsyttävä kirjoittaa, kun kursori pomppii itsestään minne sattuu. Niin.

Kultaseni on ollut kuutena viikonloppuna peräkkäin lomilla, ja mukaan on mahtunut myös yksi kokonainen viikko. Sitä ennen hän oli pitkällä joululomalla, jolla tosin näimme vain hyvin vähän. En tahdo muistella moista. Pointtina on, että olen kuluneiden parin kuukauden aikana tottunut toisen läsnäoloon siinä määrin, että muutama päivä yksin tuntuu vähintäänkin Himalajan vuoriston kokoiselta esteeltä. Vaikka viehätynkin korkeista paikoista, en liiemmin tykkää patikoida rinnettä ylös ja ylös. Ja ylös. Sitä paitsi vuorilla on lunta. Ainakin niiden yläosassa. Tietääkseni.

Odotankin kauhulla tulevaa: kun hän lähtee ensi sunnuntaina, on aamujen lukumäärä 53. Kun hän tulee taas luokseni, on lukumäärä 34. Ne, joiden päässälaskutaidot ovat hieman vähemmän laiskottelevat kuin minun, saanevat selville erotuksen ilman laskinta. Puolustusvoimat ovat ainakin kiteyttäneet onttouttaan kumisevaan päähäni sen opin, ettei mistään edes hippusen positiivisesta seikasta (kuten esim. ei enää pitkiä kiinnioloja, niin varmaan) kyseiseen järjestelmään liittyen kannata iloita. Lopputulos on kuitenkin muutos + VM.

Pienoinen stressi on saanut minut valtaansa. Mietin edelleen meitä ja suhteemme tilaa sitten kun kaikki tämä erossaoloroska valtion kukkivan idiotismipolitiikan vuoksi on ohitse. Tavallaan ei ole mitään murehdittavaa, mutta kuitenkin pohdin asioita, kääntelen niitä ympäri ja lisäilen mielessäni erilaisia ehtolauseita ja perspektiivejä. E kysyi minulta, olenko tottunut elämään parisuhteessa, ja tunnenko tuhlaavani elämäni siihen. Hän käytti tuota muotoa kuulemma vain vastauksen vuoksi. "Ei se ole mitään tuhlausta", sanoin.

Sunnuntaina olimme niin syventyneitä toisiimme (ja Muumeihin), etten muistanut ollenkaan seurata vaalituloksia. Tämä tulos kertoo mielestäni ainakin osittain itseään toteuttavasta ennusteesta ja tietynlaisesta välinpitämättömyydestä ja lauman mukana kulkemisesta, vaikka politiikka onkin viime aikoina puhuttanut ihmisiä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koska joitakin ei kiinnosta tutustua ehdokkaan ajatuksiin, he äänestävät sitä, jonka nimi on tuttu vuosien varrelta ja mediasta. He äänestävät sitä, jota ajattelevat enemmistön äänestävän. "Se kuitenkin voittaa, niin ihan sama." Toki on myös se joukko, jolle toisen puoluekanta tai presidentin puolison housuista löytyvä tavara merkitsee enemmän kuin tehtävään liittyvät seikat, ja se äänestäjäjoukko, joka jostakin toisesta syystä kokee tietyn ehdokkaan parhaana.

Ehdokkaat saivat niin kiihkeitä vastustajia, kuin puolustajiakin. Mahtavaa oli se positiivinen ilmapiiri, millä osa ihmisistä oli kampanjoimassa oman ehdokkaansa puolesta. Nimenomaan puolesta, korostaen tämän hyviä puolia ja sopivuutta tehtävään sen sijaan, että alkaisi mollata vastaehdokkaita. Olin positiivisesti yllättynyt siitä äänimäärästä, minkä parempi ehdokas sai. Hieman alle 40 % on loistava saavutus. Ehkä Suomi alkaa valmistautua uuteen aikakauteen. Ehkä Suomi on jonain päivänä valmiimpi humaanisempiin ja modernimpiin arvoihin. Kuka tietää, mitä kuuden vuoden päästä tapahtuu? 

Kulta, arki tuntuu kevyemmältä silloin, kun jaat sen kanssani.

211

Vaikka minulle ei olekaan kerrottu E:n toimesta, ettei tunteitani tarvita, The Beatles - I Need You on kiva biisi. Neljä yksinäistä yötä on taas katastrofi. Olin aikeissa kirjoittaa jotain järkevää ja ajatuksella, mutta unohduin pelaamaan. Pitkäksi aikaa.

Kulta, miten kestän kohta taas kolme viikkoa ilman sinua?

210

Kuutisenkymmentä päivää jäljellä. Sunnuntai samanlainen kuin niin moni laiskottelupäivä aiemminkin. Sarjat, ruoka ja sänky riittävät viihdykkeeksi. Pelastin E:n päivän ja taisin pilata omani, kun tiesin erään hänen pelinsä olinpaikan. Mies rakentaa innoissaan kaupunkeja. Inhottaa lähteä aamulla töihin, pois lämpimästä ja unentuoksuisesta sylistä. Sain eilettäin luettua aikatauluni kiinni, ja nyt tiedän topoksen merkityksen.

Kulta, joko valloitit toisenkin saaren?

209

Miehenmokoma on taas jossain kavereiden kanssa. Minä istun vilttiin kääriytyneenä ja seuraan mielenkiinnolla kuumemittarin nousevia lukemia. Katsoimme piirrettyjä ja kävimme saunassa. Pitäisi lukea pääsykoekirjaa.

Kulta, et sä tulisi jo mun sairaanhoitajaksi?

208

Miehenmokomasta ei ole kuulunut mitään sitten aamun. Ollessani keskellä virkettä, puhelin ilmoitti uudesta viestistä. Perjantait toistavat itseään, joten kannattaako niistä kirjoittaa edes enää? Tekaisin puolitoista tusinaa ananas-kaura-kanelimuffinsia, ja ruoka on valmista. En enää edes kysy E:ltä, mitä hän tahtoisi syödä. En kuitenkaan saa vastausta.

Kulta, tänään yritän olla ajoissa.

207

Tänään olen uuvuskellut töissä, kirjoittanut työhakemuksia, juorunnut äidin kanssa puhelimessa ja näyttänyt avuttomalle, miten savuava uuni korjataan. Vastaus: pesemällä se.

Äidin mukaan heillä on ikävä, ja meidät kuulemma vaikka haetaan kylään vanhemmilleni maalle. Keskustelimme töistä ja asunnoista. Asumisjärjestelyistä.

Taulu on E:n käsialaa

Tämä on parempi kuva, mutta halusin esitellä taulunkin...

E tulee huomenna. Poskia nipisteli vähäsen kotiin kävellessäni, mutta muuten sää on ollut vain pukeutumiskysymys. Järjestin itselleni lukunurkan ja unohdin taas ostaa kameraan paristoja.

Kulta, nyt on tyhjä tila nojatuolin entisellä paikalla.

206

Eilisiltana tein lukusuunnitelman, ja tänään aloitin sen noudattamisen. Olin oikein mukavassa flow-tilassa, ja sitten äiti soitti. Se siitä. Edistyin kuitenkin ja olen aikataulussa. On mielettömän virkistävää pitkästä aikaa opiskella, ja vieläpä sellaista asiaa, joka aidosti kiinnostaa itseä. Noin kuusitoista viikkoa H-hetkeen!

On mieletön ikävä E:tä.

Kulta, uskothan minuun?