torstai 5. huhtikuuta 2012

270

En ole jotenkin osannut valmistautua ja varautua tähän päivään. Soitin juuri äsken asuntotoimistolle ja ilmoitin ottavani vastaan minulle tarjotun yksiön. Asunto on vapaa alkaen 1. kesäkuuta. Saatan päästä muuttamaan jo aikaisemmin. E ei ole infonnut tämän päivän suunnitelmistaan ja aikataulusta. Minun täytynee alkaa ruoanlaittoon ja ihmistäytyä vähäsen. Onko tämä ihan aikuisten oikeasti totta, onko?

 ♥ Kulta, tervetuloa takaisin siviiliin. ♥

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

269

Nyt voi jo kai sanoa, että selvisin. Ennen kaikkea me selvisimme. Huomenna olen odottanut 270 päivää. Viimeinkin kaikki ne laahustavat tunnit ja matelevat kuukaudet on kärsitty. Viimeinen ilta tuli yllättäen, ja on omituista ajatella, ettei toinen lähde enää takaisin. Etten enää yritä olla leikkimättä kovin suurta vesiputousta, kun sunnuntai-iltapäivä koittaa. Tai mikä tahansa viikonpäivä, joka kuljettaa toisen parinsadan kilometrin päähän. 

Yhdeksän kuukautta epävarmuutta, erossaoloa ja yksinäisyyttä on takana, enkä ole tuntenut toista edes vuotta. Himpun verran yli yksitoista kuukautta, myönnettäköön, mutta en täyttä kalenterivuotta. Olen muuttanut äidin helmoista omilleni, käynyt pari kuukautta ihan vääränlaista koulua itseni kannalta ja raatanut töissä henkeni pitimiksi. Asiasta parsinneulaan: tänään sain asuntotarjouksen. Taidan hyväksyä sen. Neliöitä on yli 30 ja mikä parasta: ei ketään vierasta jakamassa keittiötä ja kylpyhuonetta.

Inttileskeys ei ole kitkenyt minusta hillitöntä omistushalua ja takertuvaa läheisriippuvuutta. Olen yhtä lailla yliherkkä itkeskelijä ja ihmeellisistä asioista kiukuttelija kuin aikaisemminkin. Ehkä se on opettanut sietämään vähän paremmin sitä, etteivät asiat mene aina niin kuin haluan, mutta olen yhä prinsessoiva ja mariseva tapaus.

Kaikki vähäinen yhteinen aika ei ole ollut silkkaa tummanpunaisilla terälehdillä peitellyllä sängyllä loikoilemista. Huonot puoleni ja ammottavat puutteeni ovat tulleet julki. Olen oppinut paljon E:stä. Toivon hänen oppineen minusta. Joitakin kertoja olen ajatellut, mitä tapahtuisi jos löisi vain hanskat tiskiin. Olen kuitenkin luopunut ajatuksesta välittömästi. En minä osaa kuvitella elämää ilman häntä.

Oikeastaan vasta nyt pääsemme oikeasti näkemään, millaisia me olemme yhdessä. Ei ole enää toisen elämää rajoittavaa tekijää, joka vaikuttaa enemmän tai vähemmän suorasti omaankin elämääni. En ole oikein kehdannut liikkua missään tai tehdä mitään. Ei sillä, että olisi ollut joku, jonka kanssa tappaa aikaa arkena. Kuitenkaan en ole tahtonut tehdä toista miettiväiseksi ja kenties jopa mustasukkaiseksi. Etäisyys luo haasteita luottamukselle.

Odotan vielä saavani takaisin sen saman miehen, joka jätti minulle kaksi orpoa harakanpoikasta hoivattavaksi viimeisenä yönä ennen astumistaan palvelukseen. Olen ollut tekemisissä väsyneemmän ja stressaantuneemman version kanssa. Kenties meidän valtion toimesta puristimen väliin asetetun suhteemme kohtalo on ollut jo arkipäiväistyä, kenties jotain ihan muuta. Yhdestä asiasta olen varma: rakastan häntä.

Huominen on kuin vertauskuvallinen uudestisyntymä meille kahdelle. Kliseiseksi meni. Huominen on alku sille, mitä olen aavistellut pitkän aikaa. Huominen tuo mukanaan tulevaisuuden.

Kulta, minä tiesin koko ajan jaksavani odottaa.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

268

Raivasin loukkooni vähän enemmän tilaa pinoamalla laatikoita eri tavalla. En ole vieläkään purkanut kaikkea omaisuuttani muuton jäljiltä. Ruokailuryhmälleni on nyt paremmin tilaa, ja yleisilme on vähän vähemmän epäsiisti. Kloorasin kylpyhuoneen ja imuroin kämppäni. Saipa kosteissa tiloissa viihtyvä sienikin kyytiä. Joillekin on vaikeaa jättää ovi auki suihkun jälkeen, että tilat kuivuvat. Silti minä saan korjata jäljet.

Olin töiden jälkeen niin uupunut, että otin puolentoista tunnin päikkärit. Voisi suunnata pian taas nukkumaan. E oli tänään palauttanut lähes kaikki armeijatavarat. En voi edellenkään uskoa tätä todeksi. Ylihuomenna. Huomenna ajattelin kirjoittaa hieman pidemmästi ja ajatuksella siitä, mitä tämä välimatka ja monen kuukauden piina on saanut aikaan. E:n työtilanne vaikuttaa lupaavalta!

Kulta, asioilla on tapana järjestyä. :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

267

Koskapa olen kirjoittanut tätä blogia kohta yhdeksän kuukautta, on tänne eksytty jos jonkinmoisella hakusanalla. Internetin syövereissä harhailevat henkilöt ovat löytäneet tiensä lukemaan ininöitäni niin selkeästi juuri tähän kyseiseen osoitteeseen viittaavilla etsinnöillä kuin yleensä inttileskiblogia hakiessaan (kova kaipaus blogi inttileski, kohisevakaipuu, the days feel like years, inttileski, lyijylintu blogi etc. etc.). Olipa jopa ah-niin-ihastuttava nimimerkkinikin muistettu!

Toiset taas halusivat ohjeita: kuka käsitöihin, kuka ihmissuhteisiin ja hankaliin elämäntilanteisiin. Löysittekö niitä? (ahdistaa olla kotona,ylipolvensukat kutoen, solmupaita ompeluohje, olenko rakastumassa alkoholistiin) Viimeksi mainittu, mitä ihmettä? Minä en ainakaan ole rakastumassa alkoholistiin, enkä välttämättä ole oikea henkilö kertomaan, oletko sinä, armas googlettaja. Miten edes blogiini päätyy moisella hakusanalla...

Minä kiinnosti jotakuta kovasti, ja yksikön ensimmäinen persoona ohjasi silmäilemään kirjoituksiani. Pusu aikuinen mies ja nainen ei tainnut löytyä täältä ainakaan kuvallisena materiaalina. En tosin jotenkin osaa mieltää edes meitä kahta aikuiseksi. Ehkä tässä tarkoitettiin hieman varttuneempaa aikuisuutta?

Baarivaatteet askarruttivat jotakuta. Viimeksi kiskoin ylleni hopeanhohtoisen solmupaidan ja korkeavyötäröiset mustat farkut. Yhdistin ne ratsastussaappaisiin ja vihreään laukkuun. Siinä teille, niin. Allekirjoittanut pääsi eroon kaksihaaraisista tarttumalla reippaasti saksiin ja pätkäisemällä surutta latvoista jonkun matkaa pois. Silloin en tosin ollut vilttiin kääriytyneenä. Ikkunalta löytyy peuraverho, kyllä. Peräti kaksin kappalein!

Joku halusi kuunnella musiikkia, joka kysyi läskipäältä, eikö hän näe heidän kuuluvan yhteen. Hän kirjoitti hakupalkkiin atletico. Joku oli rutistuksia vailla (hug), kenties varpaat märkänä. Etsinnässä olivat nimittäin myös kumpparit. Omani ovat seeprakuvioiset. Pilvet eivät niitä somista.

Alokas etunimi sukunimi johdatti toivottavasti informaatioon siitä, miten toimia, kun tahtoo lähettää postia muruselleen kasarmille. En kirjoittanut joka viikko. Viimeisistä jäi muutama väliin. Ajattelin lähettää viimeisen kirjeen E:n asunnolle niin, että se saapuu ensi viikolla. Välitystietoja odotetaan oli tuttu tila silloin, kun eräät leikkivät metsäretkeä. Tuskastuttavaa, ja vielä kerran tuskastuttavaa!

Meksikolaisbileet sisälsivät syksyllä riisipuuroa viinalla. En piirtänyt itselleni viiksiä, vaikka aioin. Ensimmäinen ja tähän asti viimeinen opiskelijatapahtuma, johon osallistuin! Pienet sille? Jospa ensi syksynä olisin eri koulussa ja kehtaisin vääntäytyä ehkä jopa pariin lisää. Hyvällä tuurilla. Kai.

Onnellisuus on läsnä tässä hetkessä, jos olet ällöoptimisti. Hyvä on, saattaa se olla muutenkin. Ainakin tässä viikossa, tai tässä vuodessa. Yleensä ainakin samassa päivässä, kun sen vain oikein oivaltaa. Useimmiten tosin kaikki on huonosti ja vinku vonku ja angstittaa ja myh. Mutta on se E ihana. Vaikka mulla onkin väsy. Eikun, joo on, mutta on se silti ihana.

Näitä hakusanoja olen napsinut muistiin aktiivisemmin viimeiset pari-kolme kuukautta. Ihmiset olivat etsineet myös joitakin mainitsemiani runoja. Taisin siteerata ainakin Saima Harmajaa ja Edith Södergrania. Jälkimmäinen on suosikkini. Tosin pidän lähinnä hänen varhaisesta ja myöhäisestä tuotannostaan. Keskelle jäävät eivät niin iske.

Yhtä hakupartta en käsitä. 005 paljonko minuutti. Excusez-moi? Minuutti on 60 sekuntia. 005 on... ainakin yhden kirjoitukseni otsikko. Silloin taisi ulisuttaa vielä ja pahasti. Aika tuntuu lähes poikkeuksetta kuluneen nopeasti, kun sitä miettii jälkeenpäin. Kohta on uusi kesä ja uusi heinäkuu ilman raastavaa välimatkaa. Vaikea uskoa, että rakas tulee takaisin alle kolmen vuorokauden kuluttua. Pysyvästi.

Kulta, onko tämä unta?


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

266

Tänään E suuntasi viimeistä kertaa takaisin kurkkusalaattipurkkiin.Taisi olla ensimmäinen kerta, kun en ulissut hänen kiskoessaan kenkiä jalkaan ja tehdessään lähtöä. Mökkireissu on hänen osaltaan peruttu, joten vietämme pääsiäisen yhdessä. Mikä olisi kiva ravintola pienimuotoiseen juhlistamiseen Oulussa? Yhden huonon asian hänen paluunsa samaan kaupunkiin pysyvästi aiheuttaa: hän vie kahvinkeittimensä omalle asunnolleen. : ( Pitää ostaa itsellekin hyvä keitin. En varmasti palaa käyttämään vanhaa turhakettani, jonka mielestä kahvin ei tarvitse pysyä kuumana minuuttia kauempaa.

Kulta, unohdin aprillata!

lauantai 31. maaliskuuta 2012

265

Väsymystään on hyvä kiukutella toiselle. Kuuluu kerrassaan viehättäviin tapoihin. Känkkäränkkäiset pikkutytöt laitettiin nukkumaan, ja E lähti jälleen moikkaamaan kavereitaan... Tänään ohjelmassa on eläviä kuolleita. Toisin sanoen Walking Dead ja ensimmäinen tuotantokausi. Kyseenalaistan huumorintajuni. Kikatan, kun veri lentää ja ihmisiä syödään. Nam.

Kulta, miten zombie sanoo?

perjantai 30. maaliskuuta 2012

264

Torstai-iltana puoli yhdentoista maissa sain viestin.

"Haepas sun lähetys ovelta."

 Kyseinen paketti oli melkoisen E-pitoinen. Minä näytin peikolta ja täällä oli kaamea sotku. "Ai tältä täällä oikeasti näyttää." Taidan olla aika busted.

Kulta, olisit voinut varoittaa!

torstai 29. maaliskuuta 2012

263

Eräs tulee huomenna viimeisille lomille. En voinut mennä nukkumaan eilisiltana ennen kuin olin saanut selville, kuka on murhaaja. Toisin sanoen siis lukenut kirjan loppuun. Otinkin sitten ihan reippaasti annostellut päikkärit. Ulkona lemuaa kevät. Sulava maa, pakokaasut ja kaikki lumen alta paljastuva. Toisinaan unohdan, että asiat ovat hyvin, kun on rakkaita ihmisiä, koti ja ruokaa kaapissa. Kaverin kokema menetys järkyttää.

Kulta, ole ihan hiljaa lähellä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

262

Kummasti liikunta alkaa taas maistua, kun ulkona on vähemmän masentavaa. Tänään noin tunti töistä kotiutumisen jälkeen kiskoin lenkkarit jalkaan ja suuntasin auringonpaisteeseen mittaamaan tietä. Sukat olivat litimärät ja rapa lensi, mutta endorfiiniryöppy sen arvoista. Nyt reidet kuolevat. Olisi mukava alkaa käydä taas kuntosalilla tai jotain. Viimeksi taisin treenata pari vuotta sitten... Siltä alkaa kyllä näyttää ja tuntuakin. Olisikin epähylkeytyminen näin helppoa! Mahtaa naisraukkoja kutittaa. Tykkään mallien lookista.

Kulta, urheillaanko? ;)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

261

Lähtölaskenta on alkanut. E tulee taas perjantaina. Viimeisille lomille. Ajatella. Kellojen siirtäminen teki aamuista entistäkin tahmaisempia. Nouse itse tavallaan neljältä ja lähde reippaana töihin, niin. Tänä aamuna oli kyllä mukava rapsutella unentuoksuinen ihanuus hereille. Piti herätä yöllä tarkistamaan, onko tämä vieressä. En tiedä miksi. Pohdin, mistä E saisi töitä, ellei pääse takaisin vanhaan paikkaan. Luulisi tosin, että sosiaalinen ja mukava nuori mies palkattaisiin mielihyvin. Minä ainakin ottaisin hänet vaikka heti. Töihin. Jos olisin työnantaja. En kommentoi näkökulmani objektiivisuuden tilaa.

Kulta, vietä vaan pääsiäinen kaupungissa mökin sijaan. :3

maanantai 26. maaliskuuta 2012

260

Hävisin E:lle Kimblessä. Kahdesti.

:(

Kulta, älä popsi kaikkia mun nappuloita!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

259

Lastenleffa ja taruolentoja, siitä on hyvä ilta tehty.

Kulta, joko saa käpertyä?

lauantai 24. maaliskuuta 2012

258

Olisi ihan mukava tietää, mihin aikaan eräs ilmaantuu tänne asti. Mietin, kehtaisiko mennä uudestaan suihkuun. Kauppareissu sohjossa polkien oli oikein miellyttävä. Pyörävanhukseni saa kelvata nyt jonkin aikaa kauppa- ja työmatkoihin. Se laitettiin tänään kuntoon. Ostin myös ruokapöydän.

Kulta, haluatko siirrellä huonekaluja? :---)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

257

Eräs ihana tulee huomenna, haaveilen vihreästä pyörästä ja pikkuvelin kuiskaukset kuuluvat toiseen huoneeseen asti. On ihan mukava olla pitkästä aikaa kotikotona. Unelmoin ihan liikaa tulevaa. Aiomme todellakin kerrankin jopa tehdä jotain muuta kuin koomata sängyssäni. Ainoa soveltuva päivä tosin taitaa olla sunnuntai. Tunteja on jäljellä alle kolmesataa.

Kulta, mitä tehtäisiin?

torstai 22. maaliskuuta 2012

256

Kylpytakissani on nallenkorvat ja lusikoin tyytyväisenä suklaavanukasta. Mietin, lähteäkö huomenna yhdeksi yöksi äidin hoiviin. Minulla olisi koiralle tuliaisia. Mietin, tilaisinko pyörän. Oikeasti tarvisin kulkupelin lisäksi jonkin vempeleen, joka tallentaisi ajatuksia. Mietin eilisiltana ennen nukahtamista, mitä kirjoittaisin. Unohdin.

Kulta, nämä ovat elämän pisimmät kaksi viikkoa.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

255

On ihan kiva herätä siihen, kun joku nero hakkaa bongorumpuja tms. melkein puoliltaöin. Tykkään.

Kulta, tahtoo viereen.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

254

http://www.feissarimokat.com/2012/03/hiukset-kiharalla/

Että joo. Semmoiselle tyrskähdeltiin tänään. Sain ikkunaani somistamaan peuroja, pöllöjä ja pupuja. Sain varvistella ja kurkotella, vaikka seisoin tuolilla. Huomasin tosin vasta ähellettyäni tovin uusien kankaankappaleiden parissa, että ne ovat keskenään eripituiset. Lisäksi sisustusmakuni on jokseenkin kyseenalainen.

Kulta, jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt?

maanantai 19. maaliskuuta 2012

253

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille. :)

Olin töissä, otin päikkärit, luin pääsykokeeseen, kävin kaupungilla ja ostin kengät. Ne ovat vihreät ja korolliset. En edes tiedä monesko pari kokoelmaan. Pitäisi vaihtaa verhot. E loppuleireilee perjantaihin asti, ja tulee vasta lauantaina. Lohtushoppaus oli siis oikeutettua?

Kulta, entä jos ei yllä?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

252

Kiillotan paistinpannua iskuvalmiuteen sille hetkelle, kun eräs kotiutuu muutaman päivän ryyppyreissulta TJ 0-päivän jälkeen. En tykkää yhtään. Minulla olisi kerrankin vapaata kyseiset päivät. Kuvittelin, että kävisimme syömässä ja kaupungilla. Tekisimme jotain kivaa pitkästä aikaa. Minulle luvattiin, että ohjelmassa olisi jotakin kahdestaan ensi viikonloppuna. En muista, koska olisimme viimeksi tehneet kahden muuta kuin lahnanneet näiden seinien sisällä tai saunoneet. Kaipaan aikaa, joka on vain meille kahdelle. Muualla kuin kotona, edes joskus. Olen ihan tarpeeksi yksin ja loukossa tässä luolassa. Onko se haasteellista käsittää?

Kulta, luhistun seinien väliin.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

251

On viikkoja, jolloin kaikki itkettää. On öitä, jolloin saa nukahtaa yksin ja herätä siihen, kun töinen kömpii baarista kotiin. On päiviä, jolloin on pakko saada kohtaus, että toinen käsittää mistä on kyse ja mitä pitäisi tehdä.

Kulta, tällainen minä olen.